Kaikkeni antaneena. Vähän jokaiselta keikalta myöhästyneenä, 100 000 muun ihmisen kanssa hiekassa haahuilleena, liian vähän nukkuneena, ohilipuville ruotsinlaivoille vilkuttaneena, pikkuisen ehkä pissiä housuun nauraneena, jalkani tomuiseksi tallanneena, viinini juoneena.

Olen täysin loppu.

Siinä on aina jotain yhtä suurta juhlan tuntua, kun se lähestyy. Jos sinne ei ole menossa, tuntuu että jää jotenkin kaikesta paitsi. Se kuuluu kesään, sanokaa mitä sanotte. Meidän turkulaisten oma, ikuisuuden järjestetty Ruisrock.

Aa, bändejä? Niin, niitäkin tuli katsottua. Ei välttämättä omia idoleitani, mutta hitto vie, uusia tuttavuuksia ja iloisia yllätyksiä.

Uskomatonta, että koko festarin – tai sen mitä minä siellä näin – kovimman keikan pläjäytti Major Lazer. Ihan pimeetä meininkiä. Maa tärisi ja niin taisi ihmisetkin. En ole koskaan nähnyt mitään noin yleisöä aktivoivaa shöytä. Se ihmismeri, joka totteli kaiken maailman juttuja, mitä lavalta heiteltiin ja pomppi yhtäaikaisesti kädet ilmassa niin, että sydänjuurilla tärisi, oli kyllä huikein näky hetkeen. Todella kova keikka.

Ja se Vesalan Paula. Ah, mikä intensiivinen muija. Toinen melko intensiivinen tapaus oli tuo Paperi T, jonka keikalla olin ensimmäistä kertaa. En ole kuunnellut kuin sen, mitä jossain mediasta on tullut, mutta keikka teki aivan vaikutuksen. Oli aika voimakas. Tai niinku intensiivinen.

Sanoinko jo intensiivinen?


Tiedättekö, mikä muuten oli tänä vuonna ehkä parasta? Ruoka! Hitto. Niin sairaan hyviä antimia, että itsehän kävin tänään siellä vain syömässä ja palasin kotiin. Hemmetti, kun olisi voinut maistaa jokaisesta kojusta. Erittäin tervetullut uudistus!

Perjantain paluumatka oli melko kamalaa ja hieman vaarallista siellä järkyttävässä pyörämeressä. Pyörämeressä, jossa vain vahvimmat ja nopeimmat voivat selviytyä. Pelkoa, inhoa, törmäilyä, kiroilua ja kaatumista. Mutta kuuluhan se pyöräily tavallaan tähän Ruisrock-hommaan. Tavallaan.

Lauantaina ja tämän päivän pikapiipahdukselle menin kuitenkin vesibussilla – pyörähommat riitti sillä lailla. Ei kamalasti helpompaa saapumista festareille voisi olla, elleivät nyt tuosta ikkunan alta sitten olisi hakeneet.

Kelistä ihan 5/5 järjestäjille. Tosi hyvän sään olivat hommanneet. Väittivät jossain sääkartoilla välillä sadetta, mutta ei pisaraakaan tullut. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Ja kelistä puheen ollen, myös perjantain Kelis oli hauska. Tai se yksi biisi, jonka tunnistan. Se pirtelölaulu.

Äskön vein roskat ulos ja kuuntelin vielä hetken pihallemme kantautuvaa Ruisrockin viimeistä esiintyjää. Sitten se hiljeni. Ruisrock 2016 oli siinä. On vähän festarin jälkeinen kaiho.

Väsyttää. Jonka toki saattaa huomata tästä postauksestani, josta en itsekään ymmärrä mitään.

Kiitos Ruisrock, olit hyvä.

Kiitos myös ihana, hauska ja aurinkoinen Ruisrock-seuralaiseni Tiina! Ja tietty lauantaiset humoristimuijat Laura ja Kaisu!

Piipahdimme perjantaina kotimatkalla ensimmäistä kertaa järjestettyihin The FOG -bileisiin. Hienot telakkapuitteet – jossa muuten vietetään kahden viikon päästä H2Ö:tä!