Mää oon niin loppu. Meillähän on pitkän ja hyvän nukkumiskauden jälkeen perheemme kaikki alle puolitoistametriset päättäneet lopettaa nukkumisen.

Asteittain, lähes huomaamattomasti perheen kuopus on vähentänyt uniaan ja samaan aikaan tihentänyt heräämisiään. Niin vähitellen, että melkein olen jo unohtanut, että se on tässä välissä nukkunut jo kokonaisia öitä ja ennen kaikkea jäänyt itse niin päikkäreille, kuin yöunillekin tyytyväisenä nukkumaan.

Viimeiset kaksi viikkoa meillä on myös tihentyvästi kuultu kuopuksen suusta lausetta "ei mennä ukkuu". Kuopus on siis täysin vakuuttunut, että nukkuminen on pahasta, eikä sitä tulisi kenenkään tehdä, ikinä. Päikkärit ovat näivettyneet olemattomiin ja päikkäreille nukutus on alkanut kestää yhtä kauan kuin itse päikkärit.

Esikoinenkin on aina välillä lähtenyt hauskaan heräämisleikkiin mukaan ja tuonut näin oman lisämausteensa yösekoiluihin.

Viime yö meni oikein... sanoisinko liikkuvissa merkeissä. Kun ensin oltiin saatu molemmat lapset nukkumaan, toinen helposti, toinen ei, oli hyvä aloittaa huoneralli, siinä noin kello yksi yöllä.

Ensin heräsi kuopus, jonka minä sain tyynnyteltyä suhteellisen pian takaisin nukkumaan. Tosin jokainen silittelevän käden irrottaminen kuopuksen selästä aiheutti uuden heräämisen, mutta sinnikkäästi kuopuksen syvää unta odotellen sain käteni irrotettua ja mentyä jatkamaan uniani.

Pian sen jälkeen heräsi esikoinen. Huuteli jotain olohuoneessa ja tepsutteli edestakaisin. Mies nousi uniltaan rauhoittelemaan esikoista ja yritti ohjata tätä takaisin nukkumaan. Esikoinen kuitenkin kieltäytyi tiukasti menemästä omaan sänkyynsä tai edes meidän sänkyyn. Päätti jäädä sohvalle nukkumaan.

Tai tarkemmin, nukahti siihen sillä aikaa kun mies meni rauhoittelemaan esikoisen melusta herännyttä kuopusta. Siinä kun muutenkin oli jo hereillä.

Juuri, kun mies pääsi takaisin omaan sänkyynsä ja kenties torkahtikin hetkeksi, kuopus heräsi uudelleen.

Tämän jälkeen isi-ihminen ei palannut enää meidän huoneeseemme, vaan jäi nukkumaan esikoisen sänkyyn – kuopus vierellään.

Noin tunti, puoltoista siinä vierähti oikein makoisaa unta, minä omassa sängyssäni, esikoinen sohvalla, kuopus ja mies esikoisen sängyssä, kunnes esikoinen heräsi ja kimpaantui väärästä nukkumapaikastaan.

Kipaisin äkkiä esikoisen luo, ettei kuopus heräisi taas, ja samalla yritin kysyä, tahtoisiko tämä tulla minun viereeni. Voitaisiin näin kaikki jatkaa uniamme – esikoinen minun kanssani ja kuopus isin kanssa, mikä yleensä takaa sen, ettei ylimääräisiä herätyksiä tule.

Mutta jälleen puoliunisena sekoileva esikoinen vaati jäädä sohvalle. Tai oikeastaan nukahti taas kesken ölinöidensä siihen. Peittelin viltein ja raahustin takaisin nukkumaan.

Noin tunnin päästä makuuhuoneemme koiranportin takana kolisutteli esikoinen, joka tahtoi viereeni.


Ah, niin koirat! Hekin ottivat hauskasti osaa yöllisiin tapahtumiin.

Joka kerta, kun minä tai mieheni noustiin sängystämme, koirat kipittivät peittojemme alle. Eikä siinä mitään, mutta kun hekään eivät oikein osaa nukkua kovin rauhassa. Tekevät sellaista hauskaa jumppaa, jossa tulevat pääpuolen peittoa nykimään, ikään kuin merkiksi, että saa avata peitonsuuta, jonka jälkeen sujahtavat jalkojen väliin kerälle.

Aika usein sujahdus menee pitkäksi, eli menevät niin sanotusti läpi, jolloin kipittävät päältämme takaisin pääpuolen peitonsuulle ja ilmoittavat ystävällisesti jälleen haluavansa peiton sisään. Mikäli epähuomiossamme, tai vaikka nukkuessamme, emme huomaa avata peittoa, he ilmaisevat tyytymättömyytensä nuolemalla naamaamme.

Näiden seikkojen vuoksi emme ole suosineet koiriemme nukkumista meidän sängyssämme. Eikä vain tämän sujahdusjumpan vuoksi, vaan myös siksi, että kun kaksi koiraa on vallannut jokaisen jaloista muodostuneen, nukkumapaikaksi sopivan vaon, liikkuminen ja asennon vaihtaminen keskellä yötä on jokseenkin vaikeaa, ellei mahdotonta. Lisäksi jokainen asennon vaihtaminen aiheuttaa aina uuden peiton alle sujahtamisleikin.

Noniin, se koirista. Mihin jäimmekään? Niin esikoinen tuli minun viereeni, kuopus nukkui isin kanssa, koirat nukkuivat peittoni alla, kunnes törkeästi ohjasin heidän korkeutensa pois.

Tällä setillä unet jatkuivat seitsemään, esikoisella kahdeksaan, että ihan hyvin siitä puoli viidestä eteenpäin taas.

Jos tämä yöllinen ralli nopeutettaisiin videolle ja siihen taustalle laitettaisiin Benny Hillin tunnari, tämä olisi niin valmis sketsi lapsuutemme lauantaiviihdeohjelmiin!

Tähän henkeen! Mutta ilman tuota Kuolemaa. Ehdottomasti tuolla koiralla kuitenkin.



Oikein pirteitä öitä itse kullekin!

Lue myös:
Minun yöni
Tapahtui yöllä

Näitähän riittää!