Uusi nostalgiatrendi: DIY-kuvaputkitelevisio

22.2.2018

Tunnemme kaikki ilmiön, jossa nuoremmat sukupolvet alkavat romantisoita menneitä aikoja ja tyylittelemään niiden mukaan vaikkapa vaatetustaa...

Tunnemme kaikki ilmiön, jossa nuoremmat sukupolvet alkavat romantisoita menneitä aikoja ja tyylittelemään niiden mukaan vaikkapa vaatetustaan tai sisustustaan.

Kaikki ajanjaksot 1900-luvun alusta 2000-luvulle on trendannut milloin missäkin muodossa. On pukeuduttu 50-luvulta 70-lukuun, sitten 80-lukuun ja nyt jo millennium, eli ns. 00-luku tulee uudelleen muotiin.

On sisustettu 1900-luvun alkupuolen maalaisromanttisella tyylillä ja metallisessa leipäkorissa on lukenut "vintage" (koska se tekee siitä vintagemman) ja viereisessä sokeriastiassa "sugar".

Ihan uudetkin radiot muistuttivat jossain kohtaa 60-70-lukulaista designiä ja jos vaan jostain löytyi ihan aito vinyylisoitin menneisyydestä, siitä saattoi maksaa reilustikin.

Sittemmin kaikki vuosikymmenet ainakin 80-lukuun on näkynyt jo sisustuksissamme. Omassa lapsuudenkodissa olleet Aallon vyötuolit ja isovaarin lipastot ovat olleet suuria aarteita.



Olenkin jo miettinyt, milloin kyllästymme jo pikkuisen liiankin käteviin ja huomaamattomiin talutelevisioihimme ja alkaisimme kaivata vanhoja kunnon kuvaputkitelkkareita.

Niissä kun oli sitä jotain. Tiesi katsovansa jumankauta TELEVISIOTA, eikä mitään ohukaista taulua. Kodista piti sitä varten varata kolmen neliön verran tilaa – ja asunnon keskeisin kohta tietenkin. Ei tarvinnut miettiä mitä kohti kaikki sohvista nojatuoleihin tulisi osoittaa.

Ja jollei muuta, oli niissä ainakin ihanan reunalla elämisen tunne kaikkine syttymisriskeineen.

Tänään selvisi, että nuori sukupolvi näyttää jatkavan aikaisempien nuorten sukupolvien trendiä ja
heidän kaipuunsa vanhan kunnon kuvaputkitelevision Ã¤Ã¤reen on herännyt:


Tadaa! Aivan kuin katselisi ihka oikeaa näköradiota!

Näin sinäkin voit helposti fiilistellä aidolta tuntuvaa kuvaputkitöllöä! Tarvitset vain pädin ja leikkiuunin ja nostalgiatrippisi on valmis.

You Might Also Like

0 comments

Hae