Muu perhe on jo aloittanut aamutoimet ja ovat istahtaneet aamupalalle. Vauva on jäänyt vielä nukkumaan.
Kuuluu hento kutsu: vauva on nyt herännyt.
Menen makuuhuoneeseen ja nään vauvan venyttelevän. Pieni tyttö, suuri peitto ja paljon tilaa ympärillä. Kuin pikkuruinen kuningatar suuressa vuoteessaan.
Saavun vauvan luo. Kurkkaan, ja saan vastineeksi suloisimman hymyn. Suuret siniset silmät kirkastuvat.
Jokeltelu alkaa. Hän höpisee aivan vakavana, kuin ymmärrystä janoten. Sitten hymyilee aurinkoisesti. Ilmeet vaihtelevat, peilautuvat äidin kasvoihin. Ymmärrämme toisiamme. On paljon asiaa heti aamusta.
Aurinko paistaa verhojen välistä. Silitän vauvan poskea ja vauva kurottuu käsillään kasvojani kohti. Hymyilemme. On aika mennä tervehtimään loppuperhettä.
Voi tyttäreni, näitä hetkiä rakastan. Tulen vanhana niitä kaipaamaan.
Tiedän sen jo nyt.
5 comments
Voin niin samaistua, aamun ensimmäinen hymy ja jutut on parhautta <3 Haikeaa ajatella, että ne ovat joskus ohi!
VastaaPoistaNiinpä <3 Pitää pysähtyä siihen hetkeen, jotta se varmasti tallentuu mieleen. Niitä sitten harmaahapsisena muistelemaan. :)
PoistaSiinä vaiheessa, kun aamulla herää 6-vuotias, joka vain huutaa ja kiukuttelee, niin joo, todellakin kaipaan tota vaihetta ;)
VastaaPoistaHahha, varmasti! Mutta tuut vanhana kaipaamaan myös sitä kiukuttelevaa kuusivuotiastakin välillä, uskoisin! :)
PoistaSamaa mieltä. Aamun ensimmäinen hymy on vain jotain aivan uskomatonta <3
VastaaPoista