Esikoisemme oppi jo vähän päälle yksivuotiaana nukkumaan kokonaisia öitä. Tässä saman ikäisen kuopuksen kanssa (joka ei siis nuku kokonaisia öitä) ajatus tuntuu naurettavan kaukaiselta, lähes epätodelliselta. Ettäkö tuommoinen pötkö osaisi nukkua koko yön heräämättä ja vielä omassa sängyssään? Mutta ei siinä vielä kaikki. Olipa myös ajanjakso, kun esikoinen nukahti aina itse. Keskenään, ilman kenenkään läsnäoloa, saati nukuttelua.
Sitten tuli pitkä ajanjakso, kun esikoinen ei suostunut ollenkaan jäämään yöunille yksin. Ei, vaikka päikkäreille hienosti itsekseen aina jäikin. Pelkäsi pimeää tai ei muuten vaan halunnut jäädä yksin. Ei auttanut yövalot, ei neuvottelut, selitykset, lahjonnat, mitkään.
Aina tasaisin väliajoin koitin ehdottaa esikoiselle uutta järjestelyä, mutta jo pelkkä asiasta puhuminen sai esikoisessa aikaan itkuisuutta. Ei nyt varsinaista paniikkia, mutta sen tapaista. Kun sitten tasan kuusi iltaa sitten ehdotin, että keräilisimme jokaisesta yksin nukkumaan jäädystä illasta tarran (tarrahommat ovat jo tuttuja sisäsiisteysopettelut... vaipattomuustreeneistä) ja viidestä kerätystä tarrasta saisi palkinnon, lapsi viimein suostui kokeilemaan.
Yövalo ei edelleenkään riittänyt pitämään lapsen mielikuvitusmörrimöykkyjä pois, mutta ihan kunnon, hyllynpäälliset ja lattianurkat valaiseva paperilamppu kävi lapselle nukahtamisvaloksi. Vaikka omaan makuuni niinkin valaiseva lamppu olisi aivan liikaa, ajattelin että olkoot.
Jos toinen haluaa nukahtaa suhteellisen kirkkaassa valossa ja vielä onnistuu siinä, niin eipä sen muutaman luxin ero – siis minun ehdottaman yövalon ja esikoisen haluaman paperilampun valon – tarvinne olla kynnyskysymys. Kunhan oppisi nukahtamisen taas yksin, ilman pelkoa ja valohommia ehdittäisiin hioa sitten myöhemmin. Askel kerrallaan ja muita sanontoja.
Noh, homma toimi heti ensimmäisestä yrittämästä. Aivan äimistyttävän helposti. Iltasatu, hyvät yöt ja äiti vaihtoon. Lapsi jäi yksin (kirkkaaseen) huoneeseensa tyytyväisenä ja nukahti. Aamulla sängynpäätyyn teipatussassa paperissa oli ensimmäinen ansaittu tarra, mikä sai pienen itsenukahtajan niin innostuneeksi, että seuraavana iltana ei neuvoteluja enää tarvittu.
Neljäntenä iltana esikoinen alkoi empiä uuden systeemin mukavuutta ja koitti saada minut jäämään huoneeseen nukkumaan. Lyhyen palaverin jälkeen kuitenkin muisti taas, miksi tarrojen kerääminen oli niin hauskaa. Viidentenäkin iltana kävimme saman juttutuokion, mutta muistinvirkistys motivaattorista ja edellisten onnistuneiden kertojen muistelu toimi taas auttamaan yksinnukahtamisessa.
Tänään kävimme lunastamassa lelukaupasta ensimmäisen etapin palkinnon, joka esikoisen toiveesta oli tattada-daa: Palomies Samin paloauto!
Viisi tarraa (eli iltaa) saattaa aikuisen korvaan kuulostaa kovin lyhytjänteiseltä keräilyltä, mutta kolmevuotiaalle se vaikutti olevan juuri sopiva. Näin ensimmäiselle kierrokselle. Tavoite tarpeeksi lähellä, tehtävissä olevan tuntuisena, ettei motivaatio lössähdä heti kättelyssä. Vähän sama kuin laihduttaessa.
Seuraava etappi laitetaan kauemmaksi, kymmenen tarran päähän. Siitä sovimme tänään. Palkinnosta emme ole vielä neuvotelleet, mutta ajattelin ehdottaa leffareissua tai sisäleikkipuistoretkeä.
Omasta puolestani voisin vaikka rakentaa meille kotiin sisäleikkipuiston ja leffateatterin, sillä sen verran onnellinen olen tästä uudesta kuviosta. Sinne se nytkin nukahti – ihan itsekseen, paloauto kainalossa.
16 comments
Arjen pieniä suuria iloja! :)
VastaaPoistaNiinpä! :)
PoistaIhanaa! :)
VastaaPoistajospa meilläkin joskus.
Eiköhän! :)
PoistaTätä pitää kokeilla!!
VastaaPoistaJoo, kaikkea kannattaa tosiaan kokeilla! Joku toimii, joku ei! :)
PoistaVoisiko kokeilla, että vanhempi oli lapsen vieressä vaikka 10-15 minuuttia ja sitten lapsi jäisi itsekseen nukahtamaan? Vaikuttaa, että lapsi tarvitsisi aikuista lähelle. Meillä mennään joka ilta 7-vuotiaan lapsen viereen pötköttelemään hetkeksi. Isoveli 10-vuotta ei enää vuosi sitten halunnut vanhempaa illalla viereen. Nyt häntä sen sijaan hierotaan välillä ennen nukkumista 10-15 minuuttia.
VastaaPoistaKiva että teillä toimii tuonkaltainen systeemi! Jokaisella toimii omanlaisensa – lapset kun ovat erilaisia! :) Meillä siinä on aikuinen lähellä ainakin 10-15 minuuttia, usein kauemminkin, kun luetaan iltasadut ja jutellaan päivän tapahtumat. Välillä silitellään hetki päätä. Sitten lapsi jää tyytyväisenä, kuten tuolla tekstissä kerroin, yksin nukkumaan. Meillä ollaan varsin tyytyväisiä tähän systeemin, niin lapsi kuin aikuinenkin, joten eiköhän tällä mennä niin kauan kuin kaikki ovat onnellisia!
PoistaAivan mahtava idis! Näin vielä äitiyden alkukengissä, missä esikoinen piirun vajaa kaksi vuotta, aivan JÄRJETTÖMÄN mahtava idea!
VastaaPoistaKunhan älliö tulee hieman lisää, aiotaan kokeilla pottailun merkeissä tällaista tarrasysteemiä! Ei oo käyny tän äitin mielessä ollenkaan että tällaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. Pottailu kun on ollut yksi stressipeikko äitille!
Kiitos, oon taas himpun verran fiksumpu äiti.
Tarrahommat on kyllä mainio systeemi! Lapsi näkee itse ihan konkreettisesti homman etenevän, eikä palkkio koskaan hyvin tehdystä työstä ole hullumpaa! Meillä just potta-/pönttöhommissa oli käytössä ja toimi meille! Suosittelen kokeilemaan! :)
PoistaAivan mahtava idis! Näin vielä äitiyden alkukengissä, missä esikoinen piirun vajaa kaksi vuotta, aivan JÄRJETTÖMÄN mahtava idea!
VastaaPoistaKunhan älliö tulee hieman lisää, aiotaan kokeilla pottailun merkeissä tällaista tarrasysteemiä! Ei oo käyny tän äitin mielessä ollenkaan että tällaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. Pottailu kun on ollut yksi stressipeikko äitille!
Kiitos, oon taas himpun verran fiksumpu äiti.
Pitääpä kokeilla tätä meilläkin! Munkin on pitänyt jo pidempään kirjoitella tästä aiheesta - meillä kun on menty nukahtamishommissa vain taaksepäin, eli 3 vee nukahtaa nykyään vain meidän sänkyyn... (Tähän semmonen kädet silmillä -apinahymiö.) Ja minä kun en osaa nukkua muiden kanssa (just just miehen, jos se on hiljaa eikä päästä inahdustakaan), niin ois kyllä kiva jos joskus voisin palata omaan sänkyyni. Yksilöllisiähän tässä ollaan, ja meillä 2 vee on koko elämänsä ajan halunnut nukahtaa rauhassa yksinään. Oon vähän kahden vaiheilla, missä vaiheessa aletaan skarpata tässä ihan tosissaan - jos hän kerran kaipaa läheisyyttä ja miehestäkin on ihan kiva nukkua edes jonkun vieressä :D niin voidaan toistaiseksi vielä mennä näin. Mut loppuelämää kun ei tällä tavalla ajateltu nukkua, niin hyvä olla jotain konsteja, millä lähteä jossain vaiheessa sitä muutosta tekemään ;)
VastaaPoistaPalomies Sami on tällä hetkellä täälläkin tosi kova, samoin Ryhmä Hau, joten lähden lähestymään aihetta niiden teemojen kautta :D Peukku sille, että ootte jo voiton puolella!!!
Hei arvaappa! Meidän esikoinen meinasi valita ensin Ryhmä Hau -auton, mutta vaihtoi viimetingassa palomies Samin autoon! Hohoo!
PoistaMääki tykkään nukkuu yksin. Mitä vanhemmaksi tuun, sitä enemmän! Hah!
Kokeilkaa toki tuota tarrahommaa! Saattaa toimia! :)
Upeaa! Meillä reilu kaks vee nukkuu vain vieressä tällä hetkellä, vaikka vielä joku aika sitten sammui onnellisesti (kaikki valot päällä) omaan huoneeseensa. Jos nyt ei aina sänkyyn osunut, niin ainakin sen lähelle. Aiempi oli niiiin hyvä systeemi, sillä hän on selvästi perheen ainoa illan virkku, ja me muuthan menimme ennen junioria nukkumaan. Siellä se sitten touhuili itsekseen kunnes nukahti. Joskus näinkin päin siis - optio omaan aikaan oli taaperolla siis :)
VastaaPoistaHahaa, ihanaa! Taaperon omaa aikaa! <3
PoistaMeilläkin on kuopuksen kanssa ollut tuo nukkumaan- ja kuivaksi opettelu myös paljon pidempi prosessi kuin esikoisen kanssa. Mutta kukin ajallaan. Onneksi apuvälineinä esimerkiksi yökasteluun on vuodesuoja ja tuollaiset tarrahommatkin voi olla hyviä motivaattoreita.
VastaaPoista