Tässä kuuluisi olla jokin nerokas otsikko nukkumisesta

15.5.2017

Kun on ollut kolme yötä hotellissa ja palaa kotiin, omaan sänkyyn, omaan ympäristöön, sen vasta kunnolla tajuaa: Minun yöni ovat ihan oikeasti naurettavan sirpaleisia.

Olen tiedostanut öiden olevan katkonaisia, mutta se miten katkonaisia ne ovat, tuli jotenkin itsellenikin yllätyksenä.

Mietin jo silloin taannoisella työlomaviikollani, kuinka hyvin, todella sikeästi nukuinkaan, vaikka tunneissa yöunet jäivätkin vähäisiksi. Kun menin sänkyyn ja vedin peiton korvilleni, herätessäni tuntui, että olin nukkunut samassa asennossa koko yön. Aamulla heräsin virkeänä, muistamatta yöstä mitään.

Kotona haluaisin mennä nukkumaan kahdeksalta ja herätä aamupäivällä. Välillä tuntuu, ettei mitkään unet ole tyydyttäviä ja mieli levännyt. Aamu tulee aina liian aikaisin.

Nyt kun olin taas matkoilla muutaman päivän ja palasin sieltä kotiin nukkumaan, ymmärsin siinä öbaut viidennen herätyksen kohdalla, kuinka hullua tämä minun yöhommani on.

Enkä nyt puhu vain lasten perusheräilystä ja minun sänkyyni keskellä yötä haahuilusta, vaan ihan kaikesta häiriöstä, mitä meillä on. Viime yönä mm. heräsin, kun nukkuva koira rahnutti kynsillä metallista porttia. Kilisytteli siinä unissaan, eikä itsekään hoksannut pitävänsä ärsyttävää ääntä. Jouduin nousemaan ylös sängystä ja raahaamaan koiran sängyn irti portista, koiran jatkaessa edelleen tyytyväisenä untaan.

Toisen kerran heräsin, kun se toinen koira ei päässyt peiton alle sen nukkuvan viereen ja sillä oli kriisi keskellä yötä. Piti käydä auttamassa sekin rimpula peiton alle, jotta yö sai jatkua.

Sitten heräsin viereen tulleen esikoisen eilen Linnanmäeltä saaman leludinosauruksen irronneeseen päähän selkäni alla. Heti sen perään heräsin, kun se esikoinen potki minua unissaan ja ilmeisesti oli päättänyt koko yön pitää jalkojaan päälläni. Vielä yksi herätys samaan putkeen tuli, kun siirsin myös esikoisen yövalon niskani alta pois.

Noin kahdeksastoistatuhannes herätys oli, kun luulin kuulevani kuopuksen huutavan minua. Ei se sitä vissiin tehnyt, mutta sekava yö sai kuulemaan harhoja. Sitten aloinkin jo kirjoittaa päässäni tätä postausta. Tosin aivot eivät toimineet ja jäin vain otsikkotasolle koko ajan. Mutta mikä hieno otsikko se olikaan! Nerokas suorastaan! Nyt kun aloin kirjoittaa tätä postausta, olin tietysti jo unohtanut sen hartaudella aamuyöntunneilla keksimäni ilmiömäisen otsakkeen.

Oikeastaan harmittaa ihan vietävästi, koska siinä viiden ja seitsemän välillä puoliunessa ja jossain horroksessa keksimäni nimi oli jotenkin kahdella sanalla täydellisesti tilannetta kuvaava. Muistan vielä viimeiseksi ennen viimeistä torkahdustani miettineeni, että tämä minun pitää muistaa.

Ja sitten unohdin sen.

Yritinpä myös yöllä kehittää ratkaisua tähän univaivaan. Korvatulpat pyörivät mielessä, kuten myös isompi sänky, sekä koirista luopum... no, ei siitä sen enempää.

Mutta ihan oikeasti voin väittää, että yksi yksittäinen yö hotellissa ei vielä tee tällaista ahaa-elämystä. Vasta kun on saanut huomata nukkuneensa monta yötä heräämättä, se karu totuus iskee kuin märkä rätti päin pläsiä. Olen ymmärtänyt minun heräävän yleensä ehkä pari kertaa, mutta nyt havaitsemani todellinen häiriömäärä yllätti.

Että en sitten tiedä, voinko suositella vai en moisia hotelliöitä? Tässä kun on yli neljä vuotta jo nukkunut päin helvettiä, on tavallaan pitänyt sitä normaalina. Yhtäkkiä tällainen hyvin nukutun yön mindblowing extreme-kokemus havahduttaa kokonaisten öiden maailmaan ja minun, katkonaisiin öihin normalisoitunut maailmani järkkyy.

Että mihin tästä saa reklamoida? Sinne hotelliin? Liian hyvin nukuttuja öitä? Kuka ottaa vastuun? JA MIKSEN MÄÄ MUISTA SITÄ OIKEAA OTSIKKOA?

Lue myös:
"Jaksaa sitten paremmin taas olla äiti"
Minun yöni
Tapahtui yöllä
Ärsyttävä valittajamuija

Mamma rimpuilee

Seuraa rimpuilua myös Facebookissa ja Instagramissa

8 comments

Satsu15. toukokuuta 2017 klo 21.08
Olen sanonut ennenkin, mutta sanon taas. Tämä voisi olla yhtä hyvin mun teksti. Mietin vähän väliä voiko muilla olla tällästä. Yöt päivät. 🙈
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi15. toukokuuta 2017 klo 22.38
I so feel you. Meidän kaksivuotias on nykyään öisin välillä helpompi kuin italiaano, joka ei kykene uudelleenasettautumaan petiinsä itsenäisesti, ei sitten millään. Aamuyön tunteina sitä miettii, että todellakin, tässä sitä peitellään koiraa aamuyön tunteina n:ttä kertaa.
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi15. toukokuuta 2017 klo 22.45
Oon pian kolme vuotta ollut äiti. Nuorempi on hiukan yli 1,5v ja aina ollut huono nukkuja. Mutta ajatella, että mun piti lukea tämä teksti ymmärtääkseni miksi oon aina vaan VÄSYNYT. Oli se herätys sitten 5.45 tai 8.10. Se unen laatuhan on siis aivan järkyttävää kuraa. Ja silloin kun pienempi rääkäisee, oli se sitten unissaan tai ihan tarkoituksenmukainen hätähuuto, niin se oma reaktio ei ole mikään "avataampa tästä nyt silmiä ja pohditaan kellä täällä on asiaa", vaan sellainen sydämenpysäyttävä tai ainakin yhden iskun väliin jättävä järkytys. Lienee peruja niiltä pikkuvauva-ajoilta, kun täällä ei oikeasti nukuttu. Kuinkahan siitäkin pääsisi eroon..? Muuta kuin korvatulpilla, jotka tippuu korvista ensimmäisen tunnin aikana.
-intsu
VastaaPoista
Vastaukset
Riikka16. toukokuuta 2017 klo 13.08
Korvatulpat ja sarastusvalo on toimineet mulla (ja koira nukkuu sängyssä :D)
VastaaPoista
Vastaukset
Unknown16. toukokuuta 2017 klo 18.17
Olen 7v. nukkunut kuopuksen takia rikkinäisiä öitä.. yksi yö toisensa jälkeen. Nyt näiden kaikkien vuosien jälkeen hän on nyt nukkunut 5 (SIIS VIISI!!!) yötä omassa sängyssä ja tummat (=mustat) silmänaluset alkaa saada heikon vaalean lilan värin. Ensimmäiset yöt nousin sängystä ja tarkistin josko kuopus vielä hengittää ja on elossa :)
Olen realisti, en uskalla toivoa uniputken jatkumista... vai nytkö se elämä muuttuu? Jaksaisi taas lukea kirjaa, treenaamaan ja kutoa sukkia?
VastaaPoista
Vastaukset