Tasan viisi vuotta sitten

3.7.2015

Tasan viisi vuotta sitten olin juuri tullut maaliin puolimaratonilta. Oli yhtä hemmetin kuuma kuin tänäänkin (+28) ja jengiä lakosi ...

Tasan viisi vuotta sitten olin juuri tullut maaliin puolimaratonilta. Oli yhtä hemmetin kuuma kuin tänäänkin (+28) ja jengiä lakosi matkan varrella aika paljon. Ensiapupisteet täyttyivät juoksijoista ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä tuulikaan tullut avuksi alkuunkaan.

Itselleni iski matkalla jokin jännä ödeema ja meinasin kuolla. Siis gualla, eli en oikeesti, mutta ikävältä tuntui. Vauhti (ja kunto) hiipui ja voi havuja perkele. Kipeää teki, mutta tulin silti maaliin. Ihan paskalla ajalla, mutta kuitenkin. Puolimaratoni se on huonokin puolimaratoni, kai sitten? Ekat sanat maaliviivalla olivat luonnollisesti että voi vi..u.

Eri vuosi.
Toissapäivänä kävin taas lenkillä. Taas, eli puoleentoista vuoteen. Oli aivan mukavan vilpoisaa ja sillai. Heinäsirkat sirittivät, vaikken niitä kuullutkaan, koska kuuntelin musaa täpöllä. Juoksin reilut kaksi kilsaa (lol!) ja olin gualla... Jep.

Tarkoitus ei toki ollutkaan olla kestävä, vaan katsoa, kuka on kuka, eli koittaa kuinka se jalka nousee. Että nouseeko ollenkaan nopiaan vai ei. 

Nousi se sitten vähän. Tulin kotiin ja meinasin vähän oksuloida. Kävin pötkölle ja olin ihan että eisssaatana, tuokaa niitä sipsejä! Hetken päästä kuitenkin tuntui jo hyvältä ja olin valmis uuteen koitokseen.

Noh. So far uusi koitos on jäänyt tekemättä, mutta kyyyyllä minä vielä noita juoksutrikoitani ulkoilutan. Ainakin sitten pyykkinarulla, kun olen ne pershiestäni pessyt.


Oikein mukavan leppoisia juoksuloita itse kullekin! 

You Might Also Like

4 comments

  1. :D oksuloida! En kestä!

    Hei tsemppiä tuleviin juoksuihin! Mä nostan kaikille juoksuharrastusta harrastaville näkymätöntä hattuani. Itse en vaan kykenis. Ehkä sata metriä joo ja sitten oksuloisin :D :D ja gualisin. Mä oon niin terrible bäääd juoksemisessa. Ja oikeastaan ihan kaikissa urheilulajeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, no kiitos vaan hatunnostosta! Onhan tuo urheilu ihan hanurista! :D

      Poista
    2. Hyvin kuvailtu, urheilu on s****nasta. ;) :D t. Minni

      Poista

Hae