Tietoa mainostajalle ›

Anteeksi, Cheek

11.11.2015

Tein juuri matkan. Katsoin Cheekin dokkarin. Oikeasti aloitin sen katsomisen jo edellispäivänä Areenasta, mutta sitten se keskeytyi ja tänää...

Tein juuri matkan. Katsoin Cheekin dokkarin. Oikeasti aloitin sen katsomisen jo edellispäivänä Areenasta, mutta sitten se keskeytyi ja tänään katsoin sen viimein loppuun.

Aloin siinä sitten samaan tahtiin snäppäämään dokkarista. Ja Cheekistä, totta kai.

No se matka, jonka tein ei sitten ollut kuitenkaan matkan Cheekin tahi Jaren elämään – dokkari itsessään ei raottanut paljoa – mutta se olikin matka minuun. Tai minun ajatuksenjuoksuuni.

Myönnän nyt heti: en pidä Cheekin musiikista. En kuvoksu sitä, mutta en myöskään vapaaehtoisesti kuuntele. Ei, ei, ja pitämättömyyteni ei ole kateutta, kuten olen kuullut kaikkia Cheekki-hatereita leimattavan, vaan en vaan pidä. Eikä siinä. Toiset tykkää, toiset ei, saa tykätä tai olla tykkäämättä. Ei kaikki pidä minunkaan musiikkimausta, ja se on okei.

No mä lähdin katsomaan dokkaria sillä mielellä, että haluan nähdä, irtooko Cheekistä mitään pintaa syvempää. Onko siinä jotain tarttumapintaa, inhimillistä, pehmeää, lämmintä. Haavoittuvaista, ja niin edelleen. Koko ura on ollut hyvin, hyvin hiottua ja laskemoitua, joten ei liene yllätys, että niin oli pitkälti myös dokkari.

No siitä sitten ärsyynnyin. Arvostelin tyyppiä. Snapchatissa ja mielessäni.

En tykkää ihmisistä, joilla kuori on betonia ja jotka pitävät roolia yllä. Pintahommia, sanoisin. Tykkään enempi semmosista valmiiksi avoimista henkilöistä, jos ymmärräte mitä tarkoitan. Myöskään Cheek-roolin arvomaailma ei kohtaa omani kanssa, joten sillä laillakin olisi yllätys, jos olisin hahmon suuri fäni. Jaresta en tiedä mitään, joten jätetään se sivuun.


No se matka tulee tässä: Sain taas muistutuksen omasta ajatuksenkulustani. Siinä on sellainen kaari. Niinku että alkuajatus, näkemys, pohdinta ja oman pohdinnan kumoaminen. Karkeasti sanottuna.

Mieheni ehkä tuntee minussa tämän ilmiön. Ensin provosoidun/ärsyynnyyn/leimaan jonkin asian. On paskaa, ajattelen. Sitten alan käymään – yleensä keskenäni – vuoropuhelua asiasta. Kun olen kaivanut jokaisen pointin ajatuksestani, kumoan sen. Tai en ehkä ihan kokonaan kumoa, mutta kyseenalaistan, pehmennän – ja nyt tarkkana: alan ymmärtää.

No kaikkea ei voi aina ymmärtää, mutta pyrin siihen. Että asetun toisen asemaan ja sieltä käsin tutkin asiat uudelleen. En vain omasta, minä-lähtökohtaisesta näkökulmastani, vaan just sen toisen. Että mikä vois saada sen tekemään ja ajattelemaan noin. Siitä huolimatta, että itse en niin tekisi tai ajattelisi.

Kun olen edennyt ajatusprosessisani loppupisteeseen, minulle tulee paha mieli. Että miksi mä sitä hahmoa nyt arvostelin. Koska mikäs vitun oikeus mulla on arvostella yhtään ketään. Voisin olla ihan hiljaa. Mikä minä olen sanomaan kenestäkään mitään? En minä tiedä siitä tyypistä yhtään mitään, enkä ole kävellyt sen kengissä mailia, kuten meillä Ameriikassa tupataan sanomaan.


Eli minua siis dokkarin puolivälissä ärsytti Cheekin kiukuttelu ja pikkumaisuus jostain Instagram-kuvasta, kunnes dokkarin lopussa ajattelin, että a) kaikki saadaan näyttämään miltä vaan, kun leikataan ja b) ehkä sillä on ihan vitunmoinen stressi olla sellainen kansan silmissä, millaisena kansa sen silmissään haluaa nähdä. Ja kaikkiahan joskus pikkumaisuuttaa, joten eipä se kaikkea kerro. Ja että ehkä sen suosion salaisuus on just se sairaan tarkkaan hiottu rooli.

Se, että Cheekistä ei saatu kuorta sensitiivisempää kuvaa dokkarissa, on vaan sellainen asia, josta mulla ei ole oikeutta ärsyyntyä. Miksi sen pitäisi antaa itsestään yhään mitään kellekään? Mikä oikeus mulla on vaatia siltä jotain, mitä minä vaan itsekkäästi haluan nähdä. Ei se ole kenenkään omaisuutta, vaikka kaikkien "tuntema" onkin. Se on ihminen siinä missä kuka tahansa, eikä kai siitäkään oo kivaa, että yhtä monta tykkääjää, kun sillä on, niin on vihaajaakin.

Ja noin yleisestikin on ihan paskaa dissata ketään.

Että anteeksi, Cheek. Tai Jare. Olin ihan mulkku.

Niin. Että näin nää sitten menevät. Ajatuksenjuoksut.

Diippii shittii. Sillai ihan riparitason pohdintaa.

Tämä oli ehkä oudoin postausaihe ikinä.

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Vau, kerrassaan hieno kirjoitus! Itselläni ajatuksen juoksu menee ihan samaa rataa, mutta en ole osannut sanoittaa sitä yhtä hyvin. Olen myös joskus miettinyt, mahtaako kukaan muu ajatella asioita näin perusteellisesti. Ainut asia mihin en ole pystynyt tätä soveltamaan on autoillessa muiden kuskien törppöily... ;)
    -Lotta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, mä ajattelen aika paljon! Välillä liikaakin, koska sit oon ihan jossain ajatusteni syövereissä solmussa, haha. Ja joo, törttöilevät kuskit... ärrrrrr!

      Poista
  2. Viisas kirjoitus. Se on minun mielestäni sitä suvaitsevaisuutta;) Pystyt analysoimaan ja tarkastelemaan hyvin asiaa toisen tossuistakin käsin. Harva siihen pystyy ja vielä harvempi osaa vielä kertoa sen noin hyvin! Hienoa, että löytyy sinunlaisiakin ihmisiä, joille kaikki ei ole p..kaa. Tai, että pystyt ainakin sanomaan ääneen, että: 'Erehdyin!'.
    Mukavaa syksyä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo, kaikkea pitää voida tutkailla monesta eri näkökulmasta. Sitten on tietysti kaikenmoista pahuutta ja muuta, mitä ei tarvitsekaan ymmärtää, mutta se on taas eri asia. Mukavaa syksyä sinnekin! :)

      Poista
  3. Hei hienoa pohdintaa. Ja samaa mieltä. Tai siis samoin teen itse - ärsyynnyn - pohdin - käyn debattia itseni kanssa - alan ymmärtää. Ainoa, mikä mua vähän sylettää on se, että kun puhutaan dokumentista (tai katsotaan dokumenttia), niin jotenkin sitä sinisilmäisenä odottaa että siinä dokumentoidaan edes osaksi sitä "oikeaa" ihmistä eikä vaan jotain hyvinleikattua versiota. Että dokkarissa jotenkin onkin ok olettaa että se ihminen josta sitä tehdään oikeasti antaa itsestään jotain. -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiva että joku muukin käy keskenään keskustelua! Niin, mä ainakin jotenkin myös kuvittelen, että dokkari ois jotain pintaa syvemmälle menevää, mutta eipä se tosiaan tarvii olla. Se tekee sen usein mielenkiintoisemmaksi, jos siinä olisi jokin raotus todelliseen minään.

      Poista
  4. Mä coin tehdä tuon saman matkan keskustelussa oman puheenvuoroni aikana. Siinä sitä sitten ollaan, jos mut keskeytetään tai keskustelu loppuu kesken pohdinnan, väärin ymmärrettynä. Ja tätä tapahtuu aika usein. Olen yrittänyt hillitä itseäni ja käydä tuo ajatuksen kulku ensin päässäni ennen kuin avaan suuni. Useimmiten myös tilanne on siinä kohti ohi, ja kommentointi turhaa. Noh, oppia ikä kaikki. Persoonan ominaisuuksia sanon mä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Ei saa keskeyttää! Mut sitä ajatustyötä voi harjoittaa! Kun tietoisesti päättää systemaattisesti kyseenalaistaa (terveesti) kaikki omat päätelmät, ennakkoluulot sun muut, niin siitä se lähtee. "Älä usko omia ajatuksiasi" on ehkä parhaimpia sanontoja. :)

      Poista
  5. Ei ollut outo, vaan yksi parhaita tekstejäsi <3

    Se on hieno piirre ihmisessä, että osaa nähdä oman ensireaktionsa taakse. Pintaa syvemmälle. Arvostan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, no kiitos paljon! <3 Se on kyllä tärkeä piirre. Siksi en kestä aina ihmisiä, jotka eivät edes yritä tehdä samaa.

      Poista
  6. Täällä tätä toimintaa kutsutaan vaaralliseksi yksinpuheluksi, on kuulemma vaarallista jos alkaa vastaamaan omiin kysymyksiinsä. Kiitos en olekaan hullu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, NO ET OLE! Ei ole vaarallista. Musta vaarallisempaa ihan kaikessa on se, ettei koskaan käy yksinpuhelua itsensä kanssa, eikä koskaan kyseenalaista omia juttujaan. Jatka samaa mallia! :)

      Poista
  7. Äh. Jare on ihan yhtä urpo kuin Cheekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooksä se sen kaksoisveli? Tai äiti? Hahhahha, se olis upeeta!

      Poista
  8. Tiedättekö mikä olisi aivan loistavaa - jos edellinen anonyymi kommentaattori osoittautuisi olevan Jare itse :-)

    Hyvää pohdintaa, mutta mä innostuin kyllä eniten siitä, että jippii, on joku muukin kuin minä, joka en tykkää Cheekin musiikista enkä julkisuuskuvasta. Varmaan joo on stressaavaa pitää yllä tuollaista imagoa - mutta miksi ihmeessä puoli Suomea diggaa sellaisesta imagosta ihan hulluna? Ei ymmärrä. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että Cheek/Jare on ihan loistava business-mies. Jos mä oisin muusikko, mä pitäisin aivan supernöyryyttävänä laittaa levyni myyntiin K-kauppaan, mutta ei Cheek, raha ratkaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, nii oliski! Tai sen mutsi! HAHAHA!

      No se onkin kyllä hyvä kysymys. Mikä siinä sellaisessa on niin viehättävää?

      Munki mielestä se on taitava bisnesukko! Ja se sen oikea käsi, se "mamageri" vaikutti aika pätevältä muijalta myös!

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki