Lueskelin eräästä Facebookin äitiysryhmästä mielenkiintoista keskustelua siitä, koska lapsen voi päästää yksin omalle pihalle. Hauskaa, että keskustelu tuli juuri nyt ruutuuni, sillä pohdin täysin samaa asiaa vastikään.
Mä en ole joutunut vielä kertaakaan edes miettimään aihetta oman kolme(ja puoli)vuotiaani kanssa vakavissani. Vasta kun meille tuli hoitoon eskarilainen, joka ilmoitti haluavansa lapseni kanssa pihalle leikkimään, olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa jouduin edes punnitsemaan asiaa.
Yritin muistella omia lapsuusmuistojani yksinäni pihalla leikkimisestä. Viisivuotiaana muistan ainakin jo tehneeni jo reissuja lähelle kavereiden luo, mutta muita muistikuvia ei ole. Luulen, että omakotitalon pihalla ollaan saatu leikkiä keskenämme aika pieninäkin siten, että vanhemmat ovat olleet kuulo- ja näköetäisyyden päässä sisätiloissa. Lisäksi isommat lapset ovat aina vahtineet vähän pienempiään.
Mä myönnän pelkääväni vähän kaikkea välillä. Autotietä, jokea, avoimia kaivonkansia, ihmisiä, susia, ihmissusia... no en niitä, mutta ihan mitä vain milloinkin, koska jos kuitenkin jotain sattuu. Ne ovat sellaisia kauhuskenaarioita, joita miettii silloin tällöin, mutta oikeasti lapsen luotettavuus mietityttää eniten.
Että vaikka kuinka se lupaisi kotona, ettei pihasta poistuta, autotielle mennä, eikä vieraiden mukaan saa lähteä, muistaako se sitä sitten, kun jotain ylitsepääsemättömän mielenkiintoista hoksaa? Kun tulee niitä ärsykkeitä, eivätkä osaa hallita impulssejaan – tiedättehän, orbitofrontaalinen aivokuori ja lapsen kehittymätön keskushermosto. Pallon perässä juokseminen tielle tai söpö koira aidan takana.
Koska olipa se lapsi sitten neljä tai seitsemän, ei niiden aivoituksista ota selvää – he itsekään. Vaikka kuinka olisivatkin luvanneet totella sovittuja sääntöjä, ovat he... noh, lapsia. Tommosia keskeneräisiä pökäleitä, joilta ei voi odottaa systemaattista käytöstä.
Ja silti, voi luaja silti lapset ovat yksilöitä ja kaipaavat kukin ajallaan omien taitojensa mukaista itsenäisyyttä. Ja sitä niille pitää antaa: onnistumisen kokemuksia ja itsevarmuutta pärjäämisestään. Mahdollisuutta oppia vastuuntuntoa ja itsenäisyyttä. Antaa valmiuksia elämään. Ei voi kasvattaa tynnyrissä, ja muita kuluneita sanontoja.
Vanhempien parissa on hyvin laidasta laitaan mielipiteitä lapsen sopivasta iästä yksinoleiluun – eikä ihme, lapsia ja vanhempia on niin erilaisia.
Samaan aikaan, kun toisen seitsemänvuotias haluaa olla yksin kotona tuntejakin, toisen samanikäinen pelkää yksinoloa kauppareissun ajan. Jonkun neljävee ulkoilee päivittäin kotipihalla puolivalvotusti yksin, kun toisen samanikäistä ei päästetä hetkeksikään silmistä.
Ja kun toisaalla valitetaan vanhempien ylisuojelevuudesta lapsiaan kohtaan, toisaalla tehdään lastensuojeluilmoituksia pihalla yksinleikkivistä viisivuotiaista.
Että mikähän se sitten on hyvä ikä? Ja onko se vapaasti kunkin perheen omassa harkinnassa, oman lapsensa valmiudet parhaiten tuntien?
Koska pihalla yksinleikkiviä lapsia ei katsota pahalla ja dear Eki, what would Sinkkone do?
Lopulta annoin poikien mennä vähäksi aikaa "keskenään" meidän pihalle. Eli oikeasti kyttäsin niitä ikkunasta, pidin ulko-ovea auki, jotta kuulen heidät koko ajan, ja lopulta menin itse perässä ulos. Haha! Mutta lasten illuusio keskenään olemisesta ehkä säilyi?
5 comments
Me asuttiin ennen Martissa puutalossa. En olisi uskaltanut päästää 4 ja 2v lapsia siihen pihalle yksin, koska vieressä meni vilkas ståhlarminkatu ja portit oli milloin auki milloin kiinni. Plus että portin ulkopuolella oli tietysti kamalasti houkutteita. Sitten muutettiin hiljaiselle ja rauhalliselle omakotitloalueelle misssä nuo lapset leikkii ihan vapaasti pihallammee (joka ei edes ole mitenkään aidattu). Täällä ei paljon houkutteita ole ja ympäristö muutenkin turvallinen. Ihmiset myös tuntee toisensa ja "koko kylä kasvattaa".
VastaaPoistaEn tiedä mikä olisi oikein tai väärin tai sinkkosmaista, mutta itse olisin tehnyt juuri niinkuin sinäkin teit. :)
VastaaPoista-Nuunu
Me asutaan pientaloalueella, päättyvän tien päässä. Muutettiin tänne poikien ollessa vähän vajaa 2 ja just 3. Pihaa kiertää polvenkorkuinen laho puuaita, porttia ei ole. Meidän tenavia ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa rauhallisuuden ja harkitsevaisuuden perikuviksi, mutta jotenkin ollaan onnistuttu iskostamaan niiden päihin se, että oman pihatien kivetykseltä ei asfaltin puolelle mennä. Ok, ehkä pyörällä takaisin kääntyessä kaartavat vajaan metrin "liian pitkälle", mutta eivät ajoväylälle saakka. Uskomattominta on, että pysyvät määrätyllä alueella, vaikka naapurissa asuvat kaverit painelevat pikkutietämme pitkin oman ja meidän pihan väliä sekä välillä kauemmaskin.
VastaaPoistaIkinä en olis uskonut, että jättäisin alle kouluikäistä, no ehkä eskarilaista nuorempaa, yksin ulos (itse toki kuulun niihin, jotka 5-vuotiaana kiertelivät jalkakäytävätöntä korttelia omin päin), mutta kappas vaan - niin on käynyt. Viime kesänä jo pojat, silloin alle 3 ja alle 4, touhuilivat kahdestaan kotipihassa. Vielä voin siis hehkuttaa, että joku juttu kasvatuksessa on onnistunut. Kunnes toisin todistetaan... ��
Samanlaisia ajatuksia on minullakin. Aivan samoin panikoin, että mitä jos ja entäs sitkun. Kauhuskenaarioita on. Silti lapseni (4 v) on toisinaan nimenomaan puolivalvotusti omakotitalon pihalla. Ajattelen, että lapsen pitää osata olla myös itsekseen ja luulla olevansa vastuussa omista tekemisistään. Monesti mietin myös, että milloin laittaisin oman lapseni yksin liikenteeseen (Trust me, ei todellakaan vielä vuosiin!!), kun juuri siellä teidän Turuus minulle luennoitiin, että nykylapsilta puuttuu ns. street smarttia, kun ovat aina vain kuljetettavina auton tai pyörän kyydissä. Että itsenäistä liikkumista pitäisi tukea. Onneksi mulla on vielä vuosia siihen, kun lapsi alkaa ruinata mopokorttia, koska eihän sitä ennen kai yksin liikuta missään. Eihän?
VastaaPoistaNoora
Meillä 5, 4 ja 2 -vuotiaat leikkivät paljonkin keskenään pihalla. Tosin lähimmälle edes vähän vilkkaammalle autotielle on matkaa, eikä minkäänsortin vesistöä ole lähellä... Hyvin nuo pysyvät omassa pihassa ilman aitoja. Näen kyllä keittiön ja kodinhoitohuoneen ikkunasta heidät jatkuvasti. Etupihalta jatkuvaan pieneen metsäplänttiinkin on sopivaa mennä, niin pitkälle että näkee kotiin.
VastaaPoista