"Ja kuinka mones pöytä tämä nyt teillä oli?" kysyi eräskin Lähiömutsi-Hanne meillä käydessään. "Nooh... oiskohan neljäs tässä asunnossa", laskeskelin.

Täydellisen pöydän etsintä on loppunut. Siis hetkeksi, jos vanhat merkit paikkaansa pitävät.

Muutimme tähän kotiin 2011 kesällä. Silloin mukaan roudattiin vanhasta asunnosta massiivinen valkoinen pöytä, joka aika pian alkoi kyllästyttää. Seuraavaksi halusin tanskalaishenkisen teak-pöydän, joka löytyikin – kunhan ensin kävi yksi väärä pöytä välissä.

Se vain oli valmiiksi liian pieni, mutta tosi edullinen ja paikkasi vain aikaa ennen täydellistä pöytää.

Kaikki pöydät ovat löytäneet uuden kodin – viimeisin ihan naapurista –, paitsi se väärä pöytä. Sitä säilyttelen pahan päivän varalta vielä varastossa. Esimerkiksi viime synttärijuhliin se kannettiin sisälle tuomaan lisää ruokailutilaa vieraille.


Viime lauantaina Turussa järjestettiin vuosittainen Finnish Design Shopin ystävämyynti. Lähdin nopeasti piipahtamaan siellä, ennen miehen lähtöä töihin. "Jos jotain pientä löytyisi."

Heti sisään astuttuani näin Hayn Loop-pöydän. Ohimennen vilkaisin kuntoa ja hintaa, mutta jatkoin matkaa. En minä sellaista ole halunnut, mutta ei se pahaltakaan näytä.

Pian, koko hallin kierrettyäni palasin pöydän luo, joka edelleen odotti ilman varauslappua. Viereisen, täysin samanlaisen pöydän joku oli jo varannut. Eikä ihme – se oli paremmassa kunnossa.

Hetken tutkiskeltuani pöytää päätin soittaa kotiin. Ihan vaan varovasti, että mitä mieltä siellä oltaisiin uudesta kalusteesta. Vastaanotto oli varovaisen myöntyvä, mutta pian toinen (neljäs) soittoni sai lopullisesti miehen lämpeämään kaupoille: Olin saanut tingattua pöydän alkuperäisestä hinnasta 80 prosenttia pois.

Meidän pöydän pinta oli heikommassa hapessa kuin vierestä myyty 10 prosenttia pienemmällä alennuksella varustettu pöytä, joten saisimme tämän edullisemmalla.


Jos nyt hyppään kaiken sen säädön yli, mitä tämän pöydän ostaminen kaikkine aikatauluongelmineen (miehen piti lähteä puolen tunnin päästä kuvaamaan ja jono ei ollut liikkunut kolmeen varttiin viittä metriä enempää), kuljetusongelmineen (200-senttinen pöytä ei mahdu millään vitullakaan perusfarkkuun), tai sellaisine pikkujuttuineen, että mulla ei itse asiassa ollut edes sitä 20 prosenttia pöydän hinnasta juuri sillä hetkellä tilillä, niin kerrottakoon vain, että pöytä saatiin kotiin ja vielä samana päivänä! Kiitos vain pelastava ystävä ja sen paku!

Pöytää kotona tarkemmin tutkiessani huomasin, että kannen toinen puoli olikin täysin priimakunnossa! Mitä nyt parit hankausjäljet, jotka lähtivät ihan kostealla rätillä pois! Ja minä kun olin jo valmistautunut elämään valmiiksi naarmuisen pöydän kanssa! Ha-haa, mikä mäihä! "Just tommonen Hannu Hanhi", kuten toinen elämäni Hanne sanoi!

Kerrottakoon vielä, että koska en todellakaan voinut odottaa seuraavaan päivään saadakseni pöydän paikalleen, kävin häiriköimässä naapuria kesken ruuanlaiton (kiitos sinnekin!) meille nostoavuksi. Sillä lailla hyvin raskas ihminen olen. Malttamaton ja... öh, häiriköivä.