Sanokaa pulla!

18.10.2015

Esikoinen on taas innostunut valokuvaamisesta. Kuvaa kaiken mielenkiintoisen ja sommittelee tarkkaan, ennen kuin painaa liipaisinta.

Tarkasta asettelusta ja vahvasta näkemyksestä huolimatta kuvat silti näyttävät joskus tältä:

Ei ole helppoa pikkuisin sormin käsitellä sitä liukasta kameraa, hei.

Pieni taskupokkari on kulkenut kaikkialla mukana ja salamavalot ovat räpsyneet niin autossa, pihalla, kotona kuin kylässäkin, kun metriviitonen paparazzi on ikuistanut elämäämme.

Olen muuten lukenut sellaisista kuvapalveluista, joissa voi tilata kotiinsa ammattivalokuvaajan tekemään dokumentaarisen valokuvauksen päivästäsi. Kaipaiskohan joku tollasta miniversiota myös töihin? Tosi kätevän kokoinen ja sillai just huomaamaton ja kaikkee.

Koira kahvilassa:

Tänään aamukävelyllä ehdotimme isi-ihmisen kanssa, josko esikoinen viitsisi ottaa harvinaislaatuisen yhteiskuvan meistä. Ajateltiin, että vähänkö söpöä, että meillä olisi sitten hänen ottamansa yhteiskuva meistä, aww!

No esikoinen vastasi tietty, että ei.

"Ei-ei!" kun pyysimme maestroa ikuistamaan vanhempansa. Ei auttanut, vaikka lupasin näkyvyyttä hänen työlleen.

Mutta hätä keinot keksii...