Noniin, arvon kässäsiskot ja -veljet! Eilen saatiin aloiteltua upeaa kauluria taaperolle ja tänään päästiin kivasti jatkamaan sitä! Otin oikein Marianne-karkit sohvan viereen, panin villasukat jalkaan ja kahvia kuppiin. Istuin risti-istuntaan ja ryhdyin hommiin. 

Ai että sitä ihanan seesteistä ja terapeuttista fiilistä, kun saa omilla pikku kätösillään aikaan jotain niin konkreettista ja sievää. Paitsi että mitä hittoa, miksi tämä mun teos on ihan kierossa? Apua! Miksi. Tämä. On. Ihan. Kierossa. MITÄÄÄH?!

En tiedä mitä jeesuksenkristuksenjapyhänmarianhelvettiä olen taas onnistunut tekemään, mutta se väkerrykseni oli ihan päin... no sitä ittiään. Luulin vielä eilen, vähän ehkä väsyneenä, että se kierous johtuu vain niistä pyöröpuikkojen asennosta ja että se korjaantuu, kun kiepautan jotain jonnekin. 

Tänään sitten päivänvalossa asiaa tarkastellessani ja kutimustyötäni niin pirusti kieputellessani huomasin että ei, ei se kyllä siitä korjaannu millään. Ei, kun kerran olen ihan itse ommellut sinne moisen kiepin. Tiedä sitten, miten olen sen sinne tehnyt, mutta taito kai sekin.

Että hohhoijjaa sitten taas vaan.

No ei auttanut kuin ottaa upea teos pois puikoilta ja aloittaa alusta. Vaihdoin langankin kostoksi vähän vaaleammaksi harmaaksi ja keskityin alusta asti niihin oikein ja nurin -silmukoihin. Eilisessä tekeleessähän ekat rivit olivat kutakuinkin ihan kaaosta ja vain paikoittain oikein, joten ihan hyväkin, että tuli aloitettua alusta. 

Ei tarvi sitten lapsen hävetä (niin pahasti) pakolla kaulaansa istutettua kauluria. Jos se ei enää sitten näytä päiväkotilaisen, vaan ehkä jo ekaluokkalaisen tekemältä.


Liina muuten ehdotti eilisen postauksen kommenteissa, että kandee liittyä johonkin ompeluseuraan, koska siellä saa juoda viiniä käsitöiden ohessa. Minusta ajatus oli sikahyvä ja lupasin vaikka perustaa moisen, jollei muuten löydy. Siis heti, kun viininjuontitilaan joskus pääsen. 

Toistaiseksi mennään Marianne-karkeilla. Mutta viininkuvat silmissä täällänäin jo!