Okei. Apua. Yksi kaverini laittoi Facebookiin haaveilunsa suuresta kodista, lampaista ja lapsista omenapuun alla ja sanoi, että saa kai sitä haaveilla. Ja saahan sitä! Samassa hetkessä mieleeni lävähti kaikki omat haaveeni. Itse asiassa, yksi haaveistani on jokseenkin sama kuin tuolla kaverilla: Oma vanha puutalo lautalattioineen, pari lammasta suurella, vehreällä pihalla ja lapset kirmailemassa siellä, vanhojen omenapuiden alla. Oh. 

Mutta sitten mietin sellaisia muita haaveita. Sellaisia, joita ei kehtaa aina kertoa, koska onko sitten noloa, jos ne eivät toteudukaan? 

Ehkä, mutta kerron silti.

Nuorempana haaveilin näyttelijän urasta. Rakastin esiintymistä ja aplodeita. Ja esiinnyinkin, aina kun voin. Kun sitten olisi ollut aika hakea alan kouluihin, jänistin. En kehdannut edes hakea, koska ajattelin, ettei taidot kuitenkaan riitä ja mut nauretaan ulos sieltä. Se kortti jäi sitten katsomatta.

No, enää en edes haaveile siitä. Se ei enää tunnu yhtään mun jutulta. Kovin raadollinen maailma, eikä todellakaan mikään vakaa, kasista neljään duuni. 

Mutta edelleen haaveisiin kuuluu luova työ. Blogi on jo avannut muutamia ihania mahdollisuuksia kirjoittamisen parissa ja jotenkin tuntuu, että jokin sellainen kiinnostaisi isona – nuoriahan tässä vielä ollaan? Sisällöntuottoa, toimittamista, organisointia (joo, siinä oon hyvä!), mitä lie? Jotain, missä saa ammentaa tästä luovasta lähteestäni (haha) jotain konkreettista matskua. Kyllä te tiedätte.

Yksi salaisissa haaveissa pitkään lillunut asia on radiotyö. Kerta kaikkiaan. Isäni oli aikoinaan radiojuontaja ja muistan hilluneeni radioasemalla isäni tehdessä ohjelmaa ja haaveilleeni, että himputti kun olisi hienoa päästä tuonne studioon höpöttämään. Jotenkin se, että itse saa jorista ja joku vielä kuuntelee sitä, on vaan niin siistiä. Ehkä tässä blogihommassa on jotain samaa... kröhöm.


Unelmia, toiveita ja harhoj... eiku haaveita. Osa muuttunut matkan varrella ja varmasti muuttuu jatkossakin. Nyt ne kuitenkin ovat talo pihoineen, omenapuineen ja lapsineen sekä luova työ. Varsinkin jälkimmäinen. Jotain muutakin ehkä, mitä en saa väsymyksissäni nyt kaivettua aivoistani esille. 

Paitsi että hoikka figuuri. Siitä haaveillaan aina. Ja eläkepäivinä muutto miehen kanssa Taorminaan. Sinne rinteelle vaaleaa leipää syömään ja viiniä litkimään. Ajelemaan skootterilla ja pelaamaan muiden pappojen kanssa petankkia. Ruskettuneina ja hoikkina mammoina ja pappoina siellä painetaan mäkiä skootterilla ylös ja alas. Uidaan ja juodaan viiniä. Juodaan viiniä ja ajetaan skootterilla...

Okei, no jutellaan siitä vielä.