Niin siinä sitten kävi, että juhannussuunnitelmat heittivät kuperkeikkaa ja juhannus vietettiin marjatilalla Ikaalisissa. Koko Ikaalisiin lähtöhomman sysäyksen antoi Ti-Ti Nalle, jonka olemassaolon muistimme juhannusaattoaamuna.

Kun juhannus oli taputeltu ja seurueen kamat pakattu, suuntasimme vielä kotimatkalla Ti-ti nallen talolle, tai kuten puolitoistavuotiaamme sanoi, Pi-pi Nallen.

Mä en ehkä kestä, miten liikuttavan paljon puolitoistavuotias saattoi rakastua nalleihin. Jo ensimmäinen näkemänsä nalle (Äitinalle) aiheutti spontaanin halimisrefleksin ja siitä se sitten lähti.

Äitinalle teki ruokaa – taapero halimassa. Nallejen konsertti – taapero halimassa. Joku yleisön lapsista yritti vuorollaan esiintyä konsertissa – taapero halimassa, minä hakemassa pois. Aina kun joku nalle käveli vastaan, puolitoistavuotias kapsahti kaulaan. Eikä muuten hevillä hellittänyt, vaikka nalle taputteli jo siihen malliin, että jo riittäisi. Monta kertaa halasi peräkkäin, ettei vaan nalle ehtisi jatkaa matkaansa.

Meidän kuopus on kyllä kova halailemaan kotonakin, mutta en osannut odottaa ihan noin innokasta nallehalailijaa. Muistan, kuinka esikoinen meni aikoinaan samanikäisenä Muumimaailmaan, eikä todellakaan uskaltanut mennä halaamaan muumeja, vaikka niistä kovasti tykkäsikin.

Kuopus taas näki nalleja nyt ensimmäistä kertaa ja oli heti täysin myyty. Nalleista en sitten tiedä. Mahtoivat jutella kahvihuoneessa siitä muumipaitaisesta tapista, joka rutisti täysillä kyljistä, eikä ollut millään päästää irti.


Matkamuistoksi esikoinen sai nallesateenvarjon (on jo rikki) ja kuopus nallelaukun sekä Äitinallen. Kumpikin on sunnuntaista asti nukkunut tuliaistensa kanssa. Saattaakin olla, että meillä on nykyään edes yksi lapsi talossa, joka ymmärtää unilelun päälle. Siihen malliin jo roudaa rakasta nalleaan joka paikkaan.

Omasta puolestani täytyy sanoa, että olin ihan positiivisesti yllättynyt nalletalosta. Se ei ollut yhtään niin nuhjuinen, miltä se heidän nettisivuillaan näytti. Paikoin kotikutoinen, mutta oikein sympaattisella tavalla – aivan kuten se Zoolandiakin. Lapset viihtyivät ja olisivat viihtyneet kauemminkin, ja se vissiin on pääasia.

Jos nyt jotain toivoisin talossa parannettavan, niin sen kahvion antimia. Voihan se olla, ettei ihmiset kamalasti ruokaile ko. paikassa, eikä siten safkoihin ole kannattavaa panostaa, mutta homeiset sämpylät (yez, oikeasti) ja nakkikeitto, sekä lihis ja muutama juustosämpylä oli vähän turn off, kuten meillä Ameriikassa sanotaan.


Ainiin ja toinenkin parannusehdotus! Joo, näitä vain tulee mulle, en voi sille mitään. Sillä lailla vähän raskas tyyppi olen. Mutta siis sellainen, että olisi hyvä, jos sieltä isolta tietä tullessa ja muutenkin olisi joitain kylttejä Nalletalosta!

Me löydettiin toki navigaattorin avulla perille, kuten valtaosa nykyään ehkä tekee, mutta näin kesällä, kun ihmiset ajelevat pitkin Suomea, voisi jokunen ohikulkumatkalla oleva innostua poikkeamaan taloon, jos se tietäisi sellaisen olemassaolosta! Nyt meidän reitillämme ei ollut yhtään opastetta talolle ja ensimmäinen kyltti tuli vasta, kun olimme jo talon parkkipaikalla.

Nuori henkilökunta talossa oli iloista ja mukavaa. Minusta oli ihanaa, miten nuoret ottivat lapset huomioon. Kaikki olivat asiakaspalveluhenkisiä, mikä ilahdutti tällaista vanhusta suunnattomasti. Pahoiteltiin jopa niitä sämpylöitä, mitä en odottanut tapahtuvan. Sen verran kyynistynyt kuluttaja olen näemmä. Päällimmäisenä jäikin mieleen positiivinen kuva henkilökunnasta. Mitä nyt eivät olleet vaihtaneet sämpylöitä viikkoon, mutta semmosta sattuu.

Noniin. Tästä piti tulla sellainen iih, mun vauvani halaili nalleja -postaus ja nyt tämä meni sitten nalletalon arvioinniksi. No, vedetään tämä sitten loppuun asti: Nalletalo 3½ / 5

Seuraavaksi Muumimaailma!