Tietoa mainostajalle ›

J to the T ja universumin kosto

14.5.2014

Niin, kyllä! Minäkin kävin katsomassa Justinia, jota ilmeisesti kaikki muutkin 30+ naiset – eilisen teinit – olivat katsomassa. Sain lipu...


Niin, kyllä! Minäkin kävin katsomassa Justinia, jota ilmeisesti kaikki muutkin 30+ naiset – eilisen teinit – olivat katsomassa. Sain liput mieheltäni hääpäivälahjaksi ja meidän piti mennä yhdessä katsomaan Timpurijärveä. Mies kuitenkin oli unohtanut merkata kalenteriin keikan päivämäärän ja oli sopinut itselleen työkeikan samalle illalle. Lähdin sitten kaverin, toisen kolkytplus naisen kanssa kirkumaan. 

Keikka oli mieletön. Alun biisien jälkeen ehdin jo hetken olla pettynyt, ettei mitään varsinaista spektaakkelia tullut. Toki taustalle heijastetut grafiikat ja videot olivat hienoja, siis mahtavia, mutta odotin jotain suureleisempää. Olen aikoinani katsonut JT:n huikean New Yorkin keikan televisiosta, joten odotin jotain Ameriikan meininkiä tälläkin keikalla.


No sitähän tuli. Kesken keikkaa tuli kymmenen minuutin tauko. Se tuntui poikkeukselliselta, mutta niin oli sitä seurannut yllätyskin. Tauon jälkeisen biisin aikana esintymislavan pitkulainen, läpinäkyvä osa nousi ylös. Se ei vielä kummastuttanut – oli odotettavaakin, että jotain muutosta lavarakenteissa tapahtuisi. Mutta kun samainen osa lähti hitaasti liukumaan kohti meitä permannon seisomapaikkalaisia, meinasin pissiä housuuni. 

Lava liukui koko permannon yli, meidänkin päidemme päältä, aivan Hartwall-areenan taakse asti. Lavan muoto mahdollisti myös sen, että kaikki istumapaikkalaiset sivulla ja takana saivat myös kunnon silmäyksen Justinista. Kun huomasimme aivan vieressämme pienen lavan, johon laskettiin portaat liikkuvalta lavalta, hokasimme, että kohta ollaan aika lähituntumissa kaveriin. JT vetäsi parit biisit siinä viiden metrin päässä, skoolasi itsensä ja Tenneesee Kidsien puolesta (mun Instagramissa on video siitä), ja paineli takaisin liukulavalle. Hetken tuntui, että olisimme olleet intiimillä klubikeikalla. Lava lähti liukumaan takaisin päälavaa kohti, ja keikka jatkui.


Sitten katsoin kelloa ja huomasin, että mun juna lähtee kohta. Jouduimme jättämään keikan ja lähtemään Pasilaan. Kolme biisiä jäi kuulematta, joista kaksi olisi ollut mulle tärkeitä. Se harmitti. 

Ehdin junaan ja lähdin kotiin. Jo junassa alkoi paleltaa ja tuli heikko olo. Seuraavana päivänä universumi kosti kaiken kokemani huikeuden. Olenkin nyt palellut, nyyhkyttänyt ja voinut heikosti kaksi päivää. Tuntuu että pää turpoaa särystä ja että lihakset tippuvat kohta irti. Heikottaa ja itkettää. Blööh. Toivoisin että mies olisi koko ajan kotona, jotta voisin vain nukkua. 

Mutta J to the T oli ihku. 



You Might Also Like

0 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki