Tietoa mainostajalle ›

Kasvanut sotkutoleranssi

1.3.2016

Oletteko huomanneet, että mitä enemmän muuttuvia tekijöitä lisätään yhtälöön, sitä vähemmän on kiinnittää voimavaroja sivuseikkoihin? Noh, o...

Oletteko huomanneet, että mitä enemmän muuttuvia tekijöitä lisätään yhtälöön, sitä vähemmän on kiinnittää voimavaroja sivuseikkoihin? Noh, olipas tämän nyt kovin kryptisesti sanottu. Tarkoitan, että mitä enemmän muuttuvia tekijöitä lisätään yhtälöön, sitä vähemmän on kiinnittää voimavaroja sivuseikkoihin. Noniin, se olikin selkeämpi jo!

Eli, siis. Minä olen sellainen tavarasiisti ihminen. Se tarkoittaa päässäni sitä, että en ehkä ole kovin innokas imuroija tai luuttuaja, mutta tavarat pitää aina olla paikoillaan. Tasot ja lattiat siisteinä ja sitä rataa.

Kunnes huomasin, että enpäs olekaan. Niin täsmällisesti. Enää.

Tulin katsokaas huomioineeksi, että toleranssini on kasvanut.

Jos ennen miehen kanssa yhteen muuttoa oli tottunut kaiken olevan juuri niin kuin itse oli jättänyt, miehen tultua taloon oli huomattava, että kaikki ovat... itse asiassa paljon siistimmin. Tuohon aikaan, tavatessamme, hän nimittäin oli minua säntillisempi siivoaja... Mutta ei siitä sen enempää. Takaisin asiaan.

Totuimme yhteiselossa aika samanlaiseen siisteysstandardiin. Vaikkei kumpaakaan kamalasti imuroinnit kiinnostaneetkaan enempää kuin pakon edessä, tavarat olivat aina omilla paikoillaan ja pinnat siisteinä ja pyyhittyinä.


Sitten kotiin muutti koira ja aika pian toinenkin. Yhtäkkiä jotkut koirien mukana tuomat seikat, joita emme ennen olisi sietäneet, olikin nyt ihan ok. Pentuaikoina sanomalehtiä ympäri lattioita ja sittemmin vähintään vinkuleluja ja luita vähän väliä jalan alla. Vähän hiekkaa sohvalla ja koiran kuivamuonaa kupin ympärillä – ihan perussettiä.

Ensimmäisen lapsen synnyttyä jouduimme ensimmäistä kertaa tekemään poikkeuksia sisustuksessa. Kaikki esineet eivät enää voineetkaan olla vanhoilla paikoillaan, ja valaisimet sekä rikkoutuvat koriste-esineet oli nostettava korkeammalle. Kotona oli nykyään lastentarvikkeiden lisäksi leluja, yksittäisiä sukkia ja tutteja joka nurkassa. Siellä täällä, sopivasti lapsiperhevivahdetta antamassa.

Aika pitkälle asti silti yhdenkin lapsen kanssa pystyi pitämään yllä entisen kaltaista siisteystasoa. Pikkuvauva-aikana varsinkin, mitä nyt väsymykseltään jaksoi siivota ja laitella.

Mutta mitä isommaksi ja liikkuvaisemmaksi lapsi kasvoi, sitä enemmän ja useammin tavarat alkoivat vaihtaa paikkaa. Juuri kun ehti siivota yhden asian, lapsi työsti jo seuraavaa kohdetta. Yhä useammin ja toistuvammin sai kerätä leluja takaisin koriin ja kirjoja takaisin hyllyyn. Iltaisin kaipasin haravaa, jolla saisi kaikki ympäri kämppää olleet lelut kerättyä helposti edes yhteen kasaan.

Puhumattakaan sitten syömään opettelevan lapsen aikaan saamasta sotkusta. Se töhnän ja möhnän määrä. Syöttötuoli, pöytä ja kaksi metriä niiden ympäristöstä...


Kun sitten yhtälöön lisättiin vielä toinen lapsi, joka niin ikään osaa nykyään jo liikkua, leikkiä ja syödä, muuttuvia tekijöitä alkaa olla niin paljon, että vaikka kuinka yrittäisi pitää jatkuvasti yllä perussiisteyttä – siivota jopa enemmän kuin koskaan aiemmin elämässä – vaatekasa tuolla, yksittäiset, eksyneet sukat siellä ja vähän kuivuneet ruokajämät täällä ovat ihan siistiin kotiin laskettavissa vielä. Kunhan iso kuva on suhteellisen siisti.

Jos ennen vanhaan sänky jätettiin petaamatta vain äärimmäisessä aamukiireessä, nykyään petaamaton sänky on niin perussettiä, että ehdin jo unohtaa millainen päiväpeite meillä on.

Divaanin alle menneet lelut ei siellä haittaa, koska eihän niitä edes näy. Kengät ovat pienessä eteisessä ihan tarpeeksi siististi, jos siitä mahtuu kulkemaan ja vessa... hah, no siellä ei kukaan vietä niin paljon aikaa, että sitä ehtisi jatkuvasti jynssätä.

Silmä tottuu ja sietokyky kasvaa. Pikkujutut eivät enää edes tartu silmään, kuten ennen.

Eli yksinkertaistettuna:



Jeps... Lähdenkin tästä nyt haravoimaan noita leluja. Heippa!


You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Ai kauhea, mulle on käynyt ihan päinvastoin. En oo ikinä laittanut tavaroita paikoilleen niin justiinsa. Nyt kun lapsia on kaksi ja asuinkerroksia samaten, mulla räjähtää pää ja palaa pinna koko ajan, kun JOKA PAIKKA on täynnä leluja ja vaatteita. Oleskellaan pääosin alakerran keittiössä ja olohuoneessa, ja silti roinaa on kaikki paikat täynnä. Kun saa yhden laatikon täytettyä, kaksi muuta on tyhjentänyt neljä koria lattialle samaan aikaan. Tämä on myös se aihe, josta oon joka päivä raivona. Jos duplot levittää keittiöön, ei voi alkaa rakentaa majaa olohuoneeseen, ennen ku edellinen leikki on siivottu. Muuten menee koko ilta siivoamiseen. HUH.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä määki pidän sellaista järjestystä yllä! Ei täällä mahtuisi kävelee, jos kaikki vois jäädä niille sijoilleen. Mutta sitten on noita vakkaripaikkoja, joihin on silmä tottunut. Koiraportin päälle on jämähtänyt mun ja lasten vaatteita, sänky petaamatta jne. Koko ajan mä täällä siivoan, mutta se taso ei enää ole sama kuin ennen.

      Poista
  2. Mä kuulun kanssa siihen joukkoon jonka sotkutoleranssi on vaan pienentynyt jälkikasvun mukana! Ja sehän tekee kuulkaa lapsiarjesta mukavaa ja rentoa ;) omia sotkuja on helpompi sietää (paitsi ettei niitäkään enää) kuin muiden sotkuja.

    Koitan olla iltaisin lelujen siivoamisen kiitollisin mielin vastaan hyvänä kyykky-workouttina :D

    VastaaPoista
  3. Se on kyllä tympeetä miten sitä siivoo enemmmän kuin koskaan ja silti meillä on sotkuisinta/ lähmäisintä/ rasvanäppitahraisinta/ hiekkaisinta koskaan! T. Vauvan ja kaks - vuotiaan äiti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä! Ei mee ihan reilusti tämä! :)

      Poista
  4. Tunnistan saman! Ei niitä puhtaita, viikkaamattomia pyykkejä enää edes huomaa sohvalla odottamassa. Ja jos lattialla olkkarissa on esim puuhalehtiä tms joihin ei satuta itseään kun kävelee siitä yli, ne saattaa maata siinä pari päivää. Meidän kuopus (1,5 v) kans kuljettaa kaikkea kaikkialle ja jättää rasvanäppinsä jäljet jopa kanin turkkiin :D Pupu-reppana kun haluaa aina paijattavaksi eikä tiedä että on taas just syöty leipää oivariinilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiii niitä kukaan enää huomaa! Tuskin muistan aikaa, kun sellaiset häiritsi silmää! ;) Ihana Oivariini-pupu! <3

      Poista
  5. Oon tämän ennenki sanonu, mutta sanon taas; koska sä oot ihan superhuippu, mun kotiäitiyden pelastaja, hihittelen iltaisin sun jutuille, koska todemmin ka osuvammin ei voisi kirjottaa!! Oot huippu!:) ja niin samalla tasolla munkaas!:D -kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kestä! Ihana olet! Kiitos, kiitos, kiitos!

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki