Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kuinka monta kertaa olette ajatelleet, ettette ole riittäviä työssänne, luottamustoimessanne tai muissa vastuissanne? Että enhän minä mitään...

Kuinka monta kertaa olette ajatelleet, ettette ole riittäviä työssänne, luottamustoimessanne tai muissa vastuissanne? Että enhän minä mitään osaa ja miksi ne minuun nyt tässä luottavat.

Minulta kysyttiin taannoin itsevarmuudestani. En ole varma olenko kovin itsevarma, mutta olen oppinut muutaman asian, jotka auttavat pääsemään yli minua latistavista ajatuksista.

En voi millään sanoa kieksineeni niitä itse, vaan kaikki ovat olleet ympärillä olevien viisaiden ihmisten opettamia. Muutenkin koko nykyinen ammattillinen itsetuntoni pohjaa tyyppeihin, joiden kanssa olen saanut viettää aikaa ja tehdä töitä, sekä heidän kannustavaan ja minuun uskovaan voimaan.

Hanne Kettunen Valeäidin tunnustukset -blogista, ystäväni, mutta myös yksi suurimmista bisnesguruistani, kirjoitti aikaisemmin tähdenkantajista. Sellaisista, jotka ovat omalla suosituksellaan, sysäyksellään tai kannustuksellaan auttaneet tavalla tai toisella uralla eteenpäin.

Minulla niitä on valtava määrä ja aion vielä joskus kirjoittaa heistä ihan oman juttunsa. Kaikki mitä olen tehnyt viimeisten vuosien varrella ja teen parhaillaan, on jonkun toisen ihmisen minulle suodun luottamuksen ja uskon ansiota. Edellinen tekemäni työ on aina johtanut toiseen, mutta aina taustalla on ollut myös joku, joka on suositellut minua, palkannut minut hommaan tai muutoin sysännyt.

Joillain ihmisillä on tapana ajatella, että kaikki omat saavutukset ovat vain oman itsensä ansiota ja tykkäävät kovasti korostaa sitä puheissaan, mutta minä ajattelen, että kaikki saavutukset ovat yhdistelmä erilaisia asioita: Hyviä ihmisiä, hyvää ajoitusta, onnea ja sitten tietysti omaa rohkeutta tarttua tarjoukseen.

Tarvitaan toki näyttöjä omasta osaamisesta, mutta ei se yksin riitä. Tarvitaan myös muiden uskoa osaamiseesi, sekä ihmisten hyväntahtoisuutta. Luulenkin, että se on jonkinmoista huonoa itsetuntoa, jos ei pystytä tunnustamaan, ettei kukaan yksin olisi päässyt mihinkään.

No mitä sitten olen oppinut?


Aika monella ihmisellä on taipumus – myös minulla – vaatia työltään ja itseltään jonkinmoista täydellisyyttä. Jotain absoluuttista, kuitenkin jokaiselle erilaisena näyttäytyvää täydellisyyttä. Se on juuri siksi hankala saavutettava, sillä harvoin on jotain yhtä täydellistä tulosta, joka olisi jokaiselle sama.

Sanotaan, että ihmiset, jotka saavat aikaiseksi jotain, tekevät paljon. Tarkoittaen, että jos sadasta kerrasta 10 epäonnistuu, 90 on silti onnistuneita, tai edes tehtyjä. Se on 90 tehtyä asiaa enemmän, kuin niillä, jotka eivät epäonnistumisen pelossa tee mitään.

Siksi vanha sanonta, niin ikään ystävältäni Hannelta aikanaan kuultu "tehty on parempi kuin täydellinen" on hyvin opettavainen ilmaisu ja hyvä pitää mielessä.

Aivan kuten sekin, että epäonnistuminen ei ole yhtä kuin maailmanloppu. Niin kliseistä kuin se onkin, niistä virheistä oppii, eikä kukaan selviä elämässä virheittä.

Sitten se huijarisyndrooma. Se perkele, mikä saa ihmisen pienentämään itsensä. Kuiskii vittumaisesti korvaan, ettet osaa mitään ja ihan kohta myös kaikki muutkin huomaavat sen. On vain ajan kysymys, milloin kaikille paljastuu, ettet ole oikea ihminen hommaan.

Mutta arvaa mitä?

Jos sinut on otettu johonkin hommaan, osaat varmasti jotain. Jotain, miksi juuri sinut on haluttu. Jotain, mitä sinulla on antaa projektiin, työtehtävään tai työyhteisölle. Ei sinua muuten olisi siihen pestiin otettu. Sinussa on nähty se kyky, mikä sinulla on.

Jos et usko muita, usko nyt hyvä ihminen edes niitä ihmisiä, jotka sinut ovat halunneet.

Nojaaminen omaan kuviteltuun vähäpätöisyyteen on melkein epäkunnioittavaa niitä kohtaan, jotka sinuun ovat uskoneet. On yritettävä, annettava oma panoksensa, vaikka oman pään sisällä jyskyttäisi, ettei muka osaa. Aina, toistan aina, sieltä syntyy jotain, ja se jotain on juuri se, mitä ne muut sinussa luultavimmin näkivät.


Minut otettiin joskus palkalliseen harjoitteluun tuottajan työhön. Jossain vaiheessa minuun iski epävarmuus. Olin hypännyt suoraan äitiyslomalta vieraaseen kaupunkiin töihin, ihan uuteen hommaan, enkä tarkalleen tiennyt, mitä minulta odotettiin. Halusin tehdä ja antaa parhaani, mutten tiennyt miten.

Kerroin huoleni yhdelle minut palkanneelle osakkaalle ja hän antoi lohdullisen neuvon: Ei heilläkään ollut piirtynyt mitään tarkkaa kuvaa lopputuloksesta, millainen sen tulisi olla. Minun käskettiin miettiä, mikä ratkaisu palvelelisi parhaiten tarvettamme ja sitten tehdä se. "Teet vaan. Fake it till you make it!" kuului neuvo.

Olin siis tottunut ehkä aiemmissa töissäni, että minulle kerrotaan aika tarkasti, yksityiskohtaisestikin, mitä halutaan ja nyt olin tilanteessa, että minun näkemyksiini luotettiin. Minun piti vain ensin itse luottaa näkemyksiini ja sitten osaamiseni voisi seuraisi perässä.

Tai sitten ei seuraisi, mutta vaikkei asiat aina kerralla menisi nappiin – kuten ne harvoin ihan ykkösellä menee –, jonkun tehdyn tuotoksen jälkeen hiotaan yhdessä työtä paremmaksi.

Mutta ilman mitään tehtyä tuotosta on vaikea hioa yhtään mitään.

Tällä hetkellä teen edelleen hommia tuon saman ihmisen kanssa, hyvin kiitollisena, että hän ystävällisesti töytäisi minut eteenpäin.

Joten: Hiljennä se kykyjäsi epäilevä mulkero itsessäsi. Se on useimmiten väärässä. 


Lue myös:
1. Asiakastyöntekijä, älä tee sinun työstäsi minun ongelmaa
2. Vanhempi, älä syyllisty asioista, joilla ei ole oikeasti väliä 
3. Miksi kannattaa olla hyvä asiakaspalvelija?
4. Lapsi on omissa silmissään hyvä ja riittävä – kunnes joku kiistää sen 

Hae

 

 

Ruokablogien kärki