Tapahtui yöllä

31.7.2016

Kaikki lasten vanhemmat tai lapsia koskaan hoitaneet tietävät sen autuaan tunteen, kun lapset nukahtavat. Sellaista hiljaisuutta ja rauhaa o...

Kaikki lasten vanhemmat tai lapsia koskaan hoitaneet tietävät sen autuaan tunteen, kun lapset nukahtavat. Sellaista hiljaisuutta ja rauhaa osaa arvostaa vasta, kun on ollut tekemisissä lasten kanssa. Siitä alkaa oma, katkeamaton aika, joka kestää kahdeksasta kahteentoista tuntia, vähän lapsista riippuen.

Sain aika väsähtäneen oloiset lapset suhteellisen ajoissa nukkumaan. Kuopuksen aika pian kasin jälkeen ja esikoisen ennen yhdeksää. Alkoi rauha. Se aika, jonka väitän pitävän vanhemmat järjissään pikkulapsiaikana. Ja myöhemminkin.

Meillä on jo parisen kuukautta nukuttu kokonaisia öitä. Kuopuksen siirtäminen isoveljen kanssa samaan huoneeseen auttoi ja öitä alettiin nukkua – satunnaisia herätyksiä lukuun ottamatta.


Hah, mainitsko joku satunnaiset herätykset?

Jäin lasten nukahdettua hillumaan ja yhtäkkiä huomasin kellon lähestyvän jo kahtatoista. Oho, mihin se aika meni? Se järjissäpysymisaika! Jotain tuli säädettyä tiskien ja interwebsin parissa, ja jokailtaiset Gilmoren tytötkin katsomatta, herran jumala.

Juuri, kun aioin tehdä lähtöä makkariin, kuopus parahti itkuun. Äh. Kait se äkkiä tuosta jatkaa uniaan, ajattelin läppäri kainalossa, Gilmoret mielessäni.

Kuinka väärässä olinkaan.

Kuulostelin hetken, menin rauhoittelemaan. Hyssyttelin ja paijasin. Vein jopa maitoa, josko lapsi olisi sillä saanut jatkettua uniaan. Mikään ei auttanut. Alkoi pian hokea "attuu, attuu" ja tarkensi pian "paa, paa".

Pää sattuu, tulkitsin.

Nouseekohan sille kuume? Vesirokkoa pukkaa?

Kuopus vaati päästä pois sängystä, ja kuin aamulla konsanaan, halusi itse kävellä huoneesta pois. "Itte, itte", toisteli määrätietoisesti.

Käpytteli olohuoneeseen, siitä keittiöön, juoksi makkariin ja oli kaikin puolin pikkuisen liian pirteä. Toisteli silti attuu:ta, joten päätin antaa särkylääkettä.

Arvatkaapa, sainko annettua?

Suppoja en siihen hätään löytänyt, joten yritin nestemäistä Panadolia – noup. Sitten tablettimaista, nesteeseen liukenevaa Pamol F:ää – noup.

Pudisteli päätään, piti suunsa visusti kiinni ja oli kuin riivattu. Ei todellakaan suostunut ottamaan särkylääkettä. Kieltäytyi jo tavallisesta maidostakin särkylääkkeen pelossa. Kysyessäni uudelleen särkeekö vielä pää, ilmoitti ison ei:n. Ylläri.

No, ei siinä. Otin tytön sohvalle viereeni ja ajattelin, että nukahdetaan siihen.

Arvatkaapa nukahdettiinko? – NOUP.


Pikkumuija alkoi taas ravata ympäri kämppää ja tällä kertaa etsi isiä. "ISII, ISII!" huuteli kovaan ääneen. Välillä pötkötti hetken vieressäni sängyssä, välillä sohvalla, sitten sängyssä, minuutin sylissä ja taas sängyssä. Kun ei ravannut huoneesta toiseen, yritti kaivella leluja esiin.

Kaksi tuntia siinä vierähti oikein mukavasti. Tuommosta vaahtosammutinta keskellä yötä ympäri kämppää takaa-ajaessa.

Ja sitten heräsikin isoveikka. Pöllämystyneenä ryömi ylös sängystään ja puolikiukkuisena tuli kyseenalaistamaan toimiamme. Että mitähän hittoa te muijat puuhaatte täällä keskellä yötä, kun jengi yrittää nukkua, hei.

Esikoinen oli tapansa mukaan helppo saada takaisin nukkumaan, hän kun vain käveli suoraan minun sänkyyni ja jatkoi uniaan.

Tai olisi jatkanut, ellei pikkusisko olis alkanut tökkiä sormella tämän naamaa ja hihitellä.

Pikkusiskon tötöilystä ärsyyntyneenä isoveli nakkeli niskojaan ja yritti suhista siskolleen hiljenemisen merkiksi. Tajuan häntä täysin, itseänikin vähän ketutti.

Kun tyttö oli aikansa heilunut ja siten ilmeisesti väsyttänyt itseään tarpeeksi, sain hänet viimein suostumaan takaisin omaan sänkyynsä ja jopa nukahtamaan sinne. Isoveli oli nukahtanut jo aikapäiviä, tai aikaminuutteja sitten.

Talossa oli viimein rauha ja kellon ollessa öbaut kaksi minäkin simahdin – ensimmäistä kertaa sinä yönä.

Ja niin taas kävi, kuten ennenkin: juuri nukahdettuani esikoinen tipahti sängystä.

Sinne niin mötkähti jonnekin. Töminä vain kuului. Vaikka olin hakenut sen hemmetin kaiteenkin – joka ei kyllä viimeksikään estänyt putoamista. Sen verran hyrrä jäbä. Jostain kaiteen vierestä ja jalkopään nurkasta livahti.

Pikkuiset lohdutukset taas siinä kohtaa ja vihdoin niille hartaasti odotetuille unille... KOLMEKSI JA PUOLEKSI TUNNIKSI, koska sittenhän tuo kuopus jo heräsikin. Kuuden pintaan.

Ja siinäpä ne, yöunet.

Ai että. Lapsiperheglamouria. Tämä se o sitä!

Lounaalla kuopus simahti kesken lusikallisen. Yhtäkkiän vaan otta pulpettiin tuosta nuin.

Jännä, vaikka niin hyvin oli nukkunut yöllä.

You Might Also Like

16 comments

  1. Täälläkin aina jännätään miten yöllä nukutaan, jos mä olen töissä yön ja isä kotona. Useimmiten itkua ja huutoa, jatkuvaa heräilyä. Unikouluahan Tässä pitäis jo.. Mutta... viime yönä ois nukuttu, ellei ois tullut Noi kuvat DBTL ilotulitukset. Sekä meidän että yläkerran lapset herää täyteen paniikkiin. Yllättäviä herätystekijöitä siis löytyy. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Paniikki kuulostaa ikävältä! Tsemppiä öihin! <3

      Poista
  2. Mikähän tuossa viime yössä oli? Minun pienet jo niin isoja, että olen jo ehtinyt tottua hyvin nukuttuihin öihin. Niin eikös vanhin lapsista itke puolille öin, kun uni ei tule ja vähän kaikki asiat harmittaa. Ja aamuvirkku keskimmäinen yritti klo 4.40 ilmoittaa, että on aamu, koska aurinkokin jo paistaa, ja ettei enää uni tule ja pitäisi saada nousta leikkimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, siinä oli jotain kummaa, sitten! Täysikuu? Ei kyllä ollut ees se. Kesällä on muuten paha toi valo. Just sain lapset nukkumaan (oli tosi aikanen herätys ja kaikki ihan loppu) ja vähä sillee huvittavaa, kun aurinko paistaa ikkunasta! :D

      Poista
  3. Hei!
    Joskus kun reilu 1v määrätietoisesti kieltäytyi lääkkeenotosta , truuttasin vähän ulos sellasesta hedelmätruutasta ja ruiskulla lääke sinne töttötöön. Sen verran herkkua ettei lapsi "lääkepelossakaan" voinut vastustaa ja ensi imaisulla meni ensin lääkket ja sitten hedelmäherkku päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SÄ OLET NERO! <3 <3 <3 Sain lääkkeen menemään noin! Tästä pitää kertoa maailmalle!!

      Poista
  4. O-ou, kuulostaa just ihanalta :D
    Tsemppiä - ja toivottavasti seuraava yö menee paremmin...

    VastaaPoista
  5. No huhhuh... Päivä meneekin kivassa pikku sumussa sitten... Voi kun saisitte otettua kaikki samaan aikaan pikku päikkärit mut eihän se niin mene kuin elokuvissa. Toi on pirullinen yhtälö kun vihdoin ois omaa aikaa niin pitäis mennä itsekkin nukkumaan. Milläs sitä malttaa mut toi oli varmaan aikas odottamaton/yllättävä yö.😕Voimia hoitsulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se mee. Aina voi tietty yrittää, tänään esim. sain torkahdettua! :)

      Poista
  6. :D ei sais nauraa, eikä noissa tilanteissa kun ne ovat päällä nauratakaan yhtään, mutta näin jälkeenpäin kyllä vähän.

    Hei I feel u. Meillä nukutaan yleisesti ottaen hyvin ja pitkään, mutta tässä muutama yö sitten oli jotain outoa häröilyä kans. Ensin puolen yön aikaan pikkumuija huutaa isiä ja kun isi menee paikalle alkaa väittämään, että tyyny on väärässä päässä sänkyä (ei ollut). Kun isi sanoo, että ei ole, että laita vaan nukkumaan, niin silloin puhkeaa ihan jumalaton raivo. Sellainen kolmevuotiaan huutoraivo, tiedäthän. Keskellä yötä. Ihanaa!

    Noh, puoli neljältä herään kun tämä sama mini-ihminen huutaa äitiä. Eikun ylös ja kysymään että mikäs nyt on hätänä. No se tyyny! Taas väärässä päässä sänkyä (ei edelleenkään). En tiedä onko mulla enemmän uskottavuutta kuin isillä, mutta sanoin kerran että tyyny on oikeassa paikassa, laita pää tyynyyn ja ala nukkumaan, niin herranjestas kun pikkutyyppi totteli! Ei raivoa, ei huutoa.

    Näissä yöheräämisissä on tosiaan se paska puoli -ainakin itsellä- että mä valveudun aivan täysin. Mun kroppa luulee, että jaahas nyt on aamu, joten meneppä vessaan ja sitä rataa. Sitten sitä onkin, että no niin, eipäs tässä väsytäkään ja pyörin helposti sen kaksi tuntia. Sitten kun nukahtaa, nukahtaa suoraan tyyliin sikeimpään REM-uneen ja siitä herääminen on ihan helvettiä.

    Oho, tulipas tästä nyt pitkä kommentti :D mutta joo, sympatiat sinne, yöherääminen on paskaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, ei sais kans nauraa, eikä varmana teitäkää yöllä naurattanu, mut onhan toi tyynysekoilu aivan sketsimatskuu! Hahah! <3

      Poista
  7. Tiiätkö kun tänään itsesäälissä pyörin, että miten mulla on niin huonouniset lapset jne, niin satuinpa eksymään blogiisi just oikeana päivänä. On niitä muillakin. Nähtävästi. Ja melkein kiskaisin kahvit väärään kurkkuun, sen verran alkoi naurattaa tää stoori, vaikka tiedän että noi tilanteet ollessaan päällä lähinnä itkettääkin… Voimia, kyl kai niitä hyviäkin öitä vielä teille suodaan. Terkuin kahden alle 3-veen mama ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tsemppiä sinnekin! Kyllähän nää jälkikäteen naurattaa, ja täytyy kyllä sanoa, että vähä sillon yölläkin... sillai surkuhupaisasti! ;)

      Poista
  8. Loppu nauratti ääneen :D

    VastaaPoista

Hae