"Ei äiti kauan ole pois, äiti käy vaan äkkiä, odota kulta, äiti tulee ihan kohta takaisin."

- Ei auta, aina tulee itku. Sydäntäsärkevä itku, jos äiti edes yrittää lähteä mihinkään. Lapsi tarrautuu kyyneleet silmissään vaatteisiin kiinni, kurottaa ylös käsillään ja yrittää kivuta syliin. Ja sinne päästyään ei enää suostu irrottamaan. Voih.

Eroahdistus on tullut takaisin ja voimakkaampana kuin aiemmin. Muutama kuukausi meni jo välissä, ettei lapsi reagoinut kovin dramaattisesti lähtööni, mutta nyt itku voi alkaa jo lapsen hoksatessa äitinsä tekevän lähtöä. Kun ovi aukeaa ja yritän poistua, lapsi seuraa itkien, enkä meinaa päästä ovesta ilman vaatteisiin takertunutta lasta. Onneksi sentään itku loppuu melkein samalla sekunnilla, kun oven painaa perässään kiinni. Paitsi jos joutuu ramppaamaan edestakaisin - kuten taannoin viedessäni tavaraa varastoon ja tuodessani tavaraa varastosta -, lapsen kuppi menee nurin eikä itku ota rauhoittuakseen. Myös isin perään itketään joskus, mutta ahdistus saattaa ulottua myös vieraisiin. Joskus jopa kotiin lähteville vieraille omistetaan muutama eron kyynel. 

Etsin aiheesta tietoa netistä ja vastaukseksi tuli, että lapsen eroahdistus saattaa olla huipussaan juuri 12-18 kuukauden iässä - eli nyt.

Mikäli artikkeliin on uskominen, kuukauden päästä pitäisi alkaa hellittämään ja minäkin saatan taas päästä vessaan. Siis yksin.