Yllättävän vaarallinen pähkinä, toiminta lapsen tukehtumisvaarassa ja jatkotoimenpiteet
14.6.2014 12.52
Terveisiä Tyksistä! Tulimme juuri kotiin, oltuamme yön sairaalassa. Lapsi nappasi eilen iltapäivällä pieneen kouraansa muutaman pähkinän, ahtoi ahnaasti ne suuhunsa ja samaan syssyyn vetäisi osan (ehkä) henkeensä. Parin hengenvetoyrityksen jälkeen oli selvää, että lapsen henki ei kulkenut kunnolla. Kaappasin vaistomaisesti lapsen ylösalaisin syliini ja isi-ihminen takoi muutaman kerran lasta selkään, lapaluiden väliin. Ensimmäinen kerta ei vielä auttanut, vaan lapsi muuttui yhä punertavan sinisemmäksi. Sama uudelleen, ja kohta pähkinänmurusia lennähti paidalleni ja lapsi hengitti jo normaalisti.
Tilanne säikäytti toden teolla kaikki, mutta heti kun henki kulki taas normaalisti ja kun lapsi oli hetken istunut äidin sylissä rauhoittumassa, lapsi vaikutti normaalilta. Tyyppi lähti leikkimään, eikä vaaratilanteesta ollut enää merkkiäkään.
Soitin silti päivystykseen varmistaakseni, pitääkö jälkitoimenpiteitä tehdä. Jonotin päivystykseen vartin, jonka jälkeen jätin vielä soittopyynnön. Kun päivystyksestä ei alkanut kuulua takaisinsoittoa, soitin hätänumeroon saadakseni ohjeet jatkolle. Hätäkeskus kehotti menemään suoraan päivystykseen.
Päivystyksessä oli yllättävän vähän jonoa ja pääsimme pian lääkärille. Ensimmäisenä kuunneltiin hengitystä ja keuhkoja, katsottiin hapenkulkua (tämä ei ehkä ollut oikea termi) ja tarkistettiin yleiskunto. Kaikki oli ok. Tämän jälkeen saimme lähetteen röntgeniin, jossa kuvattiin keuhkot. Röntgenissä ei näkynyt mitään poikkeavaa. Luulimme homman olevan jo selvä ja että meidät lähetettäisiin takaisin kotiin. Niin luuli myös osa henkilökunnasta. Päivystävä korvalääkäri ilmoitti kuitenkin pian, että haluaa laittaa meidät jatkotutkimuksiin U-sairaalaan.
Pari tuntia yli nukkumaanmenoajan hereillä pysytellyt lapsi kietoutui syliini, eikä olisi halunnut irrottaa lainkaan otettaan. Pääsin mukaan saliin lapsen nukutukseen saakka – mikä tavallisena aikana on Turussa normaalikäytäntö, mutta päivystysaikana poikkeus –, jotta lapsi ei hermostuisi joutuessaan eroon äidistään ja vetäisi mahdollisia pähkinänmurusia syvemmälle kauhkoihin.
Odottelimme mieheni kanssa osastolla tähystyksen päättymistä. Itkukin tuli jännityksestä. Pelotti ja ahdisti, vaikka luottamus kokeneeseen korvalääkäriin olikin suuri. Alle tunnissa tähystys oli jo ohi, ja saimme hakea lapsen takaisin osastolle. Keuhkoissa ei ollut mitään ylimääräistä ja kaikki oli hyvin. Saimme vielä kehut useilta lääkäreiltä ja hoitajilta oikein tehdystä ensiaputoimenpiteestä. Se tuntui hyvältä.
Toinen vanhemmista sai jäädä lapsen kanssa osastolle yön yli. Jäin patjalle nukkumaan, ja heti aamulla pääsimme kotiin. Selvisimme säikähdyksellä ja reilun puolen vuorokauden sairaalassaololla. Ehkä pähkinää ei koskaan joutunutkaan keuhkoihin tai sitten se tuli heti ulos jo kotona.
Onneksi silti soitimme hätäkeskukseen ja menimme päivystykseen, sillä yllättävän paljon varmistettavaa oli. Ja onneksi toimimme heti, emmekä menneet lukkoon tilanteessa. Yksi minua nyt jälkikäteen vaivannut asia on, että päivystyksen ensimmäisenä tapaamamme hoitaja kysyi jännään sävyyn, että "ette sitten ambulanssia ehtineet soittaa?". – No ei. Minusta ambulanssin soittaminen, ennemmin kuin lapsen auttaminen heti akuutissa tilanteessa, tuntuu tyhmältä ajatukselta. Siinä soitellessahan se olisi ehtinyt hyvän tovin jo tukehtua. Me toimimme heti ja lapsi tokeni heti. Tilanne oli ohi alle minuutissa. Ohjeissakin lukee, että soita hätänumeroon 112, mikäli toimenpide ei auta, mutta ensin kehotetaan auttamaan lasta. Ja jos olisimme soittaneet heti, hätäkeskus olisi kuitenkin antanut samat toimintaohjeet, kuin mitä teimmekin. Ja mehän soitimme hätäkeskukseen tilanteen jälkeen.
En oikein tajunnut hoitajan kysymystä. Noh, ehkä se oli joku aivopieru.
Toinen aivopieru muuten oli saman hoitajan kommentti suulakihalkiosta, hänen väittäessään kivenkovaa meille, suulakihalkiollisen lapsen vanhemmille, että yleensä suulakihalkiosta jää jotain ulkoisia merkkejä korjauksen jälkeen. Että "ihme ettei näy mitään näin päälle päin". Öö, no ei yleensä jää (eikä nää), en tiedä jos koskaan. Suulakea kun ei nää ulos, se on suun sisällä. Taisi taas mennä hoitohenkilökunnalla huuli- ja suulakihalkiot sekaisin. Eikä ole ensimmäinen kerta.
Joo, pikkujuttu, mutta niin turha siinä tilanteessa.
Edellä mainittua hoitajaa lukuun ottamatta kaikki kohtaamamme lääkärit ja hoitajat olivat ammattimaisia ja ihania. Meitä aamulla kotiuttamaan tullut lääkäri antoi lapselle lisänimen Pähkinänsärkijä, mikä hymyilyttää meitä edelleen. Meidän pieni Pähkinänsärkijä ♥
Tässä vielä kotitapaturma.fi-sivuston toimintaohje tukehtumisvaarassa olevan lapsen auttamiseksi. Se, mitä netistä emme löytäneet, on juurikin tieto jatkotutkinnan tarpeesta. Omakohtaisella kokemuksella voin nyt sanoa, että älkää jättäkö tällaisen tilanteen jälkeen asiaa siihen, vaikka lapsi olisikin aivan oma itsesnä, vaan hakeutukaa tutkimuksiin.
Toiminta hätätilanteessa:
- Ota lapsi syliisi ja pidä pää alempana kuin muu keho.
- Lyö kämmenellä napakasti viisi kertaa lapaluiden väliin. Huomioi lapsen koko lyöntien voimakkuudessa.
- Soita hätänumeroon 112, mikäli toimenpide ei auta.
- Voit kokeilla myös Heimlichin otetta. Heimlichin otteessa polvistutaan lapsen taakse, kiedotaan kädet lapsen ympäri pallean kohdalle, (alempi käsi nyrkissä toisen käden pitäessä nyrkkikäden ranteesta kiinni) navan yläpuolelle ja vedetään napakasti lyhyt nykäisy itseen päin, jolloin vierasesine voi lentää henkilön hengitystiehyistä pois. Tätä voi toistaa 5 kertaa ja jatkaa lyöntejä lapaluiden väliin (5 kertaa) vuorotellen tarvittaessa. Huomioi, että Heimlichin ote ei sovi alle 1-vuotiaalle, eikä sitä saa koskaan harjoitella.
- Mikäli henkilö menee tajuttomaksi, aloita elvytys, ks. Suomen Punaisen Ristin ensiapuohjeet
- Myös Kodin turvaoppaassa annetaan ohjeita tilanteisiin, jossa lapsella tai aikuisella on vierasesine hengitysteissä sekä neuvotaan tarkemmin Heimlichin otteen käytöstä ensiaputilanteissa.
9 comments
No huh huh, onneksi te vanhempina ette jähmettyneet, vaan osasitte toimia!
VastaaPoistaHuh huh, niinpä! Onneksi selvittiin säikähdyksellä! Ja tosiaan, mä olen ennenkin yllättänyt itseni, kuinka viilipyttynä pystyn olemaan, kun on tositilanne, vaikka muuten oon semmonen rimpuilija ;)
PoistaKamala säikähdys! Mutta toimitte todella upeasti tilanteessa. :)
VastaaPoistaNiin ja tuosta hoitajan kommentista piti sanoa, että hän ei ehkä tarkoittanut sillä oikeastaan mitään. Joskus itsekin töissä tulee kiireessä ja väsyneenä sanottua jotain, minkä vasta jälkikäteen ajatellen tajuaa ehkä tulleen ulos niin, että potilas on voinut ymmärtää sen täysin erilailla kuin on tarkoittanut, ja vaikka on ihan vaan sanonut jotain, jolla ei edes tarkoita sanoa mitään. Jos tätä nyt yhtään ymmärsi. Oon nytkin väsynyt. :'D Ja suulaki- ja huulihalkio on varmaan menneet sekaisin, luulisin. Ne ei välttämättä ole kauhean tuttuja asioita, jos itse ei tee töitä sillä erikoisalalla, jossa niitä hoidetaan. En siis usko että pahalla sitäkään. :) Mutta se ei tietenkään poista sitä, että aina pitäisi muistaa kiinnittää huomiota siihen mitä ja miten sanoo, koska potilaalle ja potilaan vanhemmille ne on aina ainutkertaisia tilanteita!
PoistaKiitos! :)
PoistaMäkin luulen että ajattelemattomuutta vain oli. Tosin hoitohenkilökunnan pitäisi osata, varsinkin kun on lapsista ja vanhemmista kyse, huolehtia mitä suustaan päästelee. Mä en ole kovin herkkä loukkaantumaan tai tässä tilanteessa kokemaan huonoa omaatuntoa, vaikka sävy saattoikin olla syyllistävä. Tai sitten ei ollut ja mä vaan kuvittelin ;)
Tuo halkioasia on välillä vähän raskas, kun tosi-tosi moni terveysalan ihminenkään ei tiedä yhtään mistä puhuu. Sellainen asia, mikä jäi tuohon juttuun kirjoittamatta, oli, että hoitaja olisi vielä halunnut nähdä suulaen. Siis ihan uteliaisuuttaan "koska nää on niin mielenkiintoisia". Sekin oli musta vähän tökeröä. Hän ei kuitenkaan ollut meitä hoitava tyyppi, vaan olimme menossa siitä lääkäriin. Hän vain vastaanotti meidät. Suulaen näkeminen ei kuulunut hänen tehtäviin, olisi vain halunnut uteliaisuuttaan nähdä...
Mulle tuli itselle tuosta hoitajan ambulanssikommentista olo, että hän oli sitä mieltä että olette turhaan siellä pivystyksessä, kun kerran lapsi on kunnossa. ja vittuili vielä päälle että sitten ambulanssiiin ehtineet tässä tulipalokiireessä? :D En tiedä, voin olla väärässäkin, mutta tällaiseenkin törmää. Kyllähän kuulemma vanhemmat ravaavat päivystyksessä pieniä tikkujakin poistattamassa.
VastaaPoistaSivumennen sanoen en kyllä itse lähtisi lapsen kanssa päivystykseen, jos esine tulee ulos ja lapsi on normaali. Voi olla, että joku komplikaatio tulee, mutta menisin kyllä vasta sitten jos se tulee. Ei mulla mitään lasta vielä ole, mutta näin toimin omallakin kohdalla :)
Ei kyllä se oli ihan tarpeellinen käynti. Meidät otettiin nopeasti sisään ja hoitaja oli ihan tosissaan. Ja harmi ettet lähtisi, sillä omaksikin yllätykseskeni, se todella on sellainen homma, mikä pitää jälkitsekata. Siksi juuri kirjoitinkin aiheesta. En minä huvikseni halua yöpyä lasten kirurgisella osastolla, eikä meitä huvikseen sinne otettaisikaan. Kuten tekstissä jo kirjoitin, pähkinästä voi jäädä pieniä jäämiä keuhkoihin, jotka aiheuttavat infektiota. Ja jos infektio tulee, silloin ei mielellään mennä tähystelemään keuhkoihin. Sinne ei myöskään lämpimikseen kurkita, sekään kun ei ole täysin riskitöntä.
PoistaNiin, ja meitähän alun perin nimenomaa käskettiin mennä päivystykseen. Me emme tikkujen ja pikkupipien kanssa sinne menisi.
Mutta hyvä kun tuli kirjoitettua, niin tiedät jatkossa mahdollisen tulevan lapsesi kanssa, että päivystykseen tulee mennä. Omalla kohdallaan voi toimia kuinka vain, mutta kun kyseessä on lapsi, vähintä on soittaa ja kysyä, miten tulee toimia. :)
Löytypäs tutun kuulonen tarina, ajattelin että näin voi käydä vain meille! Meillä otettiin kesällä tähystyksellä pois pähkinän pala puoltoista vuotiaan keuhkosta. Tilanne oli melko vaarattoman tuntonen kakimistilanne mutta parin päivän päästä nousi keuhkokuume ja osattiin epäillä tuota pähkinää.
VastaaPoistaOhhoh, että teille sitten pääsi käymään niin :( Onneksi osasitte epäillä ja syy löytyi! <3
Poista