Lapsi itkee laivan buffassa. Tunnen valtavaa empatiaa sekä lasta että sen vanhempaa kohtaan.

Samalla olen vähän helpottunut, että se en ole minä siinä tilanteessa.

"Ainiin, nythän meidän ei tarvitsekaan hakea vuorotellen näitä ruokia, vaan voidaan kaikki mennä yhdessä!" hihkumme kun menemme syömään. Kaikki saavat syödä yhtäjaksoisesti ilman keskeytyksiä. Kerätä lautaselle vain omaan suuhun menevät ruoat. Nousta pöydästä hakemaan karkuun juoksevan taaperon sijaan korkeintaan uuden lasin viiniä.

Kun viime syksynä teimme kolmen äidin ja seitsemän (7!) lapsen yhteismatkan syksyllä Skidit-risteilylle Tukholmaan, päätimme matkan jälkeen leikkisästi, että seuraava matka tehdään ihan vain aikuisten kesken. Alla oli muun muassa tilanne, jossa minä olin juuri pillahtanut pitkän reissun jälkeen kyyneliin säikähtäessäni lasten kanssa tapahtunutta läheltä piti -tilannetta terminaalin rullaportaissa.

Reissu oli oikeasti tosi kiva, mutta onhan niissä ne muuttujansa. Sellaista se pienten lasten kanssa välillä on, ja se on ihan ok.

Puolivitsistä toteutukseen ei mennyt kauaakaan, kun Tiina oli jo järjestänyt meille matkan.

Äitien oman matkan.

Ja aika erilainen matka se olikin.

Kun syksyllä käytimme 10 minuuttia hisseihin jonottamiseen päästäksemme metrotunneliin, koska rattaat, nyt saatoin vain kävellä rullaportaisiin. Tuosta nuin vain! "Miten helppoa elämä voi olla!" mietin ihan aidosti siinä hetkessä.

Tai kun metroon noustessa jokainen matkalainen osasi itse kulkea turvallisesti laiturilla, astua metroon sisään ja poistua ulos oikealla asemalla. Kukaan ei juossut väärään suuntaan, meinannut eksyä joukosta tai kävellyt liian lähellä raiteita.

Tai kun Tukholman päiväreissulle ei tarvinnut ottaa mukaan vaihtovaatteita tai vaippoja, ja ruokapaikan saattoi valita ihan vain fiilispohjalta, eikä sen, mahtuuko sinne kahdet lastenrattaat. Kartalta ei etsitty leikkipuistoja ja Junibackeneita, vaan vaatekauppoja ja kivoja ravintoloita.

Eikä kukaan huomannut just nyt olevan niin kova pissahätä, että se tuli jo housuun.

Paitsi, että yhdessä kohtaa mulle tuli kyllä niin kova pissahätä, että jouduin juoksemaan äkkiä lähimmän ravintolan vessaan. Se johtui siitä, että mua nauratti ihan kamalasti meidän jutut.

Kaksi päivää naurua ja vähän kyyneleitäkin. Näiden tyyppien kanssa voi ihan tosi sujuvasti vaihtaa puheenaihetta vessahuumorin kautta vaikka läheisen kuolemaan tai avioerohommiin ja lasten jutuista aikuissektorille. Kiitos matkaseurasta fellow mammat @muitaihania & @mammarimpuilee 💕 #vessaselfie (Kuva @muitaihania)

Henkilön Minni Väärä (@minnihei) jakama julkaisu 19. 02ta 2017 klo 2.01 PST

Että jotain hyvin eheyttävää tässä matkassa oli.

Kun voi huolehtia vain ja ainoastaan itsestään. Kuunnella vain omia tarpeitaan. Jutella vain aikuisten juttuja.

Ja mennä niitä rullaportaita pitkin, koska voi.

Sitä kun ei aina edes tajua, kun elää tätä omaa, juuri sitä lastenrattaista ja pissahätäistä arkeaan joka päivä. Että kuinka aika hemmetin vaivatonta on olla vastuussa välillä vain itsestään – ja vielä hyvässä seurassa.

Kiitos matkasta Tiina ja Minni! Ensi kertaan! (Lapsilla tai ilman!)