Muina äiteinä

11.5.2014

Lapsi herää ja alkaa itkemään. Mies nousee salamana sängystä ja käy ottamassa lapsen syliin. Tällä kertaa tyypit ei tulekaan herättämään min...

Lapsi herää ja alkaa itkemään. Mies nousee salamana sängystä ja käy ottamassa lapsen syliin. Tällä kertaa tyypit ei tulekaan herättämään minua. "Annetaan äidin nukkua", kuuluu keittiöstä. Lapsi tulee rynkyttämään makuuhuoneen koiraporttia, eikä meinaa hyväksyä, ettei pääsekään heti äidin kimppuun rössyilemään.

Kohta haistan kahvin ja kuulen kun uuninluukku käy. Aamupalaa. Kuulen kun ulko-ovi käy. Talo hiljenee hetkeksi.

Olen juuri torkahtanut uudelleen, kun kaksi tyyppiä hiipii huoneeseen. "Anna äitille se", sanoo mies lapselle. Saan pienen, taloyhtiön kukkapenkistä pienin käsin itse poimitun kukan. Saan myös kaksi korttia. Sekä miehen että lapsen tekemän.

Aika pian pitkän aamupalan jälkeen molemmat kundeista menee päiväunille. Itsekin oikaisen sohvalle.



Iltapäivällä söimme sukulaisten kanssa. Äidit lahjottiin ja kakut leikattiin. 

Tultuamme kotiin ehdotin miehelleni, että hakisimme vintiltä hänen skeden ja kävisimme rullailemassa lähiasfalteilla. Vähän epäuskoinen mieheni suostui ehdotukseeni, ja kävimme etsimässä kadonnutta nuoruutta verestämässä muistoja. Minä hädin tuskin osasin seistä lankulla, mutta mieheltä se taittui vähän jouhevammin. Viime kerrasta taitaa olla 10 vuotta, eikä siltikään kaaduttu kuin kerran kumpikin. Ollaankohan me nyt lapsen mielestä katu-uskottavia vanhempia? Sillai khuuleja.

Kortti.
Kiva äitienpäivä! Jo toinen meitsillä. Alan olee jo ihan pro näissä leikkinukkumisissa. 

Mukavaa äitienpäivää äidit ja sen tyyppiset!

You Might Also Like

4 comments

  1. Skeittailutaidoista olen kade :D

    Mä just eilen mietin, että onneks ei tarvii leikkinukkua vaan voi rauhassa tehdä omannäköisen mutsipäivän. Sekä lapsi että mies nimittäin vetivät hirsiä tunnin pidempään kuin minä, joten sain oman tunnin. Enkä saanut hermoromahdusta miettiessäni, voinko käydä vessassa vai vieläkö pitää leikkiä nukkuvaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mun taidoista ei kandee olla kade, kun niitä ei ole, mutta miehellä on jotain vielä korvan takana. Sille se on ku pyörällä ajoa! ;)

      Mulle toi herättämisrituaali on just se ihana juttu! Mulle se on omannäköinen, koska pidän siitä. On ihanaa kuunnella kun toiset hiippailee ja on tohkeissaan. Mä hihittelin peiton alla kun kuulin että ovi kävi, ja arvasin, että ehkä kukkahommia tulossa. Lisäksi olisin onnellinen jos saisin joka aamu nukkua, tai edes leikkiä nukkuvani, pidempään kuin puoli seitsemään. :D

      Poista
  2. Ihana aamu ollut sulla! :) Musta oli lapsena parasta, olipa ne vanhempien synttärit tai äitien-/isänpäivä, että heräsin tekemään aamupalaa ja kakkua toisen vanhemman kanssa, ja sitten vietiin kahvit herkkuineen vuoteeseen. Piru jos juhlittava sattui nousemaan käymään vessassa motkotin ja itkin että ei saa kattoa ja takasin heti sänkyyn sitten! :D (Miten mulle tuli dejavu että olisin joskus aiemminkin tänne tästä kommentoinut... :D)
    Mun äitienpäiväaamu meni herätessä pojan kanssa muutaman tunnin yöunien jälkeen silmät ristissä (viisuvalvojaiset...) mies jäi nukkumaan vielä pariksi tunniksi.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin tykkäsin lapsena siitä, että sai yllättää porukat! Mä jopa hiivin omakotitalon ikkunasta ulos salaa poimimaan äidille kukkia äitienpäivänä, kun se oli jo mennyt heräämään ennen meitä muita. Istui kuistilla aamukahvilla, kun mä yhtäkkiä hypähdin sen eteen valkovuokkojen kera! :)

      Poista

Hae