Ei muka ehdi. Istahtaa. Maata. Olla. Ottaa hyvää asentoa ja kuunnella ajatuksiaan. Puhallella kaikkia turhia ja kuluttavia mietteitä yksitellen pois ja jäädä kuuntelemaan tärkeimpiä.
Maata riippukeinussa ja kuunnella tuulta. Katsoa puiden havinaa ja lehtien lomasta pilkottavia auringonsäteitä. Rentouttaa hartioita ja suoristaa jalkoja.
Pysähtyä ja jäädä hetken armoille. Antaa ajatusten virrata ilman miettimistä, heittäytyä. Jättää aika ja paikka, tuntea unohtaneensa kaiken. Sukeltaa päänsä sisälle ja huomata, ettei kai ajatellutkaan mitään.
Ei ehdi.
Pitää suorittaa. Pestä pyykkiä, tehdä ruokaa. Vastata sähköposteihin, ostaa välikausivaatteet, etsiä lentoja, suunnitella lomaa. Siivota, käydä suihkussa, lähteä, tulla, valmistautua, mennä, lukea uutiset, Facebookit, Twitterit ja Instagramit.
Tai vaikka ehtisi, pitää kertoa muillekin, että ehtii. Ottaa kuva, jakaa. Ei ehdi päästää irti maailmasta.
Paitsi että ehtii.
Laskee käsistään pyykit, puhelimen ja tiskit. Hylkää ne ja menee kauemmas. Istuu alas tai menee makuulleen. Odottaa hetken. Odottaa toisen.
Tovin se ottaa, ettei meinaa automaattisesti tarttua toimeen. Tai puhelimeen. Mutta kun sinnittelee vielä hetken, helpottaa.
Ja siitä se sitten alkaa: Mahdollisuus ehtiä.
2 comments
On niin kiire ettei ehdi tekemään mitään. Äitien paradoksi :D Tiedän mistä puhut. Joskus teen itsekin noin että karsin rankalla kädellä ja vaan kuuntelen itseäni. Sieltä ne ideat sitten pulpahtaa, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.
VastaaPoistaNäinpä! Se on kummalista, miten vaikeeta se muka on. Olla vaan, kun kerrankin sais. Lapset nukkuis samaan aikaan ja kaikkee. Aina se käsi hakeutuu puhelimeen tai sitten keksii jonkun loistavan sisustusidean, joka pitää toteuttaa H E T I. :D Pitäisi opetella uusiksi se olemisen jalo taito. Koska just niin se menee: silloin aivoilla on aikaa oikeesti prosessoida juttuja ja jotain hienoa voi taas syntyä. Tai sitten ei synny, eikä se haittaa. :)
Poista