Tietoa mainostajalle ›

Kaiho

11.6.2014

Olen ennenkin kirjoittanut  ihanasta kamalasta erossaolosta , jolloin pieni ero lapsesta saa kaipaamaan tavallisia arjen askareita lapsen ka...

Olen ennenkin kirjoittanut ihanasta kamalasta erossaolosta, jolloin pieni ero lapsesta saa kaipaamaan tavallisia arjen askareita lapsen kanssa. Kuinka ikävä saattaa yllättää, vaikka omaa aikaa joskus kaipaakin. Erossaolo saa taas muistamaan, miksi vanhemmus on niin palkitsevaa ja kuinka paljon sitä omaa lastansa rakastaa.

Kävin eilen päiväreissun Helsingissä. Juna-asemalta kotiin kävellessäni, minut valtasi kaiho. Oikein sellainen iso kaiho, isolla koolla. Vaikka reissussa ei tullut taaskaan oltua kuin kymmenen tuntia, valtava ikävä valtasi mieleni.


Eilisessä Pampersin bloggaajatapahtumassa oli muutamia vauvoja äitiensä mukana. Ihastelin pieniä tuhisijoita, ja ajattelin, kuinka minun tuhisijastani on jo kasvanut taapero. Sellainen omiansa touhuava, kävelevä – olevinaan iso poika. Tilaisuudessa oli puhumassa muun muassa Raisa Cacciatore. Aiheena oli vanhemman ja lapsen vuorovaikutus sekä perheen hyvinvointi. Puhetta oli myös pienten vauvojen läheisyydenkaipuusta ja kosketuksen tärkeydestä. Cacciatore puhui välillä niin ihanasti vauvojen läheisyydenkaipuusta, että lähes herkistyin.

Sitten ymmärsin, että kotimatkalla yllättänyt valtava haikeus liittyikin kaipuuseen. Minun kohta kaksivuotias lapseni ei ole enää vauva. Vaikka lapsi edelleen kaipaa paljon läheisyyttä, se ei silti ole enää sellainen jatkuvasti iholla hilluva pikkuvauva. Lapsi tulee itse antamaan haleja ja pusuja, hakeutuu kainaloon ja syliin, mutta ne hetket ovat aika lyhyitä. Vauva-aikana ne hetket taas kestivät tunteja. Vauva vain makasi vieressä ja oli tyytyväinen. Haikeus ajankulusta, ja kaipa jokin kaukainen menetyksen pelkokin teki olon surumieliseksi. Lapset ovat vain niin hetken lapsia, sitten niistä pitää jo päästää irti.


Tilaisuudessa puhuttiin myös läsnäolosta ja lapsen kohtaamisesta. Koska eilen itkevänä hoitoon jätetty lapsi sai äidin sydämen sykkyrälle, tänään on ollut ihana vain olla ja todella kohdata se lapsi. Olla läsnä. Olimme rannalla mummin ja serkkujen kanssa koko aamupäivän. Taapero nautti hiekasta, vedestä – varsinkin vedestä! – ja yhdessäolosta niin, ettei malttanut edes nukkua normaaleja päiväuniaan. Lapsi simahti vasta autoon, ja nukkuu edelleen päiväuniaan autossa. Ajelin varjoon, avasin ovet ja nyt istumme molemmat täällä. Ei raski millään herättää toista. Ja mikäs tässä blogia kirjoitellessa, lapsen tuhinaa kuunnellessa.

You Might Also Like

0 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki