Pieru (lat. flatus) on nisäkkäiden ruoansulatuselimistössä elävien symbioottisten bakteerien ja hiivojen tuottamaa suolikaasua. -- Pieraisut koetaan usein kiusallisiksi sekä hajun että äänen perusteella, kertoo Wikipedia.
Mutta sitten on se pierun toinen puoli – huumoripuoli. Onko maailmassa ketään, joka ei olisi koskaan nauranut sopimattomassa paikassa päästetylle tai vastaavasti erinomaisesti ajoitetulle pierulle? Väitän, että pieruhuumori on ihmiseen sisäänrakennettu komponentti, mitä vastaan voi toki sievistellen taistella, mutta se vain on asia, mille ei voi ihan aina olla nauramatta. Pieruviihdettä on ollut kautta aikojen aina pierutaiteesta (kyllä, luit oikein) perinteiseen pieruhuumoriin.
Tiesittekö muuten, että 1500-luvulla Oxfordin jaarli, Edward de Vere pieraisi vahingossa vannoessaan uskollisuutta Englannin kuningatar Elisabet I:lle, minkä seurauksena jaarli lähti oma-aloitteisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi. Palattuaan viimein vapaaehtoisesta maanpaostaan, ilmeisen huumorintajuinen kuningatar tokaisi, että oli jo melkein unohtanut pieraisun.
Mutta se, mistä tämä sangen viehättävä aihe tuli mieleeni, oli, kun koimme tänään lähes yhtä historiallisen hetken kuin Oxfordin jaarli konsanaan. Taaperomme istui välipalalla keittiön pöydän äärellä, kun se tapahtui. – Se taianomainen hetki, kun toinen tajuaa pieruhuumorin hienouden: iso pieru kesken leivän syönnin, ja valtava naurun räkätys päälle.
 |
| Se hetki. Oma pieru paras pieru. |
Jep, meidän poika.
4 comments
Illan piristys! :D
VastaaPoistaKiva, että pieruhuumoristamme riittää muillekin iloa! :D
Poista:D mää en kestä näitä sun juttuja, ihan mahtava taustoitus pieruhuumorin historiaan!!! (Ja pikkumiehen ilmeestä päätellen myös tulevaisuuteen ;))
VastaaPoistaLapsissa on pieruhuumorin tulevaisuus! ;)
Poista