– Minulle ankka!
– Mitä?
– Ankka. Minulle ankka. (Näyttää telkkarista mainosta, jossa juuri poika kantaa ankkaa sylissä.)
– Ah, voi kulta, ei me voida hommata ankkaa.
– Joo-o, minulle ankka.
– Ei rakas, ei ankkoja voi pitää noin kotieläimenä. Ei niitä oikeasti voi tuoda tällaiseen asuntoon asumaan.
– No. Minä laitan kengät, takin, pipon, otan sen syliin ja menen ulos.
– Mutta ei me silti voida ottaa ankkaa, meillä on Uma ja Milda lemmikkeinä!
– Sillä ankka, minulle ankka.
– Äiti ymmärtää, että se näyttää tuossa kivalta lemm...
– Otan syliin ankan.
– ...ikiltä, mutta ei me voida ottaa ankkaa.
– Minulle ankka.
– Voit leikkiä Uman kanssa vaikka!
– Ei. Ankka.
– ...
– Sitten ku minä oon näääääääin iso, minulle ankka.
Hän näki Aku Ankan mainoksen. Hänelle ankka.
Tähän ei taida auttaa pelkän lehden tilaaminen, vai?
3 comments
Mutta voihan ankan ottaa lemmikiksi! :D
VastaaPoistaSiis apua, aivan mahtava blogi! Törmäsin sattumalta, kun "kuukletin" gluteenittoman suolaisen piirakan ohjetta... Kuopusta nukuttaessa selailin ajankulukseni muitakin postauksia ja hykertelin: sinulla on kiva tyyli kirjoittaa kaikesta! Mukaansatempaavaa luettavaa! Ja se piirakka: tein sen tämän illan synttärikemuihin vihreän salaatin kaveriksi ja oli jäätävän hyvää!! Täytteeksi laitoin broilerisuikaleita, fetajuustoa, kirsikkatomaatteja ja kapriksia. Pohja oli ihana! Kiitos hyvästä (ja helposta) ohjeesta sekä kivasta blogista!
VastaaPoista-Essi
Juu, ei auta. Meillä haluaa lapsi kotiin yksisarvisen. Ei auta vaikka selitän että ei niitä ole olemassakaan. "Minä menen metsään, löydän sieltä yksisarvisen ja TODISTAN ETTÄ OLET VÄÄRÄSSÄ". Näin asiat ratkaistaan kun on tarpeeksi vaan päättäväisyyttä.
VastaaPoista