On valtavan hyvä, että seudultamme löytyy aktiviteetteja. Näin lomalla tuntuu välillä elintärkeältä päästä pois kotoa ja omalta pihalta jonnekin, jossa aika kuluu rivakasti kaiken hauskan merkeissä. Kaikki kaipaavat vaihtelua kotioloihin ja onkin mahtavaa, että suhteellisen pienellä vaivalla pääsee huvittelemaan jonnekin erilaisia aktiviteetteja pursuilevaan paikkaan.

Siinä kun on ensin kiivennyt viiteen metriin, hinannut itsensä kymmeneen ja pudottautunut hallitusti sieltä alas ja sen jälkeen vielä pomppinut pomppulinnassa, ampunut jousipyssyllä, lassonnut leikkihevosia, silitellyt oikeita vuohia ja hurvitellut vielä huvipuistolaitteissa, alkaa patterit olla aika lopussa.

Parasta iloisten aktiviteettien parissa on se, ettei turhautumisia edes ehdi syntyä. Kukaan ei ehdi kiukutella pikkuasioista tai kiusata ketään, kun tarjottimella on älytön määrä jopa fyysisesti raskaita huvitteluja. Sellaisen päivän jälkeen ruoka maistuu mutisematta ja päiväunet varsinkin.

Jopa lapsille.

Katsokaas kun kyllä Zoolandia oli taas aikuisten parasta aikaa. Siellä ne keski-ikää kolkuttelevat äiti- ja isi-ihmiset painoivat, kuin eivät olisi koskaan ennen painanut. Kilpailivat liukuvan muovivuoren valloituksesta, taklasivat toisiaan pomppulinnan palloheilurilla, hihittelivät pikkuisen vuohen nuollessa heidän sormiaan ja malttamattomina juoksivat maskottinorsun perässä kuvan saadakseen. Ja niillä tarkoitan meitä. Minua ja miestäni.

Onneksi näillä ehtoopuolen lapsilla oli myös oikeat lapset mukanaan, sillä saattaisi olla vähintäänkin kyseenalaista kirmailla siellä ilman niitä käteviä yksi- ja kolmevuotiaita kulissejaan.

Tai no, mikä jottei.


Onneksi kuitenkin myös lapset nauttivat täysin rinnoin paikasta. Olisi ollut kamalan noloa, jos lapset olisivat itkeneet uloskäynnin portin takana ja vaatineet kotiinlähtöä, samalla kun vanhempansa olisivat roikkuneet vielä kymmenessä metrissä ja vilkutelleet "kato mua, kato mua!".

Neljän tunnin rössyilyn jälkeen eräs kiharatukkainen kolmevuotias tosin ilmoitti, että pitäisi ehkä lähteä jo kotiin. Päikkäreille, että jaksaa sitten illalla vielä leikkiä. Äitinsä halusi vielä silittämään vuohia, ja onneksi yhteisymmärrykseen päästiin ilman suurempia konflikteja.

Mikäli et seuraa vielä meininkejämme Snapchatissa, voit katsoa kymmensekuntisista snäpeistä kerääntyneen kaksiminuuttisen (joo, sori siitä) mystoryni tästä alta! Mukana myös mielettömiä urheilusuorituksia, sekä kreisi vuohenpoika (tai tyttö?), joka yritti syödä lapseni hupparin, toisen lapseni tutin, sekä kaiken, mitä tiellensä sattui. Ihana tapaus. Olisin voinut tuoda kotiin.



Sillä lailla. Viimeinen pätkä yritti kuvata paikan erikoista, jopa seisahtanutta mystistä tunnelmaa. Se on tavallaan aika kuppaista, mutta erittäin ihastuttavalla ja sympaattisella tavalla. Saitko kiinni? Ei se mitään.