Tietoa mainostajalle ›

Ensin vähän pelotti. Ei saatana, miksei mulla ole tänään mitään pakottavaa tekemistä? Vaikka loma loppui ja nyt piti alkaa arki! Lomamme o...

Ensin vähän pelotti. Ei saatana, miksei mulla ole tänään mitään pakottavaa tekemistä? Vaikka loma loppui ja nyt piti alkaa arki!

Lomamme oli viime viikolla. Silloin olimme kolmena päivänä reissussa ja kahtena päivänä tein töitä. Kun lomamme tänään loppui ja lapset menivät päiväkotiin, kurkkuun hiipi kuristava tunne: Eikö mulla oikeasti ole enää töitä?

Alkuvuoden olen painanut koko ajan, joka paikkaan. Ennen kuin on ehtinyt suoriutua vanhoista tehtävistä, on tullut jo uusia. Ei ole ollut hetkeä, etteikö olisi tiennyt mitä pitää tehdä ja paino sanalla pitää.

Kun on tottunut tunteeseen, että koko ajan, unissaankin, suorittaa jotain projektia, jonka dedis on huomenna tai ainakin jo kalenterissa, tuntuu pelottavan tyhjältä ollakin ihan vain ajatustensa kanssa ilman pakotteita.

Sehän tuntuu tietysti hullulta ajatukselta, että sellainen rauhallinen luksus ahdistaisi, mutta kun oma elanto riippuu kalenterin täyttymisestä, ei kamalan kauan voi nauttia seesteisyydestä.

Hyvä asia on, että tänään sain pitkään mielessä olleen, koskettavan, ihanan ja tärkeän projektin alkusysäyksen tehtyä ja edistettyä sitä. Sellaisia rakkaita projekteja ei saa etenemään, jos on koko ajan liian kiire. Mikäli tämä juttu... anteeksi tarkoitan kun tämä juttu etenee, siitä tulee huikea, lupaan. Sellainen joka pitää tehdä.

Ai niin, ja muutaman roikkuvan laskunkin voisi kirjoittaa. Niihinkään kun ei ole tuntunut aina olleen aikaa. Sinänsä huvittava piirre yrittäjyydessä: On niin kiire, ettei muka ehdi edes laskuttaa.

Tällaisella alalla työt tupsahtelevat usein aika lyhyillä sykleillä. Kalenteri ei täyty kuukausia eteenpäin valmiiksi, vaan toimeksiantoja ja projekteja saattaa tulla lyhyelläkin varoajalla. Olen miettinyt koko ajan, koska tulee ensimmäisen kerran hetki, kun mitään ei ole sovittuna. Miltä se tuntuu, miten kestän sen?

Juuri kun mieleeni oli ehtinyt hiipiä ahdistus omasta kalenterista, tuli uusi homma elokuulle. Ja sitten toinen.

Viime viikolla, niin kutsutulla lomallani, tein yhden tärkeän jutun päätökseen, minkä lopputulos nähdään pian. Ehkä se ei haittaa, että lomailen vähän nyt. Pitää vaan oppia rentoutumaan silloin kun siihen on aikaa, kai sitten.

Kunhan ei liian kauan joudu!


Ps. Saa mulle silti laittaa sähköpostia, mikäli voin auttaa sua jossain! LinkedIn-profiilini löydät täältä

Lue myös:
Mainostaja, älä pelkää
Päivä, joka mullisti kaiken
Itku pitkästä ei mistään
Oksettaa, aivot surruttaa, happi loppuu, pierettää
Minusta ei riitä mihinkään

Lasten jutuille saa nauraa ihan päivittäisellä tasolla. Mahtavia oivalluksia, hyviä heittoja ja hyvää tilannekomiikkaa. Joskus ihan tarkoitu...

Lasten jutuille saa nauraa ihan päivittäisellä tasolla. Mahtavia oivalluksia, hyviä heittoja ja hyvää tilannekomiikkaa. Joskus ihan tarkoituksellisesti, mutta usein tahattomastikin.

Koskettavimpia hetkiä tällä viikolla on ollut, kun kuopus kertoi nukkumaan mennessään "kakastavansa" minua. Isille kertasi vielä seuraavana iltana, keitä kaikkia oikein kakastaa. Mukana oli niin minä, isi, kuin velikin – totta kai – mutta mukaan mahtui myös nukke ja naapurikin!

Tässä lasten muut viikon letkautukset:

Isoveli ja pikkusisko opiskelee:

"Sano aaa"

"Aaa"

"Sano iii"

"Iii"

"Sano ooo"

"Ooo"

"Hyvä sisko, nyt sano pippeli!"

***

"Onkohan kellään tietoa, kuka olisi voinut viedä Brio-kärryn ulos?"

"Öö, öö... hmm... Joulupukki?"

***

"Sitten kun mennään sinne Junibackeniin, niin siellä on se Peppi Pitkätossukin – muistatteko Peppi Pitkätossun?"

"Joo, jeee, PEPPI PIPSAPOSSU!!"


Laivan hytissä, kun mies oli ollut nukuttamassa lapsia ja minä saavuin paikalle varovasti kuiskaten:

"Nukkuuko Kuopus jo?"

Kuopus itse: "Joo, Kuopus nukkuu jo."

***

"Mikä isin nimi on?

"Jere"

"Hyvä! Mikä äitin nimi on?"

"Lollo."

***

Ei kait tässä! Lollo Satamo kuittaa!

Olen niin loppu, että unohdin, mitä mun pitikään kertoa Tukholman matkaltamme. Ainakin sen, että vietimme siellä 13 tuntia kävellen. Askelei...

Olen niin loppu, että unohdin, mitä mun pitikään kertoa Tukholman matkaltamme. Ainakin sen, että vietimme siellä 13 tuntia kävellen. Askeleita siinä ehti tulla 29 200 ja kilsoja 18 ja puoli. Sanoisin, että yhteensä kolmen lapsen kanssa aika hyvä suoritus! Tosin he pääosin vain istuvat ja me neljä aikuista kävelimme, että he kyllä siis aivan luistivat noista hommista.

Ainoa suunniteltu juttu Tukholman varalle oli Junibacken. Sinne yritimme jo viime syksynä suunnata kolmen naisen ja seitsemän lapsen reissullamme, mutta epäonneksemme satuimme päivistä kehnoimpana, eli maanantaina mestoille ja ne mestat olivat hyvinkin pitkälti kiinni.

Pettymys suljetuilla porteilla oli valtava, ja nyt tarkoitan omaa pettymystäni. Lapset hädin tuskin ymmärsivät, mistä jäivät paitsi ja olivat varsin onnellisia vain pihan Peppi-kuvausseinän kurkistusluukuista ja kanadanhanhen kakasta pihalla.

Nyt kuitenkin Junibackeniin päästiin ja satujunat koettiin. Paikka oli odottamaani pienempi, mutta aivan hyvä. Satujunan sadut muistuttivat mieleeni klassikkoja, joita pitää muistaa lukea myös lapsille. Ennen pitkää ainakin, vaikkei nyt ihan vielä. Ihania klassikoita, surullisia ja hurjiakin, mutta ihania.

Kaikki maailman ihmiset ovat jo varmaan ehtineet tutustua Tukholman SoFoon, ja niin olin näemmä minäkin ennen tätä, mutta en vain tiennyt, että sen nimi on tuollainen. Se on siis kaupunginosa aivan Viikkarin sataman huudeilla ja sieltä löytää mielenkiintoisimmat kuppilat ja omaperäisimmät putiikit. Leikkipaikalta tiistaina kello neljä myös näemmä kaupungin khuuleimmat vanhemmat.

Enkä nyt tarkoita meidän seuruettamme, joka varmasti oli aika khuul Peppi-turistipaidoissamme, vaan niitä oikeita sofolaisia. Oikeesti, vinkki myös sinkkuvanhemmille: sieltä uskon löytyvän sen oikean!

SoFon putiikeista tulikin mieleeni, että ostinpa muuten nyt vihdoin ja viimein ne Swedish Hasbeensitkin omakseni. Olen pohtinut näiden kunnon korkkaripuukkareiden hommaamista jo tovin, noin vuosia, mutta nuukuuksissani passanut. Nyt, kun saavuin Hasbeensien alkulähteelle JA löysin moiset järkyttävällä mäihällä vielä alesta, minun oli myönnyttävä haluilleni ja ostaa ne perkeleen punaiset sandaalipuukkarit.


Nyt ei kuulkaa tarvitse enää miettiä, mitkä puen kesän häihin ja noin kaikkiin tapahtumiin, kun olen nyt takavarastosta möyrittyjen, viimeisen sen oikean parin onnellinen omistaja. Minkälainen onni, että kaupassa oli myyjä, joka halusi palvella ja myydä herranjumala tyypille, josta paistoi ostohalu, vaikkakin hieman empivä sellainen.

Kenkäpari, josta ei ollut yhtäkään esillä ja jonka minä juuri halusin ostaa, löytyi, kun myyjä vähän onki. Ja sitten taikasanat, "miinus 30 prosenttia" kaupantekijäisiksi ja yks turkumuija poistui kaupasta tuhat kruunua köyhempänä.

No, sepäs oli pitkä sepustus kengistä. Jäi vissiin päällimmäisenä mieleen Tukholmasta se.


Lapsille jäi mieleen tietysti Junibackenin Peppi Pipsapossu, kuten he Peppi Pitkätossun ymmärsivät, sekä hauska näytelmä på svenska, josta he eivät ymmärtäneet yhtään mitään.

Koska olemme valtavia masokisteja, suuntasimme vielä melkein suoraan tänä aamuna satamaan tulleelta laivalta Muumimaailmaan. Ei siinä Muumimaailmassa mitään kivuliasta, mutta kun on nukkunut kahtena yönä yhteensä sen kymmenen tuntia, alkoi vähän silmä lupsua itse kullakin.

Turun laivayhteksien kellonajat ovat hieman Helsingin vastaavia haastavampia ja siksi täältä lähdettyjen päivä Tukholmassa -reissujen unet jäävät vähäisemmäksi. Sellainen vinkki muuten täältä lähteville, että silloin kun laiva on paikallista aikaa 06.30 satamassa, ei Tukholmassa ole vielä kolmeen ja puoleen tuntiin yksikään kauppa tai mikään auki.

Kannattaakin suosiolla jättää aamiaisen syöminen kaupunkiin ja syödä sitä niin kauan kuin mahdollista. Pienten lasten kanssa onnistumisprosentti hitaalle aamupalalle jossain kahvilassa rauhassa lojuen on noin kaksi ja puoli, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Siksikin ehkä kävelyä kertyi reippaasti, kun tapoimme aikaa... noh, kävelemällä.


Onneksi Tukholma on kaunis ja ihana ja kaunis – sanoinko jo kaunis? – ja siellä on ihania puistoja joka nurkalla, että kyllä siellä leppoisaa tekemistä keksii. Lapsille tyhjän Kungsträdgården patsaan ympärys olisi riittänyt puoleksi päiväksi leikkimestaksi. Että sillä lailla varsin vähään tyytyväisiä ovat. Hanhen kakkaa ja patsaita, siitä ne tykkää.

Hyvin väsytetty pikkujengi nukahti tänään seitsemältä ja äitinsä meinasi nukahtaa jo kuudelta. Kyllä Tukholma on ihmisen parasta aikaa ja aina yhtä ihana lasten kanssa tai ilman.

Tuore puukenkämuija kuittaa ja köpsähtää sängyn pohjalle. Tukholma kuusi kautta viisi.

5 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö. Suomen Blogimedia ja Fruitfunk.  Asioita, joita olen vanhempana odottanut: 1. Itsestään heijaavat lastenv...

Kaupallinen yhteistyö. Suomen Blogimedia ja Fruitfunk. 

Asioita, joita olen vanhempana odottanut:

1. Itsestään heijaavat lastenvaunut

2. Terveellinen herkku lapselle, joka ei näytä terveelliseltä.

Ja arvatkaa mitä! Nyt niitä on kaupoissa. Viimeksi mainittuja, siis.

Luulen, että en ole ainoa vanhempi, joka on saanut huomata, että kaupan kaikki terveelliseltä näyttävät pähkinämixit ja hedelmäjuttuloiset, ei aivan ole aina yhtä houkuttelevia vaihtoehtoja lasten mielestä, jos rinnalla on Ryhmä Hau -koristeltu yllätysmuna tai Angry Birds -karkkeja. 

Onkin mielestäni puhtaasti nerokasta (tähän se Dr Evilin muahhahaha-nauru), että on hoksattu paketoida terveelliset naposteltavat lapsia viehättäviin ihanan kaupallisiin paketteihin. 


Fruitfunk hoksasi tämän tarpeen ja paketoi hedelmistä ja vihanneksista tehdyt, sokeroimattomat välipalaherkut meidän lapsia kovasti viehättävään muotoon: Löytyy niin Frozenissa, Carseissa, Minioneissa ja Ryhmä Hau:ssa. Makuja on omenaa, banaania ja mansikkaa, välipalapatukasta pussukoihin.

Pienille lapsille uppoo helposti usein tällaiset hedelmähyveet, mutta vähän jännitti, miten jo muutaman kerran karkin makuun päässyt esikoinen suhtautuisi näihin. Ei tarvinnut sitten enää miettiä, kun kaveri oli avaamassa viidettä pussukkaa kuvausten yhteydessä ja olisi vielä jatkanut, jos en olisi rauhoittanut tahtia.

Ovelana kettuna lykkäsin vielä kummipojan perheelle paketin ja käskin maistamaan. Toisen paketin vein Hannen lapsille ja pyysin mielipiteet herkuista. 

Lopputulema: viisi kuudesta lapsesta tykkäsi!


Keksin siinä eri lapsille maistattaessa myös, että Fruitfunkit ovat varsin oivallisia viemisiä vaikka synttärinä päiväkotiin tai tarjottavaksi lastenjuhlilla! Ne ovat luonnollisuutensa lisäksi gluteenittomia, vegejä, laktoosittomia, eikä niihin ole lisätty sokeria, joten ne sopivat valtaosalle lapsista.

Fruitfunk-välipalat ovat saatavilla S-ryhmän myymälöistä ja löytyvät pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien joukosta. K-ryhmän valikoimaan tuotteet tulevat syyskuussa! 

Jos et meinaa löytää tuotteita, kannattaa kysäistä kauppiaalta! Ne on aika hämääviä kaikessa "piilotetussa terveellisyydessään"!

Tsekkaa myös mun somearvonta, jossa voit voittaa kuukauden välipalaherkut!

3 kommenttia

Lapseni, te ihmeelliset. Valoisia ja hämmästyttäviä. Omilla ainutlaatuisilla persoonillanne täydellisiä, kimurantteja, säkenöiviä. Teidän ...

Lapseni, te ihmeelliset. Valoisia ja hämmästyttäviä. Omilla ainutlaatuisilla persoonillanne täydellisiä, kimurantteja, säkenöiviä.

Teidän silmistänne näen itseni. Pienistä kulmienkohotuksistanne, herkästi hämmästyvistä silmistänne ja hymynuurteistanne peilautuu käytökseni. Katson teihin ja saan tahattoman palautteenne.


Pieni kaksivuotiaani. Voimaeläimeni, idolini. Sinnikäs, säätelemätön, kahlitsematon, lahjomaton. Painit veljesi kanssa, räkätät räkä poskella omille jutuillesi. Et ota keneltäkään vastaan mitään bullshittiä. Täydellisellä kaksivuotiaan asenteella kuljet omia teitäsi. Pieni humoristi, taiteilija.

Sinä haluat laittaa kiiltävän Frozen-mekkosi ja laulaa täysillä Let it go:ta. Pyörit niin kauan ympäri, että kaadut. Nouset ylös ja aloitat alusta. Höpötät kaiken. Selostat pää kenossa asioiden kulun ja kerrot isommillesikin, miten asian laita on.

Istut syliin, kun haluat huomiota, ja halaat. Jossei muuten, käännät vaikka väkisin poskista pitäen huomion sinuun, silloin kun sitä vailla olet. Ja jollei kukaan muu ole muistanut hetkeen kertoa, kerrot sen itse: "ninä oon inana".

Tehkäämme kaikkemme, että sama henki pysyy sinussa aina. Lannistumattomana, aikuisuuteen asti.

Olet minun idolini.


Poikani, esikoiseni. Sinussa asuu empaattisuus. Näet kaiken. Minun silmäkulmastani, jos kaikki ei ole hyvin. Suupieleni nykäyksestä arvaat veikeyden. Huomaat, jos kaveri kaipaa ystävää. Katsot tarkkaan ja pitkään. Ymmärrät hienoimmankin huumorin vivahteen, havaitset piilotetunkin ärtymyksen. Lähdet hiljaiseenkin iloon mukaan.

Sinä et vaadi huomiota, mutta rakastat sitä enemmän kuin mitään, kun sitä saat. Silmiisi nousee selittämätön ilo, kasvoillesi arvoisellaan vakavuudella ymmärretty onni. Kun nukuttaessani sinua avaat välillä silmäsi ja huomaat, että minä katson sinua edelleen, nukahdat aina hymy kasvoillasi.

Yhtäkkiä olet noin iso. Otat keinussa vauhtia seisaaltasi, teet itse leivän, autat siskollekin kengät. Olet pyytänyt polkupyörää jo tammikuusta. Kun sen vihdoin toukokuussa sait, täysin omiin kykyihisi uskoen otit ensimmäiset polkaisusi. Iltapäivällä jo poljit, pysyit pystyssä, jarruttelit ja kurvailit. Opettelit koko päivän.

Sinua pitää kohdella kiltisti. Pitää kunnioittaa. Sinun sydämesi särkyy, jos koet jonkin epäreiluksi. Sinun herkkyytesi on kullan arvoinen oppi sille, joka on valmis oppimaan.

Sinä, poikani, olet ollut paras opettajani vanhemmuudessa. Toisiamme sanattomasti lukien opimme ihmisyydestä enemmän kuin kukaan kirjoista voisi.

Sinä olet opettanut, että nekin ihmiset, jotka herkästi tyytyvät, pitää ottaa huomioon. Sinä olet opettanut, että virheen korostaminen sille, joka sen jo tietää, on hyödytöntä, kohtuutonta. Vain ymmärrys ja tuki vie eteenpäin.


Te olette ihmeellisiä, molemmat. Sanonko sitä tarpeeksi?

3 kommenttia

Olemme juuri saaneet korvanappiimme tiedon, että eräs bloggaaja on käynyt katselemassa lapsiperheitä eri ravintoloissa ja kirjoittanut koke...

Olemme juuri saaneet korvanappiimme tiedon, että eräs bloggaaja on käynyt katselemassa lapsiperheitä eri ravintoloissa ja kirjoittanut kokemastaan sekä hänen korviaan, että kohteitaan viiltävän analyyttisen arvion suosittuun blogiinsa. 

Sen lisäksi, että hän on havainnut vanhempien kyselleen keskenkasvuisilta lapsiltaan, mitä he haluavat syödä buffetista, tai pahempaa: keskustelleet keskenään, eräs turkulainen äiti on myös katsonut puhelintaan, eikä ole kiinnittänyt lapsiinsa huomiota näiden huutaessa äitiään. 

Järkyttävää, sanomme. Järkyttävää.



Vaikka aihe on vakava, eikä siitä voitaisi yhtään vähempää käydä enää keskusteluja, on ihmisiä yllättävän paljon puhututtanut kuitenkin, mikä ihme voisi olla niin tärkeää Perheet safkaa -päivällisen aikana, että tuo nimeltä mainitsematon äiti saattoi noin julmasti laiminlyödä lapsiaan ainakin joitain sekunteja pääruoan aikana. 

Lähetimmekin pikkulintumme asialle selvittämään kuumaa aihetta ja aika pian saimme selville, että tuo mahdollinen puhelimen selailija toden totta löytyikin lähempää kuin uskoimmekaan. 

Lapsiperheiden käyttäytymisarviossa mainittu "nainen kahden lapsensa kanssa" ehkä sattuu olemaan huhupuheiden mukaan Turun Kuningatar ja niin ikään bloggaaja. Ohhoh. Emme olisi nähneet tämän tulevan!

Järkyttävintä koko uutisessa silti oli selville saamamme totuus sisällöstä, mitä laiminlyöjä-äiti selaili. Saimme käsiimme kuvakaappauksen päivän Google-hauista. 

Kuva ei sovi herkimmille katsojille:




Tiettävästi sama äiti ei ole kuitenkaan tällä kertaa syyllistynyt myös lasten buffet-mielihalujen kyselyyn, että toisten aikuisten kanssa keskusteluun, eli blogikirjoituksessakin kuvailtuun "lasten hylkäämiseen". Kenties, koska tässä paikassa ei ollut buffettia, tai pöydässä toisia aikuisia.

Sama äiti ei muista kenenkään juokseneen tai kiljuneen tuolloin ravintolassa, mutta vitustako se tietää, kun se varmaan selaili sitä puhelintaan koko päivän. Jäätelöä ko. äiti tosin myöntää antaneensa jälkiruoaksi lapsilleen. 

Pahoittelemme omalta osaltamme suositun bloggaajan kokemaa "maanpäällistä helvettiä" ja lupaamme jatkossa olla mahdollisimman näkymättömiä, kun aikuinen ihminen haluaa ottaa omaa rauhallista aikaansa lastentapahtumassa.


Useiden vanhempien toiveesta luvassa on myös rento Hylätyt lapset safkaa -tapahtuma. Lue lisää tapahtumasta täällä

10 kommenttia

Tavallaan ymmärrän, että kun raha vaihtaa omistajaa, voi mahdollisella ostajalla olla jonkinmoisia vaateita ja kyselyitä tuotteesta my...



Tavallaan ymmärrän, että kun raha vaihtaa omistajaa, voi mahdollisella ostajalla olla jonkinmoisia vaateita ja kyselyitä tuotteesta myyjän suuntaan. Tavallaan.

Sitten on ne kaikenlaiset erilaiset lahjoitetaan- ja annetaan-henkiset ryhmät, joissa tarkoituksena antajalla on päästä helposti eroon asiasta ja saajan hakea pois se asia. 

Aika yksinkertaista, voisi kuvitella, kunnes se ei enää olekaan. Kysymyksiä alkaa sadella, jonoa kertyä, eikä kukaan ole hakenut tuotetta pois vielä viikonkaan päästä.  

Puhumattakaan siitä, kun lukee ne seikkaperäiset ohjeet, joiden tulkitsemiseen tarvitaan kolme erilaista maisterintutkintoa ja pari väitöskirjaa, eikä niistä siltikään ymmärrä mitään ja lopulta ylläpito poistaa sinut, ilmoituksesi sekä omanarvontunteesi häikäilemättä. Mutta ei mennä nyt siihen. 

Olenkin koonnut alle hyödylliset vinkit yleisimpiin Facebookin annetaan-ryhmien kysymyksiin. Voi sitten lukaista tästä, jos meinaa hiipiä jokin muu, kuin antajan osoitteen kysyminen mieleen.


Vastaukset yleisimpiin Facebookin lahjoitusryhmien kysymyksiin: 

"Annetaan tämä kuvassa näkyvä puulaatikko. Vain nouto, tämän päivän aikana."


1. "Sopiiko jos haen huomenna?" 

Ei.

2. "Kulkeutuuko Kälviälle?"

Ei.

3. "Saisiko mittoja laatikosta?"

Ei.

4. "Kulkeutuuko Ranualle?"

Ei.

5. Ivaloon? 

Ei!

6. "Saisiko sovituskuvan?"

Mmit... Ei!

7. "MIKNÄ HITNAINEN LAATIKKO ON?!11"

...

8. "Av kysyn mieheltä"

Hv.

9. "Onko mennyt jo?"

No ei.

10. "Sopiiko jos..."

Ei. Ei! EIIIIIIIIIIIII!!!


1 kommentti

Mielestäni me käymme kaupungissa asuviksi ihmisiksi aika usein metsässä. Ikään kuin tullut tutuksi sellaiset ns. metsän peruselementit – ain...

Mielestäni me käymme kaupungissa asuviksi ihmisiksi aika usein metsässä. Ikään kuin tullut tutuksi sellaiset ns. metsän peruselementit – ainakin luulin. Täten tulikin vähän yllätyksenä, kun jouduimme kesken hyvän tarpomisen poistumaan, kun metsän Suuret Petoeläimet saivat seurueemme tolaltaan.

Vapaapäivän aamuna keksin pakata lapset autoon ja suunnata omille lapsuudenhuudeilleni Kaarinaan. En tiedä, onko Kaarinalla oma slogania, mutta mielestäni se voisi olla: Kaarina – paikka, josta suurimmat – ja tärkeimmät – suomalaiset tulevat. Tai jotain muuta yhtä vaatimatonta, mutta totta.

Viime aikoina puhututtanut, kemiallisesti kirkastettu Littoistenjärvi kiinnosteli myös meitä. Siellä olen koko lapsuuteni hengannut ja kai se nyt olisi kerran elämässä ainakin nähtävä, kun se vesi on kirkasta. Maailman seitsemän ihmettä? Hah, unohtakaatte ne: Littoistenjärvi on kirkas! 

Nappasimme eksoottisesti ABC:lta eväät matkaan ja kurvasimme Littoisiin, kavereiden kesken Litsaan. Lapset halusivat pakata kotona omat reppunsa ja vaativat saada huoltiseväänsä omiin reppuihinsa. Matkalla näytin minun vanhan kotitaloni, joka sijaitsee aivan parinsadan metrin päässä hiekkarannasta. 

Vaikka kello oli vasta vähän päälle yhdeksän aamulla, rannan parkkipaikalla oli jo kuhinaa. Yksi autopaikka oli enää vapaana, mutta sehän riitti meille. Suuruudestmme ja tärkeydestämme huolimatta.


Littoistenjärven hiekkaranta näytti turvallisen tutulta. Ainostaan ihmiset, niinku noin yleensäkin, siellä teki rannasta vieraan. Yleensä rannalla käydessäni se on ollut tyhjä. Joskus 80-90-luvulla muistan sen olleen kovinkin suosittu, mutta silloinkin vain hellepäivinä ja lavatanssien aikaan. 

Suuntasimme heti kallioille, joissa minä ja ystäväni olemme henganneet noin kaikki teinivuosiemme kesäillat ja alakoulun kesäpäivät. Hauskaa, miten voi muistaa jokaisen kannon ja juurakon, vaikkei ole toviin käynyt koko paikassa. Lihasmuistissa piilee vieläkin se fillarille sopivin reittivalinta: Mistä saa otettua suurimmat vauhdit pienen mäen päälle ja mitä juurakkoa kannattaa vältellä, ettei tanko pyörähdä ympäri. 

Söimme eväät pienellä kalliolla, aivan rannassa. Aamun aurinko ja kirkkaasta järven pinnasta heijastuvat säteet lämmittivät poskia. Huoltoaseman kahvikin maistui paremmalta kuin koskaan.

Sitten tulivat muurahaiset. Nuo katalat, mutta ahkerat ihmiskunnan vitsaukset.


Olimme melkein saaneet syötyä leipämme, kun esikoinen bongasi kuusijalkaiset seuralaisemme. Tiedättekö sen, kun ensin näkee yhden, sitten toisen ja kohta sata. Siitä ei ole enää paluuta. 

Yritin ehdottaa esikoiselle, että mikäli muurahaiset häiritsevät, hän voisi nousta seisomaan tai istua pienelle kivelle. Mutta kuten sanottu: paluuta ei enää ollut. 

Ei siinä auta lauleskella sitä kivaa muura-muurahaislaulua ja kertoilla murkkujen olevan ihan kivoja, kun kuppi on jo mennyt nurin. Se on vähän sama, jos minulle yrittää sanoa, ettei hämähäkkejä tarvitse pelätä, että ei ne tee mitään, kun olen saattanut itseni jo täyden paniikin valtaan pyydystäessäni lakkapullon kanssa jättiläismurhaajahämähäkkiä vanhan asuntomme kellarikerroksessa, samalla huutaen taisteluhuutoja peittääkseni inhon aiheuttamat kiljahdukseni. 

No, ei siitä sen enempää. Mutta hyödytöntä on. 

Sain kuin sainkin houkuteltua lapset kävelemään kanssani metsäpolulle, mutta tiedättekö mitä? Siellä ne muurahaiset vasta olivatkin. Onneksi paikka oli täynnä järvituristeja, ettei kaikunut tyhjälle metsälle se riipiviä kiljuminen, jonka esikoinen ja esikoisesta vaikutteita saanut kuopus keuhkosistaan päästivät. "Juu, ei täällä mitään, muurahaisia vähän... heh heh, kaikki ihan kunnossa..." 

Eikä muuten auttanut asiaa tämä näky:

"Ei lapset mitään hätää, ei muurahaiset mitään tee!" 

PAITSI HAKEE UHREIKSEEN KALATKIN JÄRVESTÄ.

Matkamme jatkuikin aika vilkkaasti takaisin hiekkarannalle, jossa murhanhimoisia tappajamuurahaisia ei niin usein tavata. Siellä eväshetkeä jatkettiin vielä tovi ja tilanne saatiin rauhoittumaan. 

Ennen kotimatkaa esittelin vielä lapsilleni kaikki kotiseutuni tärkeimmät nähtävyydet, kuten bussipysäkin, jossa olen yläasteeni ja lukioni bussit joka aamu odotellut. Kyllä, elämä kanssani on silkkaa seikkailua. Syötiin vielä siinäkin vähän eväitä, ihan varmuuden vuoksi, että jaksamme sitten kaikki  seitsemän kilometria takaisin kotiin.

Kun viimeisetkin muruset ABC-eväistämme oli nautittu, lähdimme kansanvaelluksen kouriin joutuneelta, mutta sitäkin kirkkaammalta järveltä. Tiedättekö muuten kun on niitä bändidiggareita, jotka ovat aina löytäneet sen the bändin jo ennen kuin siitä tuli suosittu, ja sitten ne tyypit pätee sillä?  

Littoistenjärvi on niin mun ug-bändi.


Poislähtiessämme paikalle oli tullut Kaarinan kaupungin huomioliivinen liikenteenohjaaja oheistamaan poukkoilevat autot siististi parkkipaikalle ja sieltä pois.

Kaikenlaista, sano lahna, kun muurahaiskeosta heräsi. 

6 kommenttia

Mä tiedän , että bloggaajien elämä vaikuttaa hyvin,  hyvin glamröösiltä. Ja arvatkaa mitä! Se totta vie onkin! Meitähän suorastaan revitä...

tiedän, että bloggaajien elämä vaikuttaa hyvin, hyvin glamröösiltä. Ja arvatkaa mitä! Se totta vie onkin!

Meitähän suorastaan revitään eri paikkoihin. Meidän tunnettavuuttamme halutaan hyödyntää ja shamppanjaillallisia vain satelee. High lyfe, kuvaa kenties elämäämme parhaiten.

Jokainen huippubrändi janoaa saada meikäläisiä puolestapuhujikseen. Asiantuntijuus on siirtynyt valtaapitäviltä meille, ja mielipiteitämme ja näkemyksimme janotaan eri medioissa. Ymmärtäähän sen, olemmehan sentään mielipidevaikuttajia. Aivomme ovat kultaa jne.

En nyt halua rehennellä, mutta tässä vain pari esimerkkiä vain tämänviikkoisista saamistani yhteydenotoista:

Tiistaina minua pyydettiin julkaisemaan somessa kuva minun kuukupistani. Aivan hyvin aikein siis, ei mitään pervoa. Heti keskiviikkona sain sähköpostia otsikolla haastattelupyyntö. Niinpä! Itsekin olin heti, että ohoh, Suomen Kuvalehti, Hesari tai vähintään joku Tiede-lehti ihan varmasti haluaa kuulla suuria ajatuksiani vaikka... no ihan mistä vain. Sillä lailla hyvin suuri ajattelija olen.

Yhteydenotto alkoikin oikein egoani hivelevästi: "Kirjoitat rohkeasti ja hauskaan tyyliin melkeinpä aiheesta kuin aiheesta."

Olin ihan, että jes, vihdoin joku haluaa haastatella minua, tärkeää mielipidevaikuttajaa tarkkanäköisistä mielipiteistäni ja lähes filosofisista pohdinnoistani. 

Sitten jatkoin lukemista. Haastattelu koski virtsankarkailua. Että kiinnostaisiko kertoa siitä – minun virtsankarkailustani.

Niin sellasta vaan, ETTÄ MIKSI ALAPÄÄNI KIINNOSTAA MEDIAA ENNEMMIN KUIN YLÄPÄÄNI?

Niin perus. Aina sama juttu. "Hei mun aivot on täällä ylhäällä". 

9 kommenttia

On kausia, kun käperryn ajatuksiini liiaksi. Uskon täysillä omiin ajatuksiini – ja se on virhe. Kun on murehtivaisuuteen taipuvainen, ei k...

On kausia, kun käperryn ajatuksiini liiaksi. Uskon täysillä omiin ajatuksiini – ja se on virhe.

Kun on murehtivaisuuteen taipuvainen, ei kannattaisi uskoa kaikkea, mitä itse ajattelee. Ihan oikeasti.

Omat ajatukset ovat itsensä ruokkimia, eikä niillä ole välttämättä mitään tekemistä totuuden kanssa. Kaikki omat kokemukset, tunteet ja tulkinnat, traumatkin, värittävät omia kokemuksia.

Jos salaliittoteoreetikko tai lievä ylianalysoimishäiriö meinaa ottaa liikaa otettaan minusta, palautan mieleeni ns. Occamin partaveitsi -periaatteen. Occamin partaveistä voi kutsua myös yksinkertaisuusperiaatteeksi. Sen mukaan ei tule olettaa enempää kuin on tarpeen ja yksinkertaisin selitys on todennäköisimmin paras selitys.

Samaa asiaa toitottaa KISS-periaate, eli keep it simple, stupid, ja myös Albert Einsteinin sanonta "kaikesta pitäisi tehdä niin yksinkertaista kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisempaa".

Minulla on myös taipumus ottaa asioita itseeni. Ei suuttumismielessä, mutta jotenkin, että tuo katse, tuo äänenpaino tai tuo teko oli tarkoitettu ihan varmana juuri minulle, koska tuo tyyppi ehkä vihaa minua. Sitä kutsun leikkisästi ylianalysoimishäiriöstä johtuvaksi toistuvaksi murheeseen johtavaksi pohdintailmentymäksi.

En todella tiedä, miksi toisinaan näin käy useammin kuin toisinaan, mutta niin vain käy. Epävarmuus on yksi, mikä saa salaliittoteoreetikon tutkani aktivoitumaan. Useimmiten kuitenkin pystyn pidättäytymään omassa Fuck it all -periaatteessani, jolloin suhtautumiseni moisista, ehkä tarkoitetuista tai ei-tarkoitetuista osoituksista on: ihan sama.

Ja toden totta, kyllä näkisin, että Fuck it all, eli suomeksi vitut-periaatteeni olisi syytä nostaa tuonne Einsteinien ja muiden ajattelijoiden periaatteiden rinnalle. Aivan yhtä hyvä, oikein varteenotettava, minusta.


Kun iso kela sitten pyörähtää, on tosi tärkeää pysähtyä kuuntelemaan ajatuksiaan ja kyseenalaistaa ne. Se nimittäin toimii, ihan oikeasti. Se toimii tässä ylianalysoimishäiriössä ja se toimii vaikkapa pelon sekoittamissa tunteissa, ennakkoluuloissa ja kaikessa missä ihminen tuntee kenties tietämättäänkin epävarmuutta.

Jos ei itse osaa pysäyttää omaa kelaa, on tosi hyvä jos ystävä pystyy. Kannattaa uskaltautua kysymään kaverilta ajatuksia omasta ajatuksenjuoksustaan ja ottaa avosylin vastaan omaa ajattelua objektiivisempi kulma. Mutta valitse kaverisi tässä kohtaa hyvin. Joskus liian samaan kallellaan oleva seura saattaa vain voimistaa hataraa vaakakuppiasi ja se kellahtaa aivan väärään suuntaan.

Olipa se sitten niinkin pieniä asioita, kuin miksei joku ole soittanut, toinen ole vastannut sähköpostiin tai kolmas ole tervehtinyt sinua kaupassa, ei se varmaankaan johdu sinusta, vaan kiireestä, sähköpostin roskapostiin hukkumisesta tai ettei sinua ole huomattu kaupassa – tai jostain muusta ihan viattomasta syystä.

Koska usein asioiden selitykset vain ovat yksinkertaisempia, kuin itse luulee. 

Mutta kuinka moni voi aina myöntää kallistuvansa aina siihen yksinkertaisimpaan mahdolliseen selitykseen? En minä ainakaan, en ihan aina.

Miksi tämä ajatelumalli on myös nerokas, on sekin, että siinä on toisaalta aivan sama, vaikkei se olisikaan niin yksinkertaista – kun siis puhutaan jostain melko tyhjänpäiväisistä asioista. Koska vaikka se joskus olisikin jotain muutakin, sen voi silti olettaa olevan juuri se viaton vaihtoehto ja itse välttyy turhalta mielipahalta ja ylianalysoinnilta.

Koska mitä sekin sitten mitään hyödyttää? Murehtia asiaa, johon ei itse yleensä voi vaikuttaa?

Joten: Pidä se yksinkertaisena, ja se pysyy yksinkertaisena. Ihanaa, eikö?

(Oman elämänsä Maaret Kallio kuittaa.)
1 kommentti

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Ingman ja Suomen Blogimedia . Äitienpäivää meillä ei varsinaisesti vietetty – ainakaan perinteiseen m...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Ingman ja Suomen Blogimedia.

Äitienpäivää meillä ei varsinaisesti vietetty – ainakaan perinteiseen malliin. Olin itse Helsingissä, joten perhe pörhälsi aamulla sinne ja menimme Linnanmäelle. Lintsipäivä oli hauska ja siellä syödyt hampparit ihan riittävä äitienpäiväkattaus. Kotona sain lasten päiväkodissa tekemät söpöt lahjat, mutta niiden lisäksi sain myös yhden melko ihastuttavan mainion yllätyksen.

Kotiintullessa huomasin heti eteisestä, että minun ollessani pois, perhe (lue: mies) oli siivonnut koko huushollin. Sellaisetkin kohdat, joihin minä en ikinä jaksa paneutua. Eteisvälikössä oli ihan vallan tilaa ja minun "kierrätyspisteenikin" oli siivottu. Eli kierrätetty loppuun asti, ei vain siinä oman keittiön sisällä.

Tuli jotenkin olo, että perheeni kaipaisi jotain iloista yllätystä minulta. Olen ollut aika paljon reissussa ja kiireinen, ja jotenkin tällainen hemmottelu tuntui aivan liialta. Tai kenties kaipuu ei niinkään ollut perheellä, vaan minulla tehdä jokin kiva juttu heille.

Kun seuraavana päivänä päätin toteuttaa yllätykseni lapsille, normaalisti oltaisiin kohta valmistauduttu iltapalle, mutta minä kehotinkin lapsia laittamaan kengät jalkaan ja lähtemään meidän pihalle. Asettelin pihapöydän vastapuhjenneiden puunoksien puoliksi varjostamaan ilta-aurinkoon ja kannoin tarjottimella lautaset, lusikat ja servetit pihalle.


Kun jännityksestä ymmyrskäiset lapset näkivät, mitä kannoin heille "iltapalaksi", ilonkiljahduksilta ei vältytty. Koska olin perus tulin matkoilta kotiin ja haluan lelliä -tuulella, sai jäätelökakun kruunata halutessaan vielä tårta på tårta -hengessä extrajätskitoppingilla.

Sattuipa naapurikin vielä kävelemään sopivasti pihalle, joten houkuttelimme myös hänet mukaan ilta-auringon jäätelökakkukesteille. Meidän ohi ei ihan noin vain pääse luikahtamaan, jos pihalla on paardit käynnissä, kuulkaas.

Yllätyskakun idea lähti jäätelön yhdistämisestä johonkin ihanaan, vähän erilaiseen yhdistelmään. Itse rakastan granolaa, eli paahdettua mysliä, ja jotenkin sen yhdistämisen raikkaaseen, kylmään jäätelöön houkutteli. Mikä täydellinen kesän herkku! Testasinpa vielä sen maistuvuuden vuorokauden pakkasessa säilyttämisen jälkeen ja itse asiassa se toimi vielä paremmin niin!

Kakku oli ihanan rouskuvaa ja kunnon vanhanajan luomuvanilijajäätelö (Ingmanin uutuusjätski!) yhdessä rapsakan granolan kanssa oli taivaallista. Valmistusaika noin 30 minuuttia ja sitten jätskin takaisin kovettelu pakkasessa sen päälle.

Tämä jälkkäri on helppo kuin mikä, eikä enää tee mieli ostaa tavallista granolaakaan valmiina. Tätä voi tehdä valmiiksi pakkaseen ja tarjoilla kun yllätysvieraat pölähtävät kyläilemään tai lennosta, kun puhelinsoitto tulee.

Itse tehty granola ja granola-jäätelökakku

Granola:

4 dl kaurahiutaleita
250 g pähkinäsekoite (esim. pekaani, maapähkinä, pistaasi, hasselpähkinä, cashew jne.)
Kourallinen mantelilastuja
n. 3 rkl tattarijauhoja
Tummaa kookossiirappia (voi korvata hunajalla, mutta tummassa kookosiirapissa on hieman syvempi maku)
Oliiviöljyä paistamiseen
Kanelia
Kardemummaa

1. Sekoita kaurahiutaleet, pähkinät, mantelin ja tattarijauhot, sekä ripaukset mausteita sekaisin.
2. Laita pannulle öljyä ja pyörittele seosta pannulla.
3. Lisää muutamaan otteesseen kookossiirappia ja pyörittele pannulla. Makua voi testata aina välissä ja lisätä siirappia tarpeen mukaan.
4. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa mausteita ja siirappia. VOI myös lisätä ripauksen sokeria, jos siltä tuntuu.

NOIN! Nyt sulla on itsetehtyä granolaa siinä! Tämän jälkeen ei ole mitään tarvetta enää ostaa sitä valmiina. On sairaaaaan hyvää itsetehtynä.


Granola-jäätelökakku:

Granolaa
1,5 pkt (eli n. 1100g) Ingmanin Luomu vanilija (tai suklaa) -jäätelöä

1. Levitä irtopohjavuoan (n. 24cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoka kevyesti esim. oliiviöljyllä
2. Painele juuri pannulta tullut granola (puolet määrästä) melko tiiviisti pohjalle.
3. Anna jäätelön sulaa pehmeäksi, jotta se on helppo levittää pohjan päälle ja levitä jäätelö kauttaaltaan.
4. Ripottele vielä loput granolat pinnalle ja laita pakkaseen niin pitkäksi aikaa, että jäätelö on kovettunut kunnolla uudelleen.

Päälle sopii vaahterasiirappi tai paistoonkin käytetty kookossiirappi! Kaupan ulkopuolella oli juuri sopivasti myynnissä pensasmustikoita, joita nappasin mukaan jäätelökakun koristeeksi.


Sikäli mikäli iltapalajätskit aiheuttavat huonoa omaatuntoa, tässäpä aika hyvä syy pieneen armollisuuteen:

Ingman tukee Pelastakaa Lapset -lomakodin toimintaa. Kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta yhteiseen lomaan, mutta lomakotitoiminta tarjoaa lapsille omaa lomaa ja virkistystä.

Lomakoti voi olla apuna vanhemmille johtuen vaikkapa koululaisten pitkistä loma-ajoista, vanhempien uupumuksesta tai perheen tiukasta taloudellisesta tilanteesta. Mahdollisuus saada lomakoti lapselle voi tuottaa helpotusta monelle lapsiperheelle.

Voit lukea lisää lomakotitoiminnasta täällä.


JA HEI! Tule tapaamaan mua Helsingissä! Tehdään yhdessä hyvää!

Me olemme Lähiömutsi-Hannen kanssa ensi perjantaina 19.5. jakelemassa luomujäätelöä Ingmanin kärrystä Helsingin keskustassa, Narinkkatorin, Tennispalatsin ja Lasipalatsin huudeilla klo. 14-18! Tulkaa moikkaamaan ja hakemaan ihanat perjantaijäätelöt!

Ingman lahjoittaa Pelastakaa Lapset Ry:n lomakotitoiminnalle euron jokaisesta kuvasta, joka ladataan Instagramiin tunnisteilla #parempaakokoperheelle #ingman ja #luomu. Näyttämällä kuvaa mulle tai Hannelle, saatte suut makiaks koko seurueelle!

1 kommentti

Kun on ollut kolme yötä hotellissa ja palaa kotiin, omaan sänkyyn, omaan ympäristöön, sen vasta kunnolla tajuaa: Minun yöni ovat ihan oikeas...

Kun on ollut kolme yötä hotellissa ja palaa kotiin, omaan sänkyyn, omaan ympäristöön, sen vasta kunnolla tajuaa: Minun yöni ovat ihan oikeasti naurettavan sirpaleisia.

Olen tiedostanut öiden olevan katkonaisia, mutta se miten katkonaisia ne ovat, tuli jotenkin itsellenikin yllätyksenä.

Mietin jo silloin taannoisella työlomaviikollani, kuinka hyvin, todella sikeästi nukuinkaan, vaikka tunneissa yöunet jäivätkin vähäisiksi. Kun menin sänkyyn ja vedin peiton korvilleni, herätessäni tuntui, että olin nukkunut samassa asennossa koko yön. Aamulla heräsin virkeänä, muistamatta yöstä mitään. 

Kotona haluaisin mennä nukkumaan kahdeksalta ja herätä aamupäivällä. Välillä tuntuu, ettei mitkään unet ole tyydyttäviä ja mieli levännyt. Aamu tulee aina liian aikaisin.

Nyt kun olin taas matkoilla muutaman päivän ja palasin sieltä kotiin nukkumaan, ymmärsin siinä öbaut viidennen herätyksen kohdalla, kuinka hullua tämä minun yöhommani on.

Enkä nyt puhu vain lasten perusheräilystä ja minun sänkyyni keskellä yötä haahuilusta, vaan ihan kaikesta häiriöstä, mitä meillä on. Viime yönä mm. heräsin, kun nukkuva koira rahnutti kynsillä metallista porttia. Kilisytteli siinä unissaan, eikä itsekään hoksannut pitävänsä ärsyttävää ääntä. Jouduin nousemaan ylös sängystä ja raahaamaan koiran sängyn irti portista, koiran jatkaessa edelleen tyytyväisenä untaan. 

Toisen kerran heräsin, kun se toinen koira ei päässyt peiton alle sen nukkuvan viereen ja sillä oli kriisi keskellä yötä. Piti käydä auttamassa sekin rimpula peiton alle, jotta yö sai jatkua.

Sitten heräsin viereen tulleen esikoisen eilen Linnanmäeltä saaman leludinosauruksen irronneeseen päähän selkäni alla. Heti sen perään heräsin, kun se esikoinen potki minua unissaan ja ilmeisesti oli päättänyt koko yön pitää jalkojaan päälläni. Vielä yksi herätys samaan putkeen tuli, kun siirsin myös esikoisen yövalon niskani alta pois.


Noin kahdeksastoistatuhannes herätys oli, kun luulin kuulevani kuopuksen huutavan minua. Ei se sitä vissiin tehnyt, mutta sekava yö sai kuulemaan harhoja. Sitten aloinkin jo kirjoittaa päässäni tätä postausta. Tosin aivot eivät toimineet ja jäin vain otsikkotasolle koko ajan. Mutta mikä hieno otsikko se olikaan! Nerokas suorastaan! Nyt kun aloin kirjoittaa tätä postausta, olin tietysti jo unohtanut sen hartaudella aamuyöntunneilla keksimäni ilmiömäisen otsakkeen. 

Oikeastaan harmittaa ihan vietävästi, koska siinä viiden ja seitsemän välillä puoliunessa ja jossain horroksessa keksimäni nimi oli jotenkin kahdella sanalla täydellisesti tilannetta kuvaava. Muistan vielä viimeiseksi ennen viimeistä torkahdustani miettineeni, että tämä minun pitää muistaa.

Ja sitten unohdin sen.

Yritinpä myös yöllä kehittää ratkaisua tähän univaivaan. Korvatulpat pyörivät mielessä, kuten myös isompi sänky, sekä koirista luopum... no, ei siitä sen enempää.

Mutta ihan oikeasti voin väittää, että yksi yksittäinen yö hotellissa ei vielä tee tällaista ahaa-elämystä. Vasta kun on saanut huomata nukkuneensa monta yötä heräämättä, se karu totuus iskee kuin märkä rätti päin pläsiä. Olen ymmärtänyt minun heräävän yleensä ehkä pari kertaa, mutta nyt havaitsemani todellinen häiriömäärä yllätti.

Että en sitten tiedä, voinko suositella vai en moisia hotelliöitä? Tässä kun on yli neljä vuotta jo nukkunut päin helvettiä, on tavallaan pitänyt sitä normaalina. Yhtäkkiä tällainen hyvin nukutun yön mindblowing extreme-kokemus havahduttaa kokonaisten öiden maailmaan ja minun, katkonaisiin öihin normalisoitunut maailmani järkkyy.

Että mihin tästä saa reklamoida? Sinne hotelliin? Liian hyvin nukuttuja öitä? Kuka ottaa vastuun? JA MIKSEN MÄÄ MUISTA SITÄ OIKEAA OTSIKKOA?

Lue myös:
"Jaksaa sitten paremmin taas olla äiti"
Minun yöni
Tapahtui yöllä

Ärsyttävä valittajamuija

8 kommenttia

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Mossa ja Suomen Blogimedia . Olen ollut kosmetiikan saralla sellainen ns. iloinen sekakäyttäjä. Välillä market...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Mossa ja Suomen Blogimedia.

Olen ollut kosmetiikan saralla sellainen ns. iloinen sekakäyttäjä. Välillä markettituotteita, välillä jotain olevinaan fiinimpää ja siellä sujuvasti seassa sekalaisia luonnonkosmetiikkoja. Kun aloin käyttää säännöllisemmin kasvorasvana luonnonkosmetiikkaa, tuntui että iho reagoi siihen hassusti. Siihen tai sitten stressiin, joka tuntui juuri alkaneen.

Otsa meni näppylöille ja tuntui, ettei iho ime itseensä kosteutta. Tunne jäi kuivan oloiseksi ja rasva vaikutti jäävän vain ihon pinnalle.

Sopivasti samaan aikaan tuli yhteistyökysely, jossa kysyttiin, kiinnostaisiko minua lähteä testaamaan ohjatusti pohjoismaista Mossa-luonnonkosmetiikkaa. Ohjatusti, eli että katsottaisiin juuri minulle sopivat tuotteet ja saisin ohjeet niiden optimaaliseen käyttöön.

Koska luonnonkosmetiikka oli kiinnostellut, mutten ollut oikein vielä päässyt sisälle sen ihanuuteen, lähdin innolla mukaan.


Ennen tuotteiden testauksen aloitusta menimme oppimaan vähän luonnonkosmetiikasta. Mitä se on, mitä se ei ole, miten se toimii ja mitä myyttejä sen ympärillä on.

Päällimäiseksi minulle jäi mieleen se, miten luonnonkosmetiikan luullaan usein olevan testaamatonta ja huonosti tutkittua. Totuus kuitenkin on, että luonnonkosmetiikkaa on tutkittu siinä missä perinteisiä synteettistäkin ja että luonnonkosmetiikka on turvallista.

Toinen asia, mistä sain suuresti uutta pontta luonnokosmetiikkakokeiluni jatkamiselle, oli tieto, että ihon mahdollinen reaktio ei tyypillisesti johdu luonnonkosmetiikan sopimattomuudesta itselle, vaan siitä, että kun iholle käytetään luonnollisia aineita, se alkaa toimimaan myös luonnollisesti. Että ne mahdolliset vaikkapa näppylät ei johdu oikeastaan luonnonkosmetiikasta, vaan paremminkin aikaisemmin käytetystä "perinteisestä" kosmetiikasta.

Mitä kaikkea sitä onkaan iholleen tunkenut vuosikausia, ja nyt se haluaa ulos. Mutta mikä tärkeintä: se on usein vain väliaikainen reaktio. Ja sen todistin myös ihan itse. Pian ihoni oli taas oma itsensä. Vaan paremmin kosteutettu kuin ennen, koska joku oli minulle oikeat tuotteet valinnut.

Kolmas ja aika hurjakin juttu, mikä jäi mieleen luennolta, oli sellainen "hauska" anekdootti, että iho pystyy uusiutumaan vain 60 kertaa. Siis koko elämän aikana ihon solut uusiutuvat sen verran, ja toisin kuin ajatellaan, vaikkapa sellaiset rajut käsittelyt ihosolujen uusimiseksi ovatkin karhunpalvelus itselle. Ne saattavat heleyttää ihon nyt, mutta aiheuttaa juuri sen mitä sillä yritettiin estää: ihon (ennenaikaisen) vanhenemisen merkkejä. Huh!

Minä en pelkää vanhenemista tai pidä sitä kamalana asiana, enkä ole käynyt tuollaisissa hoidoissa, mutta tämä tuli täysin uutena tietona minulle ja jotenkin halusin äkkiä jakaa sen tiedon kaikille.


Oma kokemukseni luonnonkosmetiikan tehosta on oikeiden tuotteiden löydyttyä hyvä. Rasva imeytyy, kosteuttaa ja tuntuu hyvältä meikinkin alla.

Tuoksu Mossan tuotteissa on ihana. Jotkut tuoksut, kuten vahvat hajusteet ja parfyymit, aiheuttavat minulle päänsärkyä, mutta Mossan tuoksut eivät. Syykin saattaa olla selvillä: Eteeristen öljyjen käyttö, eli luonnolliset tuoksut (vs. synteettiset) eivät kenties ole niin herkistäviä.

Mossan tuotteissa, kuten yleensäkin luonnonkosmetiikassa suositaan luonnonmukaisia, sertifikoituja raaka-aineita. Uhanalaisia kasveja ei käytetä ja geenimuunneltujen raaka-aineiden käyttö on kielletty. Myös raaka-aineiden hankkimisessa on tarkkoja säännöksiä, eikä ne saa saastuttaa ympäristöä tai kuormittaa sitä liikaa. Mossa-tuotteita ei myöskään testata eläimillä.

Mossan tuotteet sisältävät erityisen paljon pohjoismaissa kasvaneiden marjojen aktiiviaineita. Jokaisessa tuotteessa on pohjoisessa kasvaneiden ja täältä kerättyjen marjojen uutteita ja ne sisältävät erittäin runsaasti vitamiineja ja vaikuttavia aineita.


Myös hinta on yksi mielenkiintoinen asia, kun puhutaan kosmetiikasta. Ekana sitä tuppaa ajattelemaan, että hyvä on yhtä kuin hullun kallis, mutta kuten olemme niistä jostain vertailun voittaneista edullisemman pään rasvoistakin nähneet, niin hinta ei ratkaise, vaan se mitä sinne purkkiin on lykätty. Isosti panostettu brändityö itsessään ei ole tae hyvälle kamalle.

Luonnonkosmetiikka ymmärtääkseni on kalliimpaa valmistaa, mutta Mossan avain kohtuullisiin hintoihin on sekä sen tehokkuus raaka-aineiden käytössä – marjat käytetään kokonaan alusta loppuun – että sen riisuttu lookki purnukoissa.

Minun testaamani tuotteet, pari erilaista kasvorasvaa, kasvopuhdistus (misellivesi), kasvopesu, kasvovesi ja vitamiiniöljy, jota voi lisätä kasvorasvan joukkoon lisäkosteuttajaksi, sekä silmänympärysvoide ja vartalovoide maksavat jokainen jotain kympin molemmin puolin. Mielestäni varsin kohtuullisesti, siis. Ei ainakaan pitäisi jäädä hinnoista kiinni luonnonkosmetiikan kokeileminen.

Ja valikoimasta muuten löytyy myös 35+-sarja, eli ns. tällaiselle varttuneemmallekin iholle sopivaa settiä! Tosin itsehän täytän 35 vasta marraskuussa.Hah. Itselläni sen otsakkeen alta on käytössä silmänympärysvoide, misellivesi ja ihana-ihana kasvopesu!

Erityisen koukussa olen Nutritive Antioxidant Day Creamiin, koska a) rakastan sen tuoksua ja b) se kosteuttaa kuivemmankin muijan. Tuntuu kevyeltä meikin alla, eikä meikki lähde liikkumaan ikävästi, kuten ah, niin monissa kasvorasvoissa olen saanut kokea.

Jos tuntuu, että kasvot kaipaavat lisäkosteutta, laitan rasvan joukkoon pari tippaa Vitamin Oil Cocktailia, mikä tuo hieman lisää rasvaisuutta. Sekin sopii noin pienesti annosteltuna rasvan joukossa hyvin meikin alle!


Mossan tyypit haluavat tarjota mahdollisuuden myös teille päästä kokeilemaan omalle iholle sopivia luonnonkosmetiikkatuotteita. Kiinnostaako? Kerro mitä ihonhoitovinkkejä kaipaat! Kerro myös, jos sulla on jotain luonnonkosmetiikasta mielessä ja mihin kaipaisit vastauksia!

Kerro kaipaamasi vinkit viimeistään 15.5. aikana kommentteihin ja osallistut setin arvontaan!

Täältä pääset Sokoksen verkkokaupasta shoppailemaan Mossaa! Siellä on käynnissä kampanja, jossa Mossa on alessa.

Lisäksi Mossaa myyvät Ruohonjuuri ja Prisma sekä hyvinvarustellut luontaistuotekaupat ja luonnonkosmetiikan verkkokaupat kuten Biodelly, Hyvinvoinnin Tavaratalo ja Natural Goods Company.

Edit: Voittaja on Anonyymi nimimerkillä Joia! Onnea! Ja kiitos kaikille osallistuneille!

48 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki