On asioita, jotka sinnikkäästi on jättämättä rauhaan. Pakkopullaa, jota ei todellakaan ihmisen mieli jaksaisi. Sellaisia elämän pieniä kiviä kengässä, jotka raivostuttavasti kasaantuvat kantapään alle. Tulevat aina ja iloisesti pyytämättä. Niistä ei ihminen nauti.

Tässä asioita, joita just nyt en jaksaisi:

1. Hiekka

Meidän lattioilla. Mistä sitä oikein tulee? Kuinka voi pieneen 25-koon kenkään mahtua enemmän hiekkaa kuin pihan hiekkalaatikkoon? Kuinka voi taskuistakin tulla lapiollinen? Ja arvatkaa mistä muualta löysin tänään hiekkaa?! Esikoisen hiuksista! HIUKSISTA! Pipon alta tippui toinen hiekkalaatikollinen. Oikeesti hiekka, go home, you're drunk!

2. Pyykit

Kun sitä pyykkiä tulee muutenkin ihan jumalattomasti, niin nyt kun tämä talvikausi taas vaihtuu kevääksi ja lapset ovat kasvaneet taas kolme metriä kolmessa kuukaudessa, niin sitä pyykkiä saakin taas pestä ihan säkkikaupalla, jotta saa koko eteisen valloittaneet vermeet vaihdettua taas kevätkuoseihin. Ja siinäpä muuten oli yhden kappaleen pituinen lause. Mutta en pyytele anteeksi. Ei pyytele pyykitkään.

3. Liian pienet vaatteet 

Minä en jaksa kasvamista. Niinku lasten. En kyllä omaanikaan, joka tosin ei valitettavasti ole pituuskasvua kuten lapsilla, mutta ei mennä nyt siihen.

Minä en ehdi lajittelemaan ja viemään vaatteita kirppikselle. Meillä ei ole ketään, kuka jaksaisi ottaa vastaan käytettyjä vaatteita ja meidän vintti on jo täynnä esikoisen vanhoja vaatteita, jotka joskus sitten menee kuopukselle. OLEN minä sieltä hakenutkin, mutta hemmetti kun JOKU ei ole järjestänyt niitä mitenkään loogisesti, joten aika paljon on mennyt ohikin – ihan vaan kun en ole löytänyt. Taiiii muistanut koko niiden olemassaoloa.

Nyt en enää varastoi yhtään mitään mihinkään ikinä. Lahjoitan kaiken pois. Keräyslaatikkoon vien sitä mukaa kun menee pieneksi.

Meillä on muuten neljä (4!!) liian pientä kuopuksen haalaria. Saa tulla hakemaan. Kaupan päällisiksi voin antaa nuo 12 478 liian pientä yksittäistä vanttua, lapasta, sormikasta ja villasukkaa. KUNHAN OLEN PESSYT NE KAIKKI ENSIN.

4. Kevät 

...on ihana, mutta voi jumaleissöni se paljastaa meidän saastaisen kotimme nuhjut. Päivänvaloon astuu kaikki muhjuiset mörököllit. Sellaiset talven pimeydessä huomaamattomaksi jääneet nöhjöt tummilta pinnoilta. Vaaleilta pinnoilta, kaikilta pinnoilta.

Julma, suorastaan sadistinen aurinko paljastaa kaiken ja minä meinaan saada paniikkihermoromahdussuonikohjun päähäni. "KUINKA MEILLÄ VOI OLLA NÄIN NUHJUSTA, KUKA ON PIIRTÄNYT SEINÄÄN, NYT KAIKKI OTTAA RÄTIN KÄTEEN JA PYYHKII KAIKKI SEINÄT JA KAAPINOVET JA KATON!"

5. Laput

Helvetin laput. Täytä tämä, ilmoita tuo. "Ilmoittaisitko tulotietosi varhaiskasvatuksen maksuja varten?" "Ilmoittaisitko yrityksesi johonkin kaikenmaailman rekistereihin?" Ilmoittaistko puhelinnumeron, kotinumeron, sivunumeron, talonumeron ja kengännumeron tähän epäselvään lappuun, sekä ennakoisitko ystävällisesti ensitilassa asioita, joita kukaan ei saatana tässä vaiheessa pysty vielä ennakoimaan.

Lippuja, lappuja, eräpäiviä. Ennakkoäänestyslaput, päiväkodin kesäajan asiakasmaksu, veroilmoit.... VEROILMOITUKSEN JÄTTÖPÄIVÄ OLI TÄNÄÄN VOI SAATANA!


Lue myös:
Asioita, joita mää en jaksa
Silmä tottuu -haaste