Meillä, kuten monilla muillakin suvuilla on omat jouluperinteemme. Ainakin kaksi, jos oikein aletaan laskea.

Ensimmäinen perinteemme liittyy herneisiin.

Meidän äiti vaatimalla vaati kerran 90-luvulla herneitä joulupöytään. Oli aivan pakko saada, tai mikään ei tunnu miltään. Kun ne sitten viimetingassa hikihatussa hänelle haettiin, ne löydettiin ruokailun jälkeen koskemattomana purkistaan, koska HÄN unohti laittaa ne pöytään. Siitä asti on muistuteltu herneistä.

Esimerkiksi näin:


Toinen jouluperinteemme koskeekin minua, jolle kerran 2000-luvun alkupuolella annettiin yksi tehtävä: osta rosolli joulupöytään.

Kiireessä jouluaattona, aikana jolloin kaupat eivät edes olleet vielä auki, juoksin huoltoasemalle juuri ennen päivällistä ns. rosollinostohommiin.

Minähän en ikinä syönyt edes rosollia, joten sillä lailla hieman vieras konsepti se oli. Rosolli kuitenkin löytyi ja riensimme vanhempieni luo joulunviettoon.

Muuten meni ihan kivasti, mutta kun minun ainoa panokseni, se rosolli, pantiin pöytään, ilmeni että olin ostanut punajuurisalaattia. Punajuurisalaattia.

Se ei muuten ole rosollia.

No, sitten kuuntelin aikani, noin viisi vuotta, sitä siitä aukomista, kunnes päätin itse tehdä rosollin. Niinku kostoksi, tiedättehän. Ja se ei muuten ollut mikään Pirkka-rosolli.

Oli alusta asti kuulkaa kaikki seitsemän (7) raaka-ainetta pilkottu ja keitetty. Jumankauta sitä väännettiin silloin aatonaattona huolella. Oli sipulit, perunat, punajuuret, porkkanat, omenat, suolakurkut ja saatana sillitkin.

Ja sitä oli paljon. Pakotin kaikki santsaamaan ja ottamaan mukaankin. Kerran kun oltiin tehty.

No, eihän se mitään auttanut. Edelleen siitä kuullaan.



Mutta toisaalta niin kuullaan vielä niistä 90-luvun herneistäkin. Että ei kait tässä vielä kannata alkaa odottelemaan vitsin vanhenemista.

Herneet ja rosolli. Joka. Vuosi.

Perhe, nevöfoget.


Lue myös muista ihastuttavista jouluperinteistämme:
Joulupuu on paskannettu
Joulun tärkein elementti