Minusta aikuisuudessa eniten hanurista on ehkä se, että pitää tehdä itse päätöksiä. Yleensä kyllä tykkään päättää kaikesta, mutta ne on just sellasia minkälaiset verhot laitetaan tai jotain muuta tosi isoa ja vakavaa. Sitten eteen tulee jotain koko elämän mullistavia päätöksiä, jotka on toki ihan kivoja asioita – ei siis mitään kamalia – mutta aika isoja. Sellaisia, joita ei voi vaan fiilispohjalta tehdä.
No tässä on jo perheenä otettu yksi valtavan suuri askel uuteen ja tuntemattomaan, kun mies irtisanoutui vasta päivätöistään ja aloittaa täyspäiväisenä yrittäjänä (jee!). Se tuntuu hurjan siistiltä jutulta, mutta olihan se iso päätös, ja puskee meidät aivan uuteen tilanteeseen.
Nyt heti perään – asioiden kun on tapana tulla rykelmissä – ihastuimme yhteen omakotitaloon. Se on pitkästä aikaa sellainen, jonka pelkistä kuvista tuli jo olo, että tuo se voisi olla. Kävin eilen katsomassa taloa yksin ja se oli juuri kuin kuvissa. Ei yllättänyt, mutta näin saman potentiaalin, mikä sai menemään alunperin paikan päälle. Tänään kävimme koko perheenä katsomassa vielä taloa.
Kun esikoinen löysi pihalta pallon ja alkoi potkia sitä onnesta soikeana, tunteet tekivät jo mielessäni kauppaa talosta. Aah, oma piha, oma rauha. Kun taas luki monta sivua kapillaari-ilmiöistä, alipaineista, salaojista, patolevytyksistä ja kaikista vaikean kuuloisista asioista, joista meillä ei ole pienintä hajuakaan, koko omakotitaloasumisinto laantui ja keskusta-asuminen ja yhtiön turva kuulostivatkin taas ihan kivoilta.
Pelottaa niin hemmetisti, katsokaas. Kaikki. Että jos me ostamme tämän, olemmeko lirissä kohta jonkun kosteusvaurion ja homeen kanssa. Tai jotain muuta yhtä ahdistavan pelottavaa.
Yhtiömuotoisessa asumisessa ihaninta on juuri se, että iso joukko ihmisiä jakaa vastuun. Itse huolettomasti asustelee vaan ja makselee siitä, että joku muu tekee vaikeita päätöksiä puolestasi. Hoitaa vuotavat putket ja kattojen... ööh, maalaukset? Ihanan huoletonta ja helppoa.
Samalla kuitenkin sitoutuu elämään rintarinnan muiden ihmisten kanssa, eikä voi päättää itse kaikesta. Tänään tuli postiluukusta lappu, että panemme nimenne postilaatikkoon – onko se tämä, vaikka minä nimenomaan en halua nimeäni postilaatikkoon. No se on ehkä tyhmin murhe ikinä, mutta tiedättehän.
Lisäksi olen ihan helvetin kyllästynyt, että kuulen kotiini ääniä, jotka eivät kotiini kuuluisi. Joudun heräämään omilta uniltani hyssyttelemään koiria, etteivät haukkuisi niille äänille ja herättäisi lapsia. Noin niinku lähes yhtä turhana esimerkkinä. Mutta kun pinna tulee täyteen jostain häiriöstä, niin sitten se tulee. Ei jaksa enää yhtään, ärsyyntyminen on kroonista, tiedättekö? Tahdon rauhaa ja hiljaisuutta. Omieni kanssa möllötystä.
Mutta sitten se hankala puoli siinä rauhassa. Kun ei me osata ajatella mitään omakotitaloasumiseen liittyviä juttuja. Ollaan ihan turisteja. Miksei meillä voisi olla jotain rakennusinsinööri-isää (no ei sentään yhteistä!) naapurissa, joka tulisi joka kevät kertomaan, että nyt tuo katto pitää laittaa ja sadevesirännit tyhjätä, ja mielellään myös tekisi meille sen kaiken. Miehen eno kyllä osaisi jeesiä tietotaitonsa puolesta, ja sille jo soitettiinkin, mutta se asuu Oulussa, eikä sitä vissiin voi ihan kokoaikaisesti adoptoida meille avuksi?
Liian vaikeaa. Kaikki. Haluan sen oman, ilman yskiviä seinänaapureita ja käytävässä kolisuttelevia siivojia, mutta en niitä vastuita, mitä rauhan saavuttaminen vaatii. Että oikeastaan enää ei edes olla sen kysymyksen edessä, että haluammeko tämän kyseisen talon, vaan haluammeko omaa taloa yleensäkään?
Dear Eki, MIKSEN VAAN VOI SYÖDÄ KAKKUA JA SÄÄSTÄÄ SITÄ?
(Kuvat ovat siirolapuutarhasta. Se olisi ehkä sopiva meille. Ytimessä, mutta vähän omaa pihaa. Saahan sinne rakentaa viisi huonetta ja keittiön?)
19 comments
Aika isoja päätöksiä kyllä. Itteäkin jännittäis (ja jännittää) ajatus omakotitalosta ja sen tuomasta vastuusta, ja nimenomaan pelko tuosta kosteusvauriosta... Onneks jotkut on näissäkin asioissa fiksumpia tyyppejä, ja osaa ehkä auttaa päätöksenteossa. :)
VastaaPoistaOsaa auttaa joo, mut hemmetti ku ne ei ota silti vastuuta siitä! Hahha! Ois jotenkin niin helppoa ostaa joku rakennusinsinööri-isän talo, niinku tiäks edelliseltä polvelta seuraavalle, ja sit et siinä ois se vielä tukena ja turvana! Tosi hankalaa tämmönen aikuisuus ja kaikki! ;)
PoistaPäätökset on p**siistä, olen samaa mieltä!
VastaaPoistaMutta hei, pyörällä oppii ajamaan pyörällä, pullaa oppii leipomaan leipomalla ja omakotiasujaksi oppii ___________.
Aivan! Ei se niin vaikeaa ole ja aina on joku kokenut naapuri, joka jeesaa.
Tai sitten kun se tuttu taituri asuu Oulussa niin voittehan te ostaa talon Oulusta. Voin tulla putsaamaan teidän sadevesikourut.
Niin on! Ja oikeessa olet! Uskonkin, että tekemällä oppii. Mutta sit ahistaa just toi ison uskaltamisen kohta. Että osaako tehdä oikean, tai ede lähellä sitä, päätöksen talosta. Että mikä kandee ostaa ja mikä ei. Mikä paljastuu pommiksi ja mikä ei. Blääh. Mut vois kyl muuttaa Ouluun! Saako sitä yhtään Turkua lähemmäs? :D
PoistaMekin ostettiin omakotitalo. Eikä mitään hajua mistään, peukalo keskellä kämmentä kaikelaisten tiilikattojen huoltamisen tai rööraamisen suhteen, eikä todellakaan naapurissa asuvaa kirvesmiesiskää. Onneksi teetettiin kaikki vauriomittaukset ammattilaisella, ja remppakin puoliksi ammattilaisella, ennen kuin kannettiin muuttolaatikot sisälle. Ja sitten tutustuttiin naapurissa asuvaan sähkömieheen. Toisella puolella asuu naapuri, joka leikkaa meidän puolesta kuusiaidan. Yksi naapuri tuo ylimääräiset luumut meille. Ihania omakotitalonaapureita, jotka jeesaa jos tarvii - eikä niiden vessan vetämiset tai riidatkaan kuulu meille. Ah, omakotitalo <3 Oma piha <3
VastaaPoistaVai pitikö mun niinku auttaa sua pois tuosta ajatuksesta?! :D
Voi ei, määki haluun sit tommoset naapurit! Miten siitäkin pääsis takuuseen ennen tarjouksen tekoa?! Mut joo, oma kaikki, kuulostaa ihanalta! <3
PoistaAivan samat pohdinnat täällä!
VastaaPoistaEkalla kierroksella me ostettiin rivitalo-osake ja se oli kyllä paskin päätös ikinä. Siinä yhdistyy kaikkien asumismuotojen huonot puolet - kaikki piha- ja huoltotyöt on tehtävä, mutta kun yrität mennä sinne pihalle olostasi rauhassa nauttimaan niin siinä on jokainen naapuri paikalla asioitaan selvittämässä. Ja ne muiden äänet, ja meidän äänet.
Nyt muutettiin kerrostaloon vakaana aikomuksena pysyä kaupunkilaisena, kunnes mieli taas muuttui ja ostaa paukautettiin omakotitalo nukkumalähiöstä! Hurraa!
Onneksi on olemassa insinöörifirmat kuntotarkastuksia ja kosteusmittauksia varten, ja kaippa niihin rännien huoltotöihinkin löytyy netistä ohjeet.
No tota määki oon vähän miettinyt. Että tavallaan rivarissa on omaa, mut aidan takana kurkkii joku naapuri. Sama ois melkeen sit olla samassa pihassa, ku ei se aita välissä oo ku vähän näkösuoja. Sekin tietty vähän riippuu. Joku päätyasunto voi olla ihan rauhallinen.
PoistaIhanaa, että löysitte talon! Kyllä meki ehkä joskus vielä uskalletaan? Sit, kun se oikeesti oikea tulee kohdalle?
Tiedätkös googlessa (jumalalle kiitos tästä!) on ohjeet ihan kaikkeen! Tekemällä oppii! Ei se omakotiasuminen niin vaikeaa ole. Mekin osataan, vaikka ihan samoja aluks mietittiin! Naapureilta lainataan välineitä ja osaamista aina kun omat rajat tulee vastaan. Vielä ei ole kolmeen vuoteen mitään ylitsepääsemätöntä tullut vastaan, vaikka kaikkea kosteusvauriosta eteisen laattoihin on jo korjattu! :)
VastaaPoistaHaha, no on kyllä, oonki googettanut paljon, mutta välillä siellä on niin ohjetta jos jonkinmoista, että kaipaisi jotaoin varmasti luotettavaa lähdettä. No rännien tyhjäys e i ehkä oo niin vakavaa, mut sit joku muu. Kuten vaikka alipaineistus kellarissa, koska kapillaari-ilmiö ööööh, täh? :D Mutta joo, uskon kans, että tekemällä oppii, ja sithän sitä tulee perehdyttyä koska on pakko! Kullanarvoiset naapurit ovat kyllä huippuja – myös ok-taloasumisessa! <3
PoistaRohkeasti kohti unelmia kuules!
VastaaPoistaMä voin allekirjoittaa kaiken, mitä ylläoleva kommentoija sanoo: kyllä sitä oppii. Myös meillä ei ollut mitään kokemusta puutaloasumisesta, kun ostettiin tää satavuotias. Mutta kysymällä ja googlaamalla oppii! Jos (kun!) talo on ihanalla, yhteisöllisellä alueella, niin naapuriapu on korvaamatonta; pihateillä kuulumisia vaihtaessa saa monet hyvät neuvot, usein jopa kädestä pitäen.
Ainoa, mihin kovasti-kovasti suosittelen kiinnittämään huomiota, on talon alkuperäinen kunto. Me ihastuttiin ensin taloon, jota kutsuttiin tuttu rakennusammattilainen katsomaan. Hän käytti siitä nimitystä "pommi". Sitten hän tuli katsomaan tämän meidän seuraavan löytömme, ja siitä hän totesi, että tämän parempikuntoista hienoa yksilöä ei voi löytää. Siispä BINGO! Osaamattomana oltaisiin voitu mennä harhaan. Eli kaikki verkostot käyttöön (ensimmäiseksi huutelu Facebookista), että löytyy talonkatseluvaiheeseen joku oma luottohenkilö, joka voi tulla katsomaan mukaan taloa. Niistä kuntoarviopapereista ei maallikko ota selvää; että mikä on tavallista ja mistä kannattaa huolestua jne. Kun löytyy peruskunnoltaan hyvä "unelmien talo", siitä on hyvä lähteä liikkeelle! Pientä remppaa ja keskeneräisyyden sietämistä liittyy etenkin vanhan talon omistamiseen tietty aina :) Jos haluaa kaiken olevan tip top ja nurkkien suorassa, niin silloin välttämättä ainakaan vanha talo ei ole "se juttu" :)
Joo, ei haluta olevan! :D Me ollaan nyt asuttu yhteensä yhdeksän vuotta sata vuotta vanhassa, ja vinot lautalattiat ja sen sellaiset tuovat vaan mukavasti luonnetta! Oikeestaan ei mitään muuta halutakaan, ku just sitä luonnetta. Vanhaa ja yksilöllistä. Siksi meillä onkin jopa Oikotien hakukriteerinä vain vanhat talot. Niiden mukana sit tulee tietysti just nää omat haasteensa, mutta on kai uusissakin taloissa ongelmansa. Tai siis voi olla, ei tietystikään kaikissa!
PoistaTässä ko. omakotitalossa oli siis myyjän mukaan ennaltaehkäisty mahdollinen kosteusongelma sellaisella mystisellä laitteella kellarissa ja nyt sitten päätettiin, että jätetään tarjous tekemättä. Oli jotenkin liian vaikean kuuloista. Myös sijainti oli kaukana, tai ainakin kauempana kuin me haluttais.
Ehottomasti sitten kun se oikean oloinen tulee vatsaan, niin tehdään kunnon kuntokartoitukset ja yritetään saada kaikki asiantuntija-apu, mitä irti saadaan. Mutta kuten tossa aikaisemmassa kommentissa sanoin, ehkä tää kaikki arpominen loppuu, kun se oikeasti oikea tulee vastaan! <3 <3 <3
Me ostimme omakotitalon, 50-luvun rintamamiestalon, aikalailla tasan vuosi sitten, enkä ole katunut hetkeäkään! En edes silloin, kun on pitänyt tilata lisää öljyä (maksaa), kun naapuri on arvellut, että naakat ovat tehneet pesän meidän piippuun (eivät olleet) tai kun olen pelännyt mörköjä ja murhamiehiä ollessani kotona yksin illan pimetessä. On ollut ihanaa viipottaa kesällä ballerinat ja pyjamahousut -yhdistelmässä omalla pihalla, juoda kahvia omalla terassilla, olla ihmeissään, kun orava juoksee puhelinlankoja pitkin naapuruston halki ymym. Ehdottomasti vain teetätte kunnon kuntoarviomittaukset ym. ja käytätte siellä vaikka homekoiraa, jos epäilyttää. Hometta voi tulla myös kerrostaloon tai rivariin, nimimerkillä kokemusta on. :O
VastaaPoistaHEI ARVAAPPA! Määki pelkään et tulisin pelkäämään mörköjä ja murhamiehiä jos asuttais omakotitalossa! :D Sieltä pimeän turvin kurkkisivat sisälle ja ja ja... ööh varastaisivat mut?! Mut sit toi just. Oma piha, oma terde, oma kasvimaa, oma... kaikki. Voih, kaipaan.
PoistaJoo ja toki hometta voi tulla noihinkin, mut niissä on yhtiön turva sit kuitenkin, et ei mee ihan omaan piikkiin kaikki. Senkin opin vasta vastikään naapurilta. Luulin, että ois omalla vastuulla kaikki, jos jotain löytyisi, mut ei! <3 Vai miten teillä meni se?
Meillä kävi niin onnekkaasti vesivahingon kanssa, että saatiin purettua koko asuntokauppa. Se oli muutenkin täysi fiasko, koko asuntohomma, kun rakennuttaja osoittautui vähintäänkin arvelluttavaksi tapaukseksi. Niin tuo rakennusvirheestä johtunut vesivahinko vähän kuin kruunasi kaiken. Sen jälkeen muutettiin kerrostaloon vuokralle, mikä oli aivan mahtavaa - vailla vastuuta ja puhtoista huoneilmaa! Tuo vesivahinkokämppä oli siis uusi rivari, enkä siis yhtään tiedä, miten tuon korjaushomman kanssa olisi käynyt, jos ei olisi purettu kauppaa. Rakennuttajahan EI KORJANNUT sitä vikaa, vaan piilotti ja myi eteenpäin. Vieläkin nousee karvat pystyyn, kun ajattelen sitä.
PoistaHahah, onneksi on muitakin, jotka pelkää murhamiehiä. :D Meillä on yläkerrassa omassa makkarissa kylmävarastoon vievä ovi, joka kolisee oikein tuulisella säällä. Vaikka tiedän, että ääni tulee ihan vain niistä luonnonvoimista, niin silti tulee sellainen olo, että entä jos siellä kuitenkin on JOKU. Koska se JOKU voi olla ammattimörköilijä ja hoksata, että just tuulisella ilmalla kannattaa tulla meille, koska äänet menevät sen tuulen piikkiin. :D Meinasin laittaa kyseiseen oveen hakalukon heti, kun muutimme, ettei sieltä pääse kukaan sisälle. Ja siis sieltä varastohuoneesta ei todellakaan ole mitään ulko-ovea, josta sinne joku pääsisi.
I KNOW!!! Ei muuta ku että I KNOW!!
VastaaPoistaNONNI! Hankalaa on!
PoistaMua ei saisi enää kerrostaloon tai rivariin, ei tämä ny niin vaikiaa puuhaa oo asua omakotitalossa. Ehdottomasti kannatan :)
VastaaPoistaItteä hirvittäis jos tietääsin että kokoajan joku kuulee seinän takana kun koirat tai mukulat huutaa, tai jos äiti mesoaa :D Miten helppoa on päästää aamulla kaikki 4 koiraa pissalle kun on aita talon ympäri, mä en tod. oo sellanen että käpyttelisin jotain aamulenkkejä tuola ja tällähetkellä se ei onnistuisikaan tämän lepäämisen takia.
Tavoitelkaa unelmia ja sitämukaa toteuttakaa, voi sitte muorina harmittaa jos ette kokeillu :)
Eihä se ookkaan. Kaiken oppii tai sit voi ostaa palveluita!
PoistaMusta välillä tuntuu, että vaikka mää häiriinnyn jostais muiden äänistä, niin kyllä meiltä sitä ääntä vasta tuleekin! Koirat haukkuu, esikoinen kiljuu, vauva itkee jne! Hahah! Että ehkä meijän naapuritkin toivois, et muutettais jo! :D
Eiköhämme vielä uskalleta. Sanoinkin miehelle, että jos me ei aiota koko elämäämme asua yhtiössä, niin miksei sitte nyt ois se oikea aika, yhtälailla ku "joskus myöhemmin".