Tietoa mainostajalle ›

Kihlauksia ja keskitysleirejä

15.12.2013

Melkein yhdeksän vuotta yhdessä ja viimein se sen teki. Aikani olin vienosti (yeah right) vihjaillut, ja eräänä joulukuisena päivänä -...


Melkein yhdeksän vuotta yhdessä ja viimein se sen teki. Aikani olin vienosti (yeah right) vihjaillut, ja eräänä joulukuisena päivänä - tasan kolme vuotta sitten - se vihdoin kosi minua. 

Lomamatkamme Gdánskissa muuttui kihlajaismatkaksi, kun mieheni yllättäen polvistui eteeni ollessamme Pyhän Marian kirkossa. Minä siellä muina urpoina ratkoin muka Da Vinci -koodeja ja tutkin vanhoihin kivilattioihin kaiverrettuja tekstejä, kun yhtäkkiä mies näki tilaisuutensa tulleen. Mieheni hämäsi saksaa osaamattomalle tyttöystävälleen lattiakivetyksessä kehoitettavan istumaan tähän, joten hän ehdotti minun tekevän niin, jotta saisi otettua kuvan minusta siinä - niinku hauskasti istumassa siinä missä käskettiin, hehhe. Kun pahaa aavistamaton tuleva morsmaikku teki työtä käskettyä, mies kaivoikin sormuksen kameralaukusta ja kysyi jotain, mitä siinä kohtaa nyt yleensä kysytään. Ja minä taisin suostua, koska nyt ollaan naimisissa. 


Loppureissu menikin minun ihastellessa nimetöntäni ja leijaillessani jossain pilvissä. 
Paitsi että pientä laskua leijailulle aiheutui toki jo kihlauspäivää seuraavana päivänä, kun toivomuksestani matkasimme 50 kilometrin päähän Gdánskin keskustasta, Stutthofin keskitysleirille

Koska Stutthofiin ei tehdä talvella turistimatkoja, päätimme ihan omatoimisesti löytää perille. Otimme selvää mikä bussi ajaa lähelle ja painelimme kohteeseen. Lämmittämätön, rämisevä ja hyvin holtittomasti kulkenut bussi sai jo menomatkalla meidät tärisemään kylmyyden lisäksi vähän myös pelosta, mutta paras oli vasta tulossa. 



Päästyämme keskitysleirille, huomasimme paikan olevan kahta infotiskin tyttöä ja kahta vartijaa lukuun ottamatta autio. Jotenkin olin olettanut, että ainahan turistikohteissa jokin kahvila on, josta saisi murua rinnan alle, joten emme oleet syöneet mitään, mutta ilmeisesti ainakaan talviaikaan ei Stutthofissa kahviloita ylläpidetä. Myöskään opastettuja kierroksia ei ollut, eikä edes sellaiset korvalappustereo-oppaat olleet silloin käytössä - ei ainakaan englanniksi. Kuitenkin päättäväisinä ja pitkän, rämisevän bussimatkan tehneinä halusimme kiertää leirin. Keskitysleiristä kertovaa elokuvaa oltaisiin esitetty, mikäli vähintään neljä ihmistä olisi ollut sitä katsomassa. Toisin sanoen, me kahdestaan emme muodostaneet tarpeeksi suurta yleisöä elokuvan esittämiselle, joten se jäi näkemättä.

Kiersimme sinnikkäästi kaikki parakit, talot ja rakennukset, vaikka jaloista alkoi jo olemaan tunto pois rämpiessämme lumihangissa. Yritimme parhaamme mukaan saada käsitystä mitä missäkin oli tapahtunut, mutta tietämys jäi vähän kenhonpuoleiseksi. Kun koko pitkä ja jo historiansakin puolesta ankea kierros oli tehty, menimme takaisin infopisteeseen, jossa ystävälliset tytöt tarjoilivat - ehkä säälistä - meille kupit teetä lämmikkeeksi




Päätimme lähteä takaisin keskustaan, mutta emme olleet muistaneet ottaa selvää bussiaikatauluista. Menimme samaisen tien varteen odottamaan bussia, mille olimme tulleet aiemmin, mutta bussipysäkille pääsy edellytti ensin parinkymmenen minuutin umpihangessä rämpimistä. Juuri ennen kun ehdimme pysäkille, bussi kaarsi ohi, eikä meitä otettu tien varresta kyytiin. Kun viimein seuraava bussi tuli, huokaisimme helpotuksesta, nousimme bussiin ja aloimme lämmittelemään tunnottomia raajojamme.

Matkaa ei ehditty tehdä varttiakaan, kun bussikuski pysäytti auton ja ilmoitti: "maschin kaputt". Niin meidät heitettiin ulos bussista - keskelle ei mitään - ja bussi jatkoi matkaansa ilman matkustajia. Yritimme kysellä parilta kanssamatkustajalta seuraavan linja-auton tuloaikaa, mutta kukaan ei osannut sanoa tarkkaa ajankohtaa, tai edes sitä, tuleeko uutta bussia ollenkaan. Menimme lähellä olevaan kauppaan ja yritimme saada selville taksin numeroa, mutta kaikki pyörittelivät päätään, eikä kukaan halunnut tai osannut puhua englantia kanssamme. Oli jo pimeää, ja aloimme olemaan niin läpikotaisin jäässä, että meinasin vajota epätoivoon. Ajattelin, ettemme pääse ikinä takaisin keskustaan. En tiennyt, että kylmyys - siis sellainen kylmyys, että raajat menevät tunnottomiksi - saa ihmisen panikoimaan niin paljon. Meinasin alkaa itkemään, mutta kyyneleetkin kai olivat jo jäätyneet matkalla ulos.

Meni tunti ja yhtäkkiä bussi saapui. Olimme juuri hetkeä ennen kipaisseet nälissämme hakemassa kaupasta sipsejä ja kirsikkaviiniä, mitkä kainalossa kiipesimme onnesta soikeina linja-auton kyytiin. Loppumatka taittui sipsejä ahmiessa ja kirsikkaviinillä lämmitellessä, ja kun pullo oli puolillaan, alkoi tuoretta kihlaparia kokemus jo vähän hymyilyttämään.

Päästyämme hotellille - kolmen tunnin päästä keskitysleiriltä lähdettyämme - laskimme kuuman kylvyn, tilasimme huoneeseen kuohuvaa ja vannotin miestäni, ettei enää koskaan suostuisi lähtemään ehdottamaani nähtävyyteen.

Romanttiseksi tarkoitettu kihlajaismatka sai aika erikoisen muiston, mutta ainakin jäi mieleen. 



Hyvää kihlajaispäivää ukkoseni, kiitti kun kosit!


You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Ihana teksti! Onnittelut vuosipäivänä :) Kiva tollanen pikku reissukokemus teillä. Meilläkin sattu kerran Lontoossa yks uus vuos kaikenmaailmansäätöä, kaikki muistui tämän luettuani elävästi mieleen. Vuosi vaihtui kävellen sateessa aivan jäässä jossain erkin perseessä, kun junat ei kulkeneet missään keskustan lähellä enää. Jengiä oli joka paikassa niin paljon, että itku tuli. En ehkä ikinä missään ole nähnyt niin paljon ihmisiä samaan aikaan. Se oli kamalaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Toi kylmyys tekee oman ahdistusmomenttinsa noihin hetkiin!
      Hei ja meillekin on käynyt Lontoossa vastaavanlaisesti - kaksi kertaa! :D Eka oltiin jumissa Notting Hillissä, koska karnevaalit oli sulkeneet kaikki metroasemat, ja sitten oltiin keskellä yötä keskustassa jumissa, koska ei tiedetty millä hitolla pääsis yöllä takas Shepherd's bushiin, ei vissii tuubit kulkeneet silloinkaan, eikä oikeasta bussista ollut hajuakaan... Ihme homma, kun aina pitää säätää reissussa ;) Mut muuten Lontoo on kyllä <3 Eiks vaan?

      Poista
    2. Voi on todellakin! Ihan parhaasta päästä. Meidän pitää vaan selkeesti vielä hioa karnevaalisuunnitelmiamme. Varavillasukat, termari, teltta, mitä näitä nyt on..

      Poista
    3. Totta! Ja sit joku semmonen suunnittelu - ihan vieras sana mulle - on kans kuulemma hyvä.

      Poista
  2. Melkoinen reissu! Mutta onnea vuosipäivänä ja tulevillekin vuosille <3

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki