Perhosen siipiä, vatsan kutinoita, ilmakuplia, muljahduksia, töytäisyjä. Vauvan liikkeet voimistuvat päivä päivältä. Ne eivät aivan vielä tunnu ulospäin. Ovat vielä minun ja vauvan välisiä, meidän kahden juttuja. Ne saavat väkisinkin hölmön hymyn äidin huulille. Tekevät kaikesta todellisempaa. Niihin havahdutaan kesken tohinan tai niitä kuunnellaan hiljaa maaten. 

Aina kun kerron isi-ihmiselle niistä, hänkin hymyilee. Kohta sekin pääsee osalliseksi keveistä töytäisyistä. Kohta voimme kaikki tuntea vauvan liikkeet.

Mutta toistaiseksi ne tuntee vain äiti. Etuoikeutettu olo. Vähän pöljän onnellinen.