Tietoa mainostajalle ›

Kukkamuija ja krookukset

13.4.2015

Yhteistyössä Blogirinki Media ja  Kauppapuutarhaliitto ry . Olen henkeen ja vereen kukkamuija. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että...


Olen henkeen ja vereen kukkamuija. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että meillä on leikkokukkia maljakossa. Miehenikin on jo sen verran harjaantunut tässä asiassa, että tuo melkein aina pyytämättä kukkapuskan perjantaisin työpaikkansa alakerrassa olevasta kukkakaupasta. 

Muistan myös lapsuudesta, että isälläni oli sama tapa tuoda äidilleni kukkia viikonloppua varten. Jossei ihan kukkakaupan kimppua, niin tulppaanikimppu ainakin. Se on helppo mukaannapattava perjantain kauppareissulta.

Veljeni tuppaa taas aina vitsailemaan, ettei osta leikkokukkia siksi, koska se on kuulemma murhaa. Kauniit kukat leikataan juuristaan vain, jotta ne saisivat koristaa jonkun kotia öbaut kolme päivää. Hahha, noh urpohan se veli on, ei välitetä siitä.


Mikäli kuitenkin sinuakin järkyttää leikkokukkien kamala kohtalo, niin tässäpä vinkki!

Kauniisti kotimainen -kampanjan myötä minä tutustuin krookuksiin vähän paremmin. Krookukset ovat olleet mulle sellaisia pihan kukkapenkin kevään merkkejä, mutta nyt niille pitikin kehitellä sisäkäyttöä. En edes ollut aiemmin tajunnut, että niilläkin voisi koristaa kotia, mutta voihan tietysti! 

Koska en ole kukkarakkaudestani huolimatta mikään viherpeukalo, ajattelin, että istuttaminen on vähän liikaa mulle. Siksi lykkäsin ruukut muovitettuina sieviin paperipussukoihin ja ripottelin ympäri kotia. 

Ajattelin, että nämä olisivat myös hauskoja kevätviemisiä tutuille ja samalla vaihtelua tulppaaneille, joita normaalisti vien. Parasta näissä on – siis sen lisäksi, ettei yhtään kukkaa "murhata" –, että nämä voi sitten halutessaan istuttaa myös pihalle, tämän kevään kukkapenkkiä kaunistamaan. Jos vaikka kaveri sattuu olemaan minua häävimpi multasormi. 


Krookuksen hoito ei ole vaativaa. Kunhan vain muistaa olla kastelematta liikaa – ja sehän minulta onnistuu

Jätin osan krookuksista ulos ja osan toin sisälle. Ulkona nuput pysyivät pidempään, mutta sisällä lämpimässä aukesivat nopeammin.  

Koska kotimaisuus on hyvä muistaa myös kukkaostoksia tehdessä, kannattaa tiirailla ennen ostopäätöstä, että tuotteesta löytyy Sirkkalehtimerkki. Sillä varmistut, että kukka on tuotettu Suomessa, eikä ole kärsinyt pitkistä kuljetuksista. Tällöin ne ovat laadukkaampia ja kestävämpiä. Ja onhan se kotimainen tuote kotiin päin myös työllistämisen kannalta. 

Että paappas velipoikakin ostaen kukkia!


Lue lisää kotimaisista kukista ja niiden hoidosta Kauniisti kotimainen -kampanjan sivuilta. Kurkkaa myös Kauniisti kotimaisen Facebook-sivut!


Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto ry

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Heippa!
    Kiva blogi sulla, luen päivittäin ja tykkäilen kovasti!
    Kysymys: onko blogiasetuksiasi mahdollista muokata niin, että on helpompi mobiililla lukea? Luen aina kännykällä, ja tää sun blogi aukeaa yhtenä harvoista samaan näkymään kun tietokoneella avaisi. Eli kaikki on hiton pientä. Kovasti tekisi mukavemmaksi täällä olemista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Oot ihan oikeassa, että mobiilinäkymä ois monesti hyvä!

      Mä luen iphonella ja oon jo ite niin tottunut näpäyttää pari kertaa näyttöä keskeltä, jolloin se lähentää näkymän siihen tekstiin, just sillai sopivaksi. Vaihdan joskus jopa blogeissa sen mobiilinäkymän internetnäkymäksi, koska mobiilinäkymä ei näytä kaikkea, mitä haluun etsiä. Haha! Mutta voi olla, että suurin osa ei haluu lukea sillai ku mä ja tykkää just enemmän mobiilinäkymistä. :)

      Mun blogissa on ollut ongelmana se, että jos siinä on päällä se mobiilijuttu ja joku tykkää tai jakaa blogia kännykällä, se tulee näkymään tietokoneelta katsojillekin mobiilinäkymänä. Eli ihan hiton rumana tietokoneella katsottavaksi. Jostain syystä siis tämä ei osaa muuttaa sitä tietokonenäkymäksi silloin takaisin. Siksi en ole pitänyt sitä päällä. Mutta pitää miettiä, tarttisko vaihtaa kuitenkin. Pitäis varmaan pyytää jotain koodaria siivoomaan mun koodausjälkiä ja korjaamaan tuo juttu! Mikäli se on joku mun sotkema asia! :D

      Poista
    2. Okei! Tuolta saa (nykyään?) laitettua tuon dynaamisen näkymän mobiililaitteelle, joten se näyttää ihan ookoolta koneeltakin katsottuna! Eli nyt on mobiilijuttu käytössä! Jee! :)

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki