Ai että. Se kutkuttava fiilis. Laittaudutaan, avataan skumppa, kuunnellaan hyvää musiikkia ja jutellaan. Nauru raikaa ja tunnelma on katossa. Punaa huulissa, korot jalassa. Kuplia päässä, hymy korvissa. 

Ai että.

Tässä on jo viimeisen puolentoista vuoden aikana tottunut olla kaipaamatta mitään illanviettoja. Välillä moinen ajatus tuntuu älyttömän kaukaiselta ja tulee olo, ettei sellaisia ole vielä aikoihin tiedossa. Raskausaikana sellaisesta ei edes haaveile ja vauvan synnyttyä sitä on niin vauvakuplassa, ettei muuta ehdi ajatella.

Puolen vuoden täysimetys ja vauvan aikaisempi lähes välitön tyytymättömyys heti poistuttuani, eivät niin ikään nostattaneet suurta skumppahinkua. Ehkä sitten joskus, ajattelin.

Kiinteiden myötä vauvan ja minun tiukassa symbioosissa elo alkoi kuitenkin hellittää ja napanuora joustaa. Kuin taikaiskusta toinen vanhempi alkoi kelvata vauvalle yhtälailla, eikä minun läsnäoloni enää ollutkaan pakollista vauvan tyytyväisyyden takuuksi.

Kun eilen sain vauvan nukahtamaan yöunille ilman tissiä ja kun viime viikot vauva on ollut yhä enemmän ja enemmän minusta riippumattomampi, on mieleen kieltämättä alkanut hiipiä, että ehkä joskus ei olekaan niin kaukana.

Ensi kuussa järjestetään The Blog Awards Finland, jossa minä olen ehdolla perhekategoriassa. Ajattelin, että ehkäpä se, jos mikä, voisi olla hyvä eka kerta varovaiselle illanvietolle. Olen edelleen hullun fiiliksissä ehdokkuudestani, enkä malttaisi odottaa, että pääsen tapaamaan kaikkia upeita bloggaajia. Punat huulissa, korot jalassa, skumppalasi kädessä.

Ai että. 

Vähän jännittää kyllä jo...