Tyttöjen oikeus turvalliseen koulunkäyntiin

20.9.2015

Kaupallisessa yhteistyössä  Plan  ja  Blogirinki Media . Kuuntelin taannoin radiolähetystä, johon kaverini oli kutsuttu haastateltavaksi ...

Kaupallisessa yhteistyössä Plan ja Blogirinki Media.


Kuuntelin taannoin radiolähetystä, johon kaverini oli kutsuttu haastateltavaksi asiantuntijavieraana. Kun kaverini juonnettiin lähetykseen sisään ja hänen nimensä edessä mainittiin tohtorin arvo, koko vartaloni läpi kulki kylmät väreet ylpeydestä. Siis hitto: tyyppi on tohtori, kuinka upeeta. Olin älyttömän ylpeä vastikään tohtoriksi väitelleen kaverini puolesta. Onnellinen hänen hienoista saavutuksistaan.

Niin, ja tämä kaverini on siis nuori nainen. Sillä ei tohtoriuden kanssa ole mitään tekemistä, mutta seuraavan asian kanssa on.

Kuunnellessasi radiolähetystä se iski tajuntaani: Ei hemmetti, tuolla jossain pienet tytöt joutuvat taistelemaan oikeudestaan käydä edes peruskoulua, kun täällä meillä nuoret naiset voivat olla vaikka tohtoreita. Tai ihan mitä haluavat.  

Kun päätimme tyttäremme nimen, googlailin kuuluisia samannimisiä naisia. Vastaan tuli merkittäviä kaimoja, jotka ovat tehneet suuria tekoja ja jättäneet jälkensä historian kirjoihin. Diplomaattia, poliitikkoa, taiteilijaa, nobelistia... Olenkin vitsaillut, että mikäli nomen est omen, niin ei muuta kuin Nobelin juhlia odotellessa. Mutta vaikka vitsiä olenkin heittänyt, en ole joutunut epäilemään hetkeäkään, ettei se voisi olla mahdollista.

Ja samaan aikaan toisaalla...


• Joka sekunti neljä tyttöä joutuu väkivallan uhriksi. 

• Päivittäin 337 000 tyttöä altistuu koulussa tai koulumatkalla väkivallalle.

• Koulutiellä tai koulussa tapahtuva väkivalta on suurin syy siihen, että miljoonien tyttöjen koulu jää kesken.

• Tyttöjen kouluissa ja koulumatkalla kokema väkivalta on suuri 
ihmisoikeusloukkaus. Väkivallan taustalla on usein käsitys, että tytöt ovat poikia ja miehiä alempiarvoisia.

• Tytöt joutuvat erityisesti seksuaalisen ahdistelun, väkivallan ja raiskausten uhreiksi niin kouluissa kuin koulumatkoilla.
lähde: Plan

Aivan uskomatonta. Itkettää. Ärsyttää. Vihastuttaa.

Meillä jokaisen lapsen koulunkäynti on niin perusoikeus, että se on jo velvollisuus – ja hyvä niin. Sillä välin jotkut ihmiset köyhimmissä maissa tekevät kaikkensa, etteivät kaikki lapset pääsisi kouluun. Ja vaikka me täällä toki joudummekin vielä taistelemaan lasikatoista ja naisen euroista, ne pienet tytöt siellä joutuvat henkensä, koskemattomuutensa ja turvallisuutensa uhalla käymään koulutaivaltaan. 

Tiedättekö sen tunteen, kun tekisi mieli huutaa, että ettekö te tajua mitään siellä? Että miten te voitte tehdä noin väärin, epäreilusti ja julmasti? Ja sitten taas itkeä vähän päälle.


Mutta itkemisestä ei ole pahassa maailmassa apua, joten kaivataan myös hyviä tekoja. 

Osallistu kanssani Planin Minun lakini -kampanjaan ja kannusta muitakin osallistumaan.

Plan tekee työtä puolustaakseen tyttöjen ja tietysti myös poikien koskemattomuutta, ja meidän tavisten tukea tarvitaan. Tukensa kampanjalle voi osoittaa virtuaalisesti nappia painamalla ja mikäli voit, myös rahallinen lahjoitus kampanjalle käy helposti netistä.

Sekä mielipidetukea kuin rahallistakin tukea, siis.  

On vain pakko uskoa parempaan. Luottaa, että nämä ihmiset, jotka tietävät mitä tekevät, voivat avullamme saada muutoksia aikaan. 

Sivuilta löydät lisää tietoa Planin työstä, ja siitä mitä järjestö tekee, jotta väkivalta lapsia kohtaan vähenisi ja loppuisi.


Yhteistyössä Plan ja Blogirinki Media.

You Might Also Like

0 comments

Hae