Ei kerrota kellekään, ettei langeteta pahaa onnea tämän päälle, mutta meidän kuopus on alkanut näemmä nukkua. Kokonaisia öitä, ihan itsestään.
Vauvana kuopus oli pienen ajanjakson hyvin helppo nukutettava, jonka saattoi vain jättää sänkyynsä. Jos edes yritti hetkeksi istahtaa vierelle, tyttö huikkasi itse heipat. Että niinku meeppä nyt, mää nukun nyt.
Sitten tapahtui jotain, tai oikeastaan ei mitään, mutta lapsi alkoi inhota nukkumaanmenoa. "Ei mennä ukkuu", toisteli jo päivällisen aikaan.
Ennen sitä muutosta lapsi jopa nukkui joitain öitä kokonaan. Mystisen muutoksen jälkeen yöt rikkoontuivat ja tyttö halusi ehdottomasti päästä aina viereen, kun heräsi keskellä yötä.
Ja viereen se aina pääsi. Emme alkaneet taistella vastaan, koska juuri silloin ei jaksanut. Ei silloin, eikä lähes vuodenkaan jälkeen.
Nyt, noin kahden viikon ajan olemme äimistelleet mieheni kanssa yllättävää kertamuutosta. Lapsi menee nukkumaan viimeistään yhdeksän, yleensä kahdeksan aikaan aikaan illalla, ja herää kuuden ja puoli seitsemän välissä. Ei keskellä yötä herätyksiä, ei viereen tulemista, ei inahdustakaan.
Ja nyt sanon sen, mitä ehkä kaikki uniongelmien kanssa painivat vanhemmat varmaan vihaavat: emme tehneet asialle mitään. Noin vuoden päivät otimme viereen nukkumaan kun se halusi – ja nyt se ei enää herää haluamaan viereen.
Mua ihan aidosti vähän jännittää sanoa tätä ääneen, jos vaikka pilaan tämän ihmeen. Ensi yönä se varmaan taas herää ja karjuu viereen.
Yöunet ei ole ainoa muutos. Samaan aikaan kun lapsi alkoi vieroksua nukkumaanmenoa öisin, se ei tykännyt enää päikkärihommistakaan. Jonkin aikaa ehdittiin jo tottua sisäpäikkäreihin omassa sängyssä, mutta niiden mentyä ihan olemattomaksi vaihdoin takaisin vaunuihin.
Vaunuihin se nukahti päiväunille ja nukkuikin oikein hyvin siellä, mutta nukkumaan ei sinne muka menty, vaan kävelylle.
Juuri ennen kuin tyttö alkoi hyväksyä nukkumisen osana luonnollista elämää, myös päikkäreille meno alkoi taas kiinnostella. Kun ennen "kävelylle" lähdettiin pystyselkänojin, koska lapsi ei ollut menossa mielestään lainkaan nukkumaan, nyt lapsen saa laitettua sinne ihan valmiiksi makuuasentoon. Pyysipä tuo vielä vaunujen verhonkin valmiiksi alas, kun yleensä hän on halunnut nautiskella maisemista tuon kävelyn ajan.
Minä en osaa sanoa tähän mitään syytä, että näin on käynyt, mutta kovin kiitollinen olen. Omasta onnistumisessani ja erinomaisuudestani en voi itseäni taputella päähän, mikä tietysti olisi kovin houkuttelevaa aina.
Esikoisella on tainnut myös mennä aika omalla painollaan nämä. Ajan kanssa ja itsellään. Tosin nyt se taas hiippailee meidän väliin, jos herää öisin.
Mutta sellaista se on. Vaiheita, vaiheita vaan!
Lue myös:
Vaihevuodet
Optimistiäidin yö
Yösekoilut, osa 48
Pysäyttäkää painokoneet
Itseäkin naurattaa jo nämä vaiheet nukkumisen (ja kaiken muun) suhteen, kun lukee näitä kaikkia nukkumiseen liittyviä postauksia vuosien varrelta. Huhhuh, vaiheita ON RIITTÄNYT.
6 comments
Onneksi olkoon, kuulostaa ihanalta! Ja mielestäni nimenomaan voit todellakin onnitella itseäsi tästä. Olet antanut lapselle läheisyyttä ja turvaa silloin kun hän on sitä tarvinnut. Nyt hän on sitten valmis nukkumaan koko yön ns. heräämättä (kyllä hän varmasti välillä herää,niinkuin me kaikki, mutta kokee silloin olonsa turvalliseksi ja pystyy nukahtamaan uudelleen itsekseen). :)
VastaaPoistaHyvin tehty! Ei tarviikaan jaksaa tehdä mitään tällaisolille nukkumisasioille (jos sitä ei koe ihan liian suurena onhelmana ja saa levättyä edes kohtuullisesti itse), menee vain hetki kerrallaan ja kas vain, näin hyvin voi sitten käydä. :)
Kuulostat ihanalta, lapsiasi hellästi hoitavalta äidiltä. Jatka samaan malliin ja tosi kiva kun kirjoitit tästä hienosta etapista. Toivokaamme ettei se vaikuta negatiivisesti her ladyshipin uniin, LOL.
Ihana, kiitos! Olispa se siitä! Ois ihanaa saada vahvistus sille, että on kannattanut, kun ei ole jaks... EIKU SIIS ETTÄ ON KUUNNELLUT SYDÄMEN ÄÄNTÄ! Haha! Viime yönä her ladyship heräsi 05.30... damn! Väheneeko tunti joka kerta kun mainitsen asiasta? :D
PoistaKokonaiset yöt - jeeeee! :)
VastaaPoistahttp://westendmum.fi
Jee!
PoistaHuippua, että pikkuinen nukkuu! :) Pakko sanoa tähän, että muistan itse tosi hyvin ne ajat, kun olin sellainen muutaman vuoden ikäinen kersa ja yksinkertaisesti pelkäsin nukkumista, koska näin aina painajaisia. Ei auttanut, vaikka vanhemmat mitä sanoivat tai tekivät. En suostunut nukkumaan, enkä olemaan yöllä yksin. Mahdoin olla itse yksi painajainen vanhemmilleni. :D
VastaaPoistaTragikoominen jatko-osa tälle tarinalle on se, että poden samaa välillä edelleenkin. Jos en paremmin tietäisi, miten epäterveellistä öiden valvominen on, en menisi vieläkään nukkumaan vapaaehtoisesti silloin, kun olen edellisenä yönä nähnyt riittävän pahaa painajaista. Ei vain jotenkin nappaa. :D
EIkä, mulla oli samanlaista kyllä kans pienenä. Mutta ei ihan muistaakseni kauaa... Olin kanssa aikamoinen painajaisemäntä. Muistan vieläkin mun kuumeet, kun sain aina ihan kamalia hourimiskohtauksia!
PoistaMullakin välillä painajaiset piinaa aikuisenakin, mutta mää oon niin loppu, että voisin nukahtaa vaikka nyt :D