Tietoa mainostajalle ›

Mielestäni me käymme kaupungissa asuviksi ihmisiksi aika usein metsässä. Ikään kuin tullut tutuksi sellaiset ns. metsän peruselementit – ain...

Mielestäni me käymme kaupungissa asuviksi ihmisiksi aika usein metsässä. Ikään kuin tullut tutuksi sellaiset ns. metsän peruselementit – ainakin luulin. Täten tulikin vähän yllätyksenä, kun jouduimme kesken hyvän tarpomisen poistumaan, kun metsän Suuret Petoeläimet saivat seurueemme tolaltaan.

Vapaapäivän aamuna keksin pakata lapset autoon ja suunnata omille lapsuudenhuudeilleni Kaarinaan. En tiedä, onko Kaarinalla oma slogania, mutta mielestäni se voisi olla: Kaarina – paikka, josta suurimmat – ja tärkeimmät – suomalaiset tulevat. Tai jotain muuta yhtä vaatimatonta, mutta totta.

Viime aikoina puhututtanut, kemiallisesti kirkastettu Littoistenjärvi kiinnosteli myös meitä. Siellä olen koko lapsuuteni hengannut ja kai se nyt olisi kerran elämässä ainakin nähtävä, kun se vesi on kirkasta. Maailman seitsemän ihmettä? Hah, unohtakaatte ne: Littoistenjärvi on kirkas! 

Nappasimme eksoottisesti ABC:lta eväät matkaan ja kurvasimme Littoisiin, kavereiden kesken Litsaan. Lapset halusivat pakata kotona omat reppunsa ja vaativat saada huoltiseväänsä omiin reppuihinsa. Matkalla näytin minun vanhan kotitaloni, joka sijaitsee aivan parinsadan metrin päässä hiekkarannasta. 

Vaikka kello oli vasta vähän päälle yhdeksän aamulla, rannan parkkipaikalla oli jo kuhinaa. Yksi autopaikka oli enää vapaana, mutta sehän riitti meille. Suuruudestmme ja tärkeydestämme huolimatta.


Littoistenjärven hiekkaranta näytti turvallisen tutulta. Ainostaan ihmiset, niinku noin yleensäkin, siellä teki rannasta vieraan. Yleensä rannalla käydessäni se on ollut tyhjä. Joskus 80-90-luvulla muistan sen olleen kovinkin suosittu, mutta silloinkin vain hellepäivinä ja lavatanssien aikaan. 

Suuntasimme heti kallioille, joissa minä ja ystäväni olemme henganneet noin kaikki teinivuosiemme kesäillat ja alakoulun kesäpäivät. Hauskaa, miten voi muistaa jokaisen kannon ja juurakon, vaikkei ole toviin käynyt koko paikassa. Lihasmuistissa piilee vieläkin se fillarille sopivin reittivalinta: Mistä saa otettua suurimmat vauhdit pienen mäen päälle ja mitä juurakkoa kannattaa vältellä, ettei tanko pyörähdä ympäri. 

Söimme eväät pienellä kalliolla, aivan rannassa. Aamun aurinko ja kirkkaasta järven pinnasta heijastuvat säteet lämmittivät poskia. Huoltoaseman kahvikin maistui paremmalta kuin koskaan.

Sitten tulivat muurahaiset. Nuo katalat, mutta ahkerat ihmiskunnan vitsaukset.


Olimme melkein saaneet syötyä leipämme, kun esikoinen bongasi kuusijalkaiset seuralaisemme. Tiedättekö sen, kun ensin näkee yhden, sitten toisen ja kohta sata. Siitä ei ole enää paluuta. 

Yritin ehdottaa esikoiselle, että mikäli muurahaiset häiritsevät, hän voisi nousta seisomaan tai istua pienelle kivelle. Mutta kuten sanottu: paluuta ei enää ollut. 

Ei siinä auta lauleskella sitä kivaa muura-muurahaislaulua ja kertoilla murkkujen olevan ihan kivoja, kun kuppi on jo mennyt nurin. Se on vähän sama, jos minulle yrittää sanoa, ettei hämähäkkejä tarvitse pelätä, että ei ne tee mitään, kun olen saattanut itseni jo täyden paniikin valtaan pyydystäessäni lakkapullon kanssa jättiläismurhaajahämähäkkiä vanhan asuntomme kellarikerroksessa, samalla huutaen taisteluhuutoja peittääkseni inhon aiheuttamat kiljahdukseni. 

No, ei siitä sen enempää. Mutta hyödytöntä on. 

Sain kuin sainkin houkuteltua lapset kävelemään kanssani metsäpolulle, mutta tiedättekö mitä? Siellä ne muurahaiset vasta olivatkin. Onneksi paikka oli täynnä järvituristeja, ettei kaikunut tyhjälle metsälle se riipiviä kiljuminen, jonka esikoinen ja esikoisesta vaikutteita saanut kuopus keuhkosistaan päästivät. "Juu, ei täällä mitään, muurahaisia vähän... heh heh, kaikki ihan kunnossa..." 

Eikä muuten auttanut asiaa tämä näky:

"Ei lapset mitään hätää, ei muurahaiset mitään tee!" 

PAITSI HAKEE UHREIKSEEN KALATKIN JÄRVESTÄ.

Matkamme jatkuikin aika vilkkaasti takaisin hiekkarannalle, jossa murhanhimoisia tappajamuurahaisia ei niin usein tavata. Siellä eväshetkeä jatkettiin vielä tovi ja tilanne saatiin rauhoittumaan. 

Ennen kotimatkaa esittelin vielä lapsilleni kaikki kotiseutuni tärkeimmät nähtävyydet, kuten bussipysäkin, jossa olen yläasteeni ja lukioni bussit joka aamu odotellut. Kyllä, elämä kanssani on silkkaa seikkailua. Syötiin vielä siinäkin vähän eväitä, ihan varmuuden vuoksi, että jaksamme sitten kaikki  seitsemän kilometria takaisin kotiin.

Kun viimeisetkin muruset ABC-eväistämme oli nautittu, lähdimme kansanvaelluksen kouriin joutuneelta, mutta sitäkin kirkkaammalta järveltä. Tiedättekö muuten kun on niitä bändidiggareita, jotka ovat aina löytäneet sen the bändin jo ennen kuin siitä tuli suosittu, ja sitten ne tyypit pätee sillä?  

Littoistenjärvi on niin mun ug-bändi.


Poislähtiessämme paikalle oli tullut Kaarinan kaupungin huomioliivinen liikenteenohjaaja oheistamaan poukkoilevat autot siististi parkkipaikalle ja sieltä pois.

Kaikenlaista, sano lahna, kun muurahaiskeosta heräsi. 

6 kommenttia

Mä tiedän , että bloggaajien elämä vaikuttaa hyvin,  hyvin glamröösiltä. Ja arvatkaa mitä! Se totta vie onkin! Meitähän suorastaan revitä...

tiedän, että bloggaajien elämä vaikuttaa hyvin, hyvin glamröösiltä. Ja arvatkaa mitä! Se totta vie onkin!

Meitähän suorastaan revitään eri paikkoihin. Meidän tunnettavuuttamme halutaan hyödyntää ja shamppanjaillallisia vain satelee. High lyfe, kuvaa kenties elämäämme parhaiten.

Jokainen huippubrändi janoaa saada meikäläisiä puolestapuhujikseen. Asiantuntijuus on siirtynyt valtaapitäviltä meille, ja mielipiteitämme ja näkemyksimme janotaan eri medioissa. Ymmärtäähän sen, olemmehan sentään mielipidevaikuttajia. Aivomme ovat kultaa jne.

En nyt halua rehennellä, mutta tässä vain pari esimerkkiä vain tämänviikkoisista saamistani yhteydenotoista:

Tiistaina minua pyydettiin julkaisemaan somessa kuva minun kuukupistani. Aivan hyvin aikein siis, ei mitään pervoa. Heti keskiviikkona sain sähköpostia otsikolla haastattelupyyntö. Niinpä! Itsekin olin heti, että ohoh, Suomen Kuvalehti, Hesari tai vähintään joku Tiede-lehti ihan varmasti haluaa kuulla suuria ajatuksiani vaikka... no ihan mistä vain. Sillä lailla hyvin suuri ajattelija olen.

Yhteydenotto alkoikin oikein egoani hivelevästi: "Kirjoitat rohkeasti ja hauskaan tyyliin melkeinpä aiheesta kuin aiheesta."

Olin ihan, että jes, vihdoin joku haluaa haastatella minua, tärkeää mielipidevaikuttajaa tarkkanäköisistä mielipiteistäni ja lähes filosofisista pohdinnoistani. 

Sitten jatkoin lukemista. Haastattelu koski virtsankarkailua. Että kiinnostaisiko kertoa siitä – minun virtsankarkailustani.

Niin sellasta vaan, ETTÄ MIKSI ALAPÄÄNI KIINNOSTAA MEDIAA ENNEMMIN KUIN YLÄPÄÄNI?

Niin perus. Aina sama juttu. "Hei mun aivot on täällä ylhäällä". 

10 kommenttia

On kausia, kun käperryn ajatuksiini liiaksi. Uskon täysillä omiin ajatuksiini – ja se on virhe. Kun on murehtivaisuuteen taipuvainen, ei k...

On kausia, kun käperryn ajatuksiini liiaksi. Uskon täysillä omiin ajatuksiini – ja se on virhe.

Kun on murehtivaisuuteen taipuvainen, ei kannattaisi uskoa kaikkea, mitä itse ajattelee. Ihan oikeasti.

Omat ajatukset ovat itsensä ruokkimia, eikä niillä ole välttämättä mitään tekemistä totuuden kanssa. Kaikki omat kokemukset, tunteet ja tulkinnat, traumatkin, värittävät omia kokemuksia.

Jos salaliittoteoreetikko tai lievä ylianalysoimishäiriö meinaa ottaa liikaa otettaan minusta, palautan mieleeni ns. Occamin partaveitsi -periaatteen. Occamin partaveistä voi kutsua myös yksinkertaisuusperiaatteeksi. Sen mukaan ei tule olettaa enempää kuin on tarpeen ja yksinkertaisin selitys on todennäköisimmin paras selitys.

Samaa asiaa toitottaa KISS-periaate, eli keep it simple, stupid, ja myös Albert Einsteinin sanonta "kaikesta pitäisi tehdä niin yksinkertaista kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisempaa".

Minulla on myös taipumus ottaa asioita itseeni. Ei suuttumismielessä, mutta jotenkin, että tuo katse, tuo äänenpaino tai tuo teko oli tarkoitettu ihan varmana juuri minulle, koska tuo tyyppi ehkä vihaa minua. Sitä kutsun leikkisästi ylianalysoimishäiriöstä johtuvaksi toistuvaksi murheeseen johtavaksi pohdintailmentymäksi.

En todella tiedä, miksi toisinaan näin käy useammin kuin toisinaan, mutta niin vain käy. Epävarmuus on yksi, mikä saa salaliittoteoreetikon tutkani aktivoitumaan. Useimmiten kuitenkin pystyn pidättäytymään omassa Fuck it all -periaatteessani, jolloin suhtautumiseni moisista, ehkä tarkoitetuista tai ei-tarkoitetuista osoituksista on: ihan sama.

Ja toden totta, kyllä näkisin, että Fuck it all, eli suomeksi vitut-periaatteeni olisi syytä nostaa tuonne Einsteinien ja muiden ajattelijoiden periaatteiden rinnalle. Aivan yhtä hyvä, oikein varteenotettava, minusta.


Kun iso kela sitten pyörähtää, on tosi tärkeää pysähtyä kuuntelemaan ajatuksiaan ja kyseenalaistaa ne. Se nimittäin toimii, ihan oikeasti. Se toimii tässä ylianalysoimishäiriössä ja se toimii vaikkapa pelon sekoittamissa tunteissa, ennakkoluuloissa ja kaikessa missä ihminen tuntee kenties tietämättäänkin epävarmuutta.

Jos ei itse osaa pysäyttää omaa kelaa, on tosi hyvä jos ystävä pystyy. Kannattaa uskaltautua kysymään kaverilta ajatuksia omasta ajatuksenjuoksustaan ja ottaa avosylin vastaan omaa ajattelua objektiivisempi kulma. Mutta valitse kaverisi tässä kohtaa hyvin. Joskus liian samaan kallellaan oleva seura saattaa vain voimistaa hataraa vaakakuppiasi ja se kellahtaa aivan väärään suuntaan.

Olipa se sitten niinkin pieniä asioita, kuin miksei joku ole soittanut, toinen ole vastannut sähköpostiin tai kolmas ole tervehtinyt sinua kaupassa, ei se varmaankaan johdu sinusta, vaan kiireestä, sähköpostin roskapostiin hukkumisesta tai ettei sinua ole huomattu kaupassa – tai jostain muusta ihan viattomasta syystä.

Koska usein asioiden selitykset vain ovat yksinkertaisempia, kuin itse luulee. 

Mutta kuinka moni voi aina myöntää kallistuvansa aina siihen yksinkertaisimpaan mahdolliseen selitykseen? En minä ainakaan, en ihan aina.

Miksi tämä ajatelumalli on myös nerokas, on sekin, että siinä on toisaalta aivan sama, vaikkei se olisikaan niin yksinkertaista – kun siis puhutaan jostain melko tyhjänpäiväisistä asioista. Koska vaikka se joskus olisikin jotain muutakin, sen voi silti olettaa olevan juuri se viaton vaihtoehto ja itse välttyy turhalta mielipahalta ja ylianalysoinnilta.

Koska mitä sekin sitten mitään hyödyttää? Murehtia asiaa, johon ei itse yleensä voi vaikuttaa?

Joten: Pidä se yksinkertaisena, ja se pysyy yksinkertaisena. Ihanaa, eikö?

(Oman elämänsä Maaret Kallio kuittaa.)
1 kommentti

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Ingman ja Suomen Blogimedia . Äitienpäivää meillä ei varsinaisesti vietetty – ainakaan perinteiseen m...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Ingman ja Suomen Blogimedia.

Äitienpäivää meillä ei varsinaisesti vietetty – ainakaan perinteiseen malliin. Olin itse Helsingissä, joten perhe pörhälsi aamulla sinne ja menimme Linnanmäelle. Lintsipäivä oli hauska ja siellä syödyt hampparit ihan riittävä äitienpäiväkattaus. Kotona sain lasten päiväkodissa tekemät söpöt lahjat, mutta niiden lisäksi sain myös yhden melko ihastuttavan mainion yllätyksen.

Kotiintullessa huomasin heti eteisestä, että minun ollessani pois, perhe (lue: mies) oli siivonnut koko huushollin. Sellaisetkin kohdat, joihin minä en ikinä jaksa paneutua. Eteisvälikössä oli ihan vallan tilaa ja minun "kierrätyspisteenikin" oli siivottu. Eli kierrätetty loppuun asti, ei vain siinä oman keittiön sisällä.

Tuli jotenkin olo, että perheeni kaipaisi jotain iloista yllätystä minulta. Olen ollut aika paljon reissussa ja kiireinen, ja jotenkin tällainen hemmottelu tuntui aivan liialta. Tai kenties kaipuu ei niinkään ollut perheellä, vaan minulla tehdä jokin kiva juttu heille.

Kun seuraavana päivänä päätin toteuttaa yllätykseni lapsille, normaalisti oltaisiin kohta valmistauduttu iltapalle, mutta minä kehotinkin lapsia laittamaan kengät jalkaan ja lähtemään meidän pihalle. Asettelin pihapöydän vastapuhjenneiden puunoksien puoliksi varjostamaan ilta-aurinkoon ja kannoin tarjottimella lautaset, lusikat ja servetit pihalle.


Kun jännityksestä ymmyrskäiset lapset näkivät, mitä kannoin heille "iltapalaksi", ilonkiljahduksilta ei vältytty. Koska olin perus tulin matkoilta kotiin ja haluan lelliä -tuulella, sai jäätelökakun kruunata halutessaan vielä tårta på tårta -hengessä extrajätskitoppingilla.

Sattuipa naapurikin vielä kävelemään sopivasti pihalle, joten houkuttelimme myös hänet mukaan ilta-auringon jäätelökakkukesteille. Meidän ohi ei ihan noin vain pääse luikahtamaan, jos pihalla on paardit käynnissä, kuulkaas.

Yllätyskakun idea lähti jäätelön yhdistämisestä johonkin ihanaan, vähän erilaiseen yhdistelmään. Itse rakastan granolaa, eli paahdettua mysliä, ja jotenkin sen yhdistämisen raikkaaseen, kylmään jäätelöön houkutteli. Mikä täydellinen kesän herkku! Testasinpa vielä sen maistuvuuden vuorokauden pakkasessa säilyttämisen jälkeen ja itse asiassa se toimi vielä paremmin niin!

Kakku oli ihanan rouskuvaa ja kunnon vanhanajan luomuvanilijajäätelö (Ingmanin uutuusjätski!) yhdessä rapsakan granolan kanssa oli taivaallista. Valmistusaika noin 30 minuuttia ja sitten jätskin takaisin kovettelu pakkasessa sen päälle.

Tämä jälkkäri on helppo kuin mikä, eikä enää tee mieli ostaa tavallista granolaakaan valmiina. Tätä voi tehdä valmiiksi pakkaseen ja tarjoilla kun yllätysvieraat pölähtävät kyläilemään tai lennosta, kun puhelinsoitto tulee.

Itse tehty granola ja granola-jäätelökakku

Granola:

4 dl kaurahiutaleita
250 g pähkinäsekoite (esim. pekaani, maapähkinä, pistaasi, hasselpähkinä, cashew jne.)
Kourallinen mantelilastuja
n. 3 rkl tattarijauhoja
Tummaa kookossiirappia (voi korvata hunajalla, mutta tummassa kookosiirapissa on hieman syvempi maku)
Oliiviöljyä paistamiseen
Kanelia
Kardemummaa

1. Sekoita kaurahiutaleet, pähkinät, mantelin ja tattarijauhot, sekä ripaukset mausteita sekaisin.
2. Laita pannulle öljyä ja pyörittele seosta pannulla.
3. Lisää muutamaan otteesseen kookossiirappia ja pyörittele pannulla. Makua voi testata aina välissä ja lisätä siirappia tarpeen mukaan.
4. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa mausteita ja siirappia. VOI myös lisätä ripauksen sokeria, jos siltä tuntuu.

NOIN! Nyt sulla on itsetehtyä granolaa siinä! Tämän jälkeen ei ole mitään tarvetta enää ostaa sitä valmiina. On sairaaaaan hyvää itsetehtynä.


Granola-jäätelökakku:

Granolaa
1,5 pkt (eli n. 1100g) Ingmanin Luomu vanilija (tai suklaa) -jäätelöä

1. Levitä irtopohjavuoan (n. 24cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoka kevyesti esim. oliiviöljyllä
2. Painele juuri pannulta tullut granola (puolet määrästä) melko tiiviisti pohjalle.
3. Anna jäätelön sulaa pehmeäksi, jotta se on helppo levittää pohjan päälle ja levitä jäätelö kauttaaltaan.
4. Ripottele vielä loput granolat pinnalle ja laita pakkaseen niin pitkäksi aikaa, että jäätelö on kovettunut kunnolla uudelleen.

Päälle sopii vaahterasiirappi tai paistoonkin käytetty kookossiirappi! Kaupan ulkopuolella oli juuri sopivasti myynnissä pensasmustikoita, joita nappasin mukaan jäätelökakun koristeeksi.


Sikäli mikäli iltapalajätskit aiheuttavat huonoa omaatuntoa, tässäpä aika hyvä syy pieneen armollisuuteen:

Ingman tukee Pelastakaa Lapset -lomakodin toimintaa. Kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta yhteiseen lomaan, mutta lomakotitoiminta tarjoaa lapsille omaa lomaa ja virkistystä.

Lomakoti voi olla apuna vanhemmille johtuen vaikkapa koululaisten pitkistä loma-ajoista, vanhempien uupumuksesta tai perheen tiukasta taloudellisesta tilanteesta. Mahdollisuus saada lomakoti lapselle voi tuottaa helpotusta monelle lapsiperheelle.

Voit lukea lisää lomakotitoiminnasta täällä.


JA HEI! Tule tapaamaan mua Helsingissä! Tehdään yhdessä hyvää!

Me olemme Lähiömutsi-Hannen kanssa ensi perjantaina 19.5. jakelemassa luomujäätelöä Ingmanin kärrystä Helsingin keskustassa, Narinkkatorin, Tennispalatsin ja Lasipalatsin huudeilla klo. 14-18! Tulkaa moikkaamaan ja hakemaan ihanat perjantaijäätelöt!

Ingman lahjoittaa Pelastakaa Lapset Ry:n lomakotitoiminnalle euron jokaisesta kuvasta, joka ladataan Instagramiin tunnisteilla #parempaakokoperheelle #ingman ja #luomu. Näyttämällä kuvaa mulle tai Hannelle, saatte suut makiaks koko seurueelle!

2 kommenttia

Kun on ollut kolme yötä hotellissa ja palaa kotiin, omaan sänkyyn, omaan ympäristöön, sen vasta kunnolla tajuaa: Minun yöni ovat ihan oikeas...

Kun on ollut kolme yötä hotellissa ja palaa kotiin, omaan sänkyyn, omaan ympäristöön, sen vasta kunnolla tajuaa: Minun yöni ovat ihan oikeasti naurettavan sirpaleisia.

Olen tiedostanut öiden olevan katkonaisia, mutta se miten katkonaisia ne ovat, tuli jotenkin itsellenikin yllätyksenä.

Mietin jo silloin taannoisella työlomaviikollani, kuinka hyvin, todella sikeästi nukuinkaan, vaikka tunneissa yöunet jäivätkin vähäisiksi. Kun menin sänkyyn ja vedin peiton korvilleni, herätessäni tuntui, että olin nukkunut samassa asennossa koko yön. Aamulla heräsin virkeänä, muistamatta yöstä mitään. 

Kotona haluaisin mennä nukkumaan kahdeksalta ja herätä aamupäivällä. Välillä tuntuu, ettei mitkään unet ole tyydyttäviä ja mieli levännyt. Aamu tulee aina liian aikaisin.

Nyt kun olin taas matkoilla muutaman päivän ja palasin sieltä kotiin nukkumaan, ymmärsin siinä öbaut viidennen herätyksen kohdalla, kuinka hullua tämä minun yöhommani on.

Enkä nyt puhu vain lasten perusheräilystä ja minun sänkyyni keskellä yötä haahuilusta, vaan ihan kaikesta häiriöstä, mitä meillä on. Viime yönä mm. heräsin, kun nukkuva koira rahnutti kynsillä metallista porttia. Kilisytteli siinä unissaan, eikä itsekään hoksannut pitävänsä ärsyttävää ääntä. Jouduin nousemaan ylös sängystä ja raahaamaan koiran sängyn irti portista, koiran jatkaessa edelleen tyytyväisenä untaan. 

Toisen kerran heräsin, kun se toinen koira ei päässyt peiton alle sen nukkuvan viereen ja sillä oli kriisi keskellä yötä. Piti käydä auttamassa sekin rimpula peiton alle, jotta yö sai jatkua.

Sitten heräsin viereen tulleen esikoisen eilen Linnanmäeltä saaman leludinosauruksen irronneeseen päähän selkäni alla. Heti sen perään heräsin, kun se esikoinen potki minua unissaan ja ilmeisesti oli päättänyt koko yön pitää jalkojaan päälläni. Vielä yksi herätys samaan putkeen tuli, kun siirsin myös esikoisen yövalon niskani alta pois.


Noin kahdeksastoistatuhannes herätys oli, kun luulin kuulevani kuopuksen huutavan minua. Ei se sitä vissiin tehnyt, mutta sekava yö sai kuulemaan harhoja. Sitten aloinkin jo kirjoittaa päässäni tätä postausta. Tosin aivot eivät toimineet ja jäin vain otsikkotasolle koko ajan. Mutta mikä hieno otsikko se olikaan! Nerokas suorastaan! Nyt kun aloin kirjoittaa tätä postausta, olin tietysti jo unohtanut sen hartaudella aamuyöntunneilla keksimäni ilmiömäisen otsakkeen. 

Oikeastaan harmittaa ihan vietävästi, koska siinä viiden ja seitsemän välillä puoliunessa ja jossain horroksessa keksimäni nimi oli jotenkin kahdella sanalla täydellisesti tilannetta kuvaava. Muistan vielä viimeiseksi ennen viimeistä torkahdustani miettineeni, että tämä minun pitää muistaa.

Ja sitten unohdin sen.

Yritinpä myös yöllä kehittää ratkaisua tähän univaivaan. Korvatulpat pyörivät mielessä, kuten myös isompi sänky, sekä koirista luopum... no, ei siitä sen enempää.

Mutta ihan oikeasti voin väittää, että yksi yksittäinen yö hotellissa ei vielä tee tällaista ahaa-elämystä. Vasta kun on saanut huomata nukkuneensa monta yötä heräämättä, se karu totuus iskee kuin märkä rätti päin pläsiä. Olen ymmärtänyt minun heräävän yleensä ehkä pari kertaa, mutta nyt havaitsemani todellinen häiriömäärä yllätti.

Että en sitten tiedä, voinko suositella vai en moisia hotelliöitä? Tässä kun on yli neljä vuotta jo nukkunut päin helvettiä, on tavallaan pitänyt sitä normaalina. Yhtäkkiä tällainen hyvin nukutun yön mindblowing extreme-kokemus havahduttaa kokonaisten öiden maailmaan ja minun, katkonaisiin öihin normalisoitunut maailmani järkkyy.

Että mihin tästä saa reklamoida? Sinne hotelliin? Liian hyvin nukuttuja öitä? Kuka ottaa vastuun? JA MIKSEN MÄÄ MUISTA SITÄ OIKEAA OTSIKKOA?

Lue myös:
"Jaksaa sitten paremmin taas olla äiti"
Minun yöni
Tapahtui yöllä

Ärsyttävä valittajamuija

8 kommenttia

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Mossa ja Suomen Blogimedia . Olen ollut kosmetiikan saralla sellainen ns. iloinen sekakäyttäjä. Välillä market...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Mossa ja Suomen Blogimedia.

Olen ollut kosmetiikan saralla sellainen ns. iloinen sekakäyttäjä. Välillä markettituotteita, välillä jotain olevinaan fiinimpää ja siellä sujuvasti seassa sekalaisia luonnonkosmetiikkoja. Kun aloin käyttää säännöllisemmin kasvorasvana luonnonkosmetiikkaa, tuntui että iho reagoi siihen hassusti. Siihen tai sitten stressiin, joka tuntui juuri alkaneen.

Otsa meni näppylöille ja tuntui, ettei iho ime itseensä kosteutta. Tunne jäi kuivan oloiseksi ja rasva vaikutti jäävän vain ihon pinnalle.

Sopivasti samaan aikaan tuli yhteistyökysely, jossa kysyttiin, kiinnostaisiko minua lähteä testaamaan ohjatusti pohjoismaista Mossa-luonnonkosmetiikkaa. Ohjatusti, eli että katsottaisiin juuri minulle sopivat tuotteet ja saisin ohjeet niiden optimaaliseen käyttöön.

Koska luonnonkosmetiikka oli kiinnostellut, mutten ollut oikein vielä päässyt sisälle sen ihanuuteen, lähdin innolla mukaan.


Ennen tuotteiden testauksen aloitusta menimme oppimaan vähän luonnonkosmetiikasta. Mitä se on, mitä se ei ole, miten se toimii ja mitä myyttejä sen ympärillä on.

Päällimäiseksi minulle jäi mieleen se, miten luonnonkosmetiikan luullaan usein olevan testaamatonta ja huonosti tutkittua. Totuus kuitenkin on, että luonnonkosmetiikkaa on tutkittu siinä missä perinteisiä synteettistäkin ja että luonnonkosmetiikka on turvallista.

Toinen asia, mistä sain suuresti uutta pontta luonnokosmetiikkakokeiluni jatkamiselle, oli tieto, että ihon mahdollinen reaktio ei tyypillisesti johdu luonnonkosmetiikan sopimattomuudesta itselle, vaan siitä, että kun iholle käytetään luonnollisia aineita, se alkaa toimimaan myös luonnollisesti. Että ne mahdolliset vaikkapa näppylät ei johdu oikeastaan luonnonkosmetiikasta, vaan paremminkin aikaisemmin käytetystä "perinteisestä" kosmetiikasta.

Mitä kaikkea sitä onkaan iholleen tunkenut vuosikausia, ja nyt se haluaa ulos. Mutta mikä tärkeintä: se on usein vain väliaikainen reaktio. Ja sen todistin myös ihan itse. Pian ihoni oli taas oma itsensä. Vaan paremmin kosteutettu kuin ennen, koska joku oli minulle oikeat tuotteet valinnut.

Kolmas ja aika hurjakin juttu, mikä jäi mieleen luennolta, oli sellainen "hauska" anekdootti, että iho pystyy uusiutumaan vain 60 kertaa. Siis koko elämän aikana ihon solut uusiutuvat sen verran, ja toisin kuin ajatellaan, vaikkapa sellaiset rajut käsittelyt ihosolujen uusimiseksi ovatkin karhunpalvelus itselle. Ne saattavat heleyttää ihon nyt, mutta aiheuttaa juuri sen mitä sillä yritettiin estää: ihon (ennenaikaisen) vanhenemisen merkkejä. Huh!

Minä en pelkää vanhenemista tai pidä sitä kamalana asiana, enkä ole käynyt tuollaisissa hoidoissa, mutta tämä tuli täysin uutena tietona minulle ja jotenkin halusin äkkiä jakaa sen tiedon kaikille.


Oma kokemukseni luonnonkosmetiikan tehosta on oikeiden tuotteiden löydyttyä hyvä. Rasva imeytyy, kosteuttaa ja tuntuu hyvältä meikinkin alla.

Tuoksu Mossan tuotteissa on ihana. Jotkut tuoksut, kuten vahvat hajusteet ja parfyymit, aiheuttavat minulle päänsärkyä, mutta Mossan tuoksut eivät. Syykin saattaa olla selvillä: Eteeristen öljyjen käyttö, eli luonnolliset tuoksut (vs. synteettiset) eivät kenties ole niin herkistäviä.

Mossan tuotteissa, kuten yleensäkin luonnonkosmetiikassa suositaan luonnonmukaisia, sertifikoituja raaka-aineita. Uhanalaisia kasveja ei käytetä ja geenimuunneltujen raaka-aineiden käyttö on kielletty. Myös raaka-aineiden hankkimisessa on tarkkoja säännöksiä, eikä ne saa saastuttaa ympäristöä tai kuormittaa sitä liikaa. Mossa-tuotteita ei myöskään testata eläimillä.

Mossan tuotteet sisältävät erityisen paljon pohjoismaissa kasvaneiden marjojen aktiiviaineita. Jokaisessa tuotteessa on pohjoisessa kasvaneiden ja täältä kerättyjen marjojen uutteita ja ne sisältävät erittäin runsaasti vitamiineja ja vaikuttavia aineita.


Myös hinta on yksi mielenkiintoinen asia, kun puhutaan kosmetiikasta. Ekana sitä tuppaa ajattelemaan, että hyvä on yhtä kuin hullun kallis, mutta kuten olemme niistä jostain vertailun voittaneista edullisemman pään rasvoistakin nähneet, niin hinta ei ratkaise, vaan se mitä sinne purkkiin on lykätty. Isosti panostettu brändityö itsessään ei ole tae hyvälle kamalle.

Luonnonkosmetiikka ymmärtääkseni on kalliimpaa valmistaa, mutta Mossan avain kohtuullisiin hintoihin on sekä sen tehokkuus raaka-aineiden käytössä – marjat käytetään kokonaan alusta loppuun – että sen riisuttu lookki purnukoissa.

Minun testaamani tuotteet, pari erilaista kasvorasvaa, kasvopuhdistus (misellivesi), kasvopesu, kasvovesi ja vitamiiniöljy, jota voi lisätä kasvorasvan joukkoon lisäkosteuttajaksi, sekä silmänympärysvoide ja vartalovoide maksavat jokainen jotain kympin molemmin puolin. Mielestäni varsin kohtuullisesti, siis. Ei ainakaan pitäisi jäädä hinnoista kiinni luonnonkosmetiikan kokeileminen.

Ja valikoimasta muuten löytyy myös 35+-sarja, eli ns. tällaiselle varttuneemmallekin iholle sopivaa settiä! Tosin itsehän täytän 35 vasta marraskuussa.Hah. Itselläni sen otsakkeen alta on käytössä silmänympärysvoide, misellivesi ja ihana-ihana kasvopesu!

Erityisen koukussa olen Nutritive Antioxidant Day Creamiin, koska a) rakastan sen tuoksua ja b) se kosteuttaa kuivemmankin muijan. Tuntuu kevyeltä meikin alla, eikä meikki lähde liikkumaan ikävästi, kuten ah, niin monissa kasvorasvoissa olen saanut kokea.

Jos tuntuu, että kasvot kaipaavat lisäkosteutta, laitan rasvan joukkoon pari tippaa Vitamin Oil Cocktailia, mikä tuo hieman lisää rasvaisuutta. Sekin sopii noin pienesti annosteltuna rasvan joukossa hyvin meikin alle!


Mossan tyypit haluavat tarjota mahdollisuuden myös teille päästä kokeilemaan omalle iholle sopivia luonnonkosmetiikkatuotteita. Kiinnostaako? Kerro mitä ihonhoitovinkkejä kaipaat! Kerro myös, jos sulla on jotain luonnonkosmetiikasta mielessä ja mihin kaipaisit vastauksia!

Kerro kaipaamasi vinkit viimeistään 15.5. aikana kommentteihin ja osallistut setin arvontaan!

Täältä pääset Sokoksen verkkokaupasta shoppailemaan Mossaa! Siellä on käynnissä kampanja, jossa Mossa on alessa.

Lisäksi Mossaa myyvät Ruohonjuuri ja Prisma sekä hyvinvarustellut luontaistuotekaupat ja luonnonkosmetiikan verkkokaupat kuten Biodelly, Hyvinvoinnin Tavaratalo ja Natural Goods Company.

Edit: Voittaja on Anonyymi nimimerkillä Joia! Onnea! Ja kiitos kaikille osallistuneille!

49 kommenttia

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Perlage Sgàjo & Suomen Blogimedia . Kesätuulessa hulmuavat koivunlehdet. Paljaita varpaita kutitteleva va...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Perlage Sgàjo & Suomen Blogimedia.

Kesätuulessa hulmuavat koivunlehdet. Paljaita varpaita kutitteleva vastaleikattu nurmikko. Iholle kuivuva rantahiekka. Kesäpäivän puistopiknik.

Tiedättekö mitä? Kesä on ihan kohta täällä.

Siinä missä talven hyggeilyyn kuuluu punaviini, kesän shmökkeilyyn kuuluu kuohuviini. Shmökkeilyllä tarkoitetaan yleisesti kaikkea hatarasti kesän mökkiolosuhteisiin liittyvää: Luonnon siimeksessä hengailua, rantaelämää, eräilyä, puistopiknikeitä, pihajuhlia... Ja oikeasti keksin tämän sanan ihan itse.

Kellekään ei ehkä enää tule yllätyksenä, että minä olen kuohuviinimuijia. Kuohuviinin nauttimiseen assosioituu aina juhlallisuus. Ei välttämättä suuri juhla, mutta jokin skoolauksen arvoinen asia. Uusi työpaikka, iloinen jälleennäkeminen, hienosti hoidettu projekti, syntymäpäivät, nimipäivät, lemmikin nimipäivät... Noh, kyllä te tiedätte!


Rakastan arkea, mutta voi luoja, että rakastan myös juhlaa! Pieniä juhlallisuuden hetkiä, suuria juhlia, mitä tahansa keksittyjä juhlia. Muistatteko vielä toissakesäiset esikoisen metrijuhlat? Niinpä, kyllä minä juhlat keksin!

Shmökkeilyssä haastavinta kuohujuoman kanssa on sen kylmäksi saaminen. Olenkin muina kuohuviinimuijina kerännyt alle neljä vinkkiä, kuinka jäähdyttää kuohari ns. eräoloissa.

Tähän postaukseen valikoitui luonnonoloihin luontevasti linkittyvä italialainen vegaaninen luomukuohuviini: Perlage Sgàjo -prosecco. Viini tulee perheviinitilalta, joka on toiminut saman perheen omistuksessa jo vuodesta 1985. Mutta siitä lisää lopussa.

Kuinka viilentää kuohuviini ulkona? – Neljä "luomua" kylmennystapaa eräolosuhteisiin 

(Toimii muillekin juomille.)

1. Nakkaa järveen

Tai mereen. Tai muuhun viileään veteen. Mutta älä ilman kiinnityssysteemiä. Äläkä myöskään kirjaimellisesti nakkaa, ettei mene rikki. Nätisti lasket mahdollisimman pohjalle, jossa luonnollisesti on kaikkein viileintä.

Tämä järvikeino on klassikko noin kaikilta mökeiltä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun katiskat ovat täyttyneet juomista. Tosin tämän kuoharin vegaaniseen tyyliin katiskat eivät sovi. Huomioi myös etikettien mahdollinen irtoaminen veteen ja estä se.

2. Märkää ympärille

Tiesitkö, että märkä paperi, esimerkiksi talouspaperi, käsipyyhe tai sanomalehti pullon ympärillä viilentää pullon sisällön? Nopeammin tietysti vielä yhdistettynä viileään paikkaan, jolloin tämän kohdan voi yhdistää kahteen seuraavaan!

Kotioloissa ja muissa sisätiloissa, joissa on jääkaappi, pullon laittaminen märkään paperiin kapaloituna jäähdyttää pullon pelkkää ympäröivää viileyttä rivakammin, mutta ilman jääkaappiakin pärjää, näin:

3. Pullo tuuleen

Kun jääkaappia ei ole saatavilla, pyöräytä pullo vaikka märkään paperiin ja kiinnitä esimerkiksi sukassa puunoksaan ja tuuliseen paikkaan – varjoon, tietysti. Märkä (villa)sukkakin pullon ympärillä ajaa märän paperin asian. Tuuli ja kosteus pullon ympärillä jäähdyttävät juoman!

4. Maahan

Mitä syvempi kuoppa, sitä viileämpi mesta! Märkään paperiin tai kankaaseen käärittynä hautaat pullon kuoppaan ja kohta pullo on kylmä.

Tämä toimii myös jo valmiiksi kylmille juomille hyvänä säilytyspaikkana viileän pitämiseksi.


Ja vaikka tämä tähänastinen listaus siltä kuulostaakin, niin se ei jatku lopuilla Captain Planetin Planeteereilla, muistattehan: Earth, Wind, Water, Fire ja Heart.


Noin! Siitä sitten viilentelyhommiin, eikä eräolot ole enää este skumpan juonnille! Ei tarvitse juoda taskulämpimänä, hurraa!

Hei ja arvatkaa mitä? Perlage Sgàjo on ollut luomua aina: Luonnon kunnioittaminen, luonnon hyvinvoinnin vaaliminen ja luonnonmukaisen viljelyn periaatteet ovat olleet heidän toimintansa kulmakiviä ensimmäisestä päivästä alkaen. Viinillä on myös vegaanisertifikaatti.

Tiedän, että moni ihmettelee, miten viini ei olisi vegaaninen, mutta useissa viineissä käytetään eläinperäisiä tuotteita esimerkiksi viinin kirkastamisprosessissa. Joten jos vegaanius on sinulle tärkeä arvo, tämä viini täyttää myös sellaiset kriteerit.

Miksi Perlage Sgàjo -prosecco on kesään sopivan eräjormailun lisäksi myös varsin toimivaa, on se, että se on myös erinomainen kesäsyöminkeihin, eli grillailuun: Perlage Sgàjo -prosecco on valittu vuosi sitten parhaaksi grilliviiniksi.

Perlage Sgàjo löytyy ihan Alkon perusvalikoimastaTäältä voit lukea lisää tästä viinistä.


Jos sulla on lisätä vielä hyviä eräviillennyskeinoja, otan mielelläni vinkit vastaan!

Noin yleisvinkkinä kotioloihin, että jääpalat yhdessä veden ja reilun suolan kanssa on erittäin tehokas ja nopea viilennyskeino! Kannattaa testata!

Kyllä kemia on ihmeellistä! Ja kuohuviini!

3 kommenttia

Ei, en kestä. Menin vahingossa katsomaan vanhoja profiilikuviani. Olen piilottanut kaikkein vanhimmat muilta, mutta jättänyt ne sinne – IHAN...

Ei, en kestä. Menin vahingossa katsomaan vanhoja profiilikuviani. Olen piilottanut kaikkein vanhimmat muilta, mutta jättänyt ne sinne – IHAN VAAN ETTÄ NE OLISI IHANA SITTEN LÖYTÄÄ NÄIN KYMMENEN VUODEN PÄÄSTÄ.

Nyt aion esitellä ne teille. Jokaiselta vuodelta (noin) yksi. Omg...

Fb-profiilikuva vuodelta 2007:

Helmet, jättimäiset neliöaurinkolasit ja perusmökötys. Tyylillä sisään Facebookiin. Tai naamakirjaan, kuten me tuolloin hauskasti sanoimme.

Muistaakseni tätä ennen on ollut yksi kuva, missä poltin tupakkaa. Sen ajattelin pian aika noloksi ja poistin. Ja arvatkaa mitä! Lopetin muuten röökaamisen 2007!

Tässä niin ikään Fb:stä löytämäni kuva alkukesästä 2007, mikä on viimeiseltä illalta röökimuijana:



Vuosi 2008:



Vuonna 2008 tiesin jo, ettei tämänkaltainen touhu ole kestävää ja kehitin Recycle Womanin! Jos siis olette ihmetelleet mikä mun alteregoni on, niin tämä.

Oikeasti tämä oli meidän ravintolan halloween-juhlat. Mulla on muuten vieläkin tuo kahvisäkki tallella. Vois tehdä comebackin. NYT JOS KOSKAAN HÄNTÄ TARVITSEMME!


Vuosi 2009:



Tässä olin erihauskalla tuulella leulkaupassa. Miksi olin siellä? En tiedä. Mutta tämä hassutus ei suinkaan jäänyt tähän. Valitettavasti...

Tuli joulu:

Tuli uusivuosi:

Tuli valmistuminen:

Ja sitten se luoja paratkoon loppui.

MAD PHOTOSHOPSKILLZ JO SILLOIN.


Vuosi 2010:



Tämä on juhannukselta 2010. Kuten kuvasta näkyy, oikein mukavan vähäluminen oli sekin jussi. 2017 minä haluaisi sanoa 2010 minulle, että laita kiltti se suu kiinni.


Vuosi 2011:



Aawwsis. Muina morsiammina siinä.

Ja hei! Tässä tapahtui juhannuksen 2010 ja marraskuun 2011 välissä sellainen +10 kiloa! Ihanaa!


Vuosi 2012:



Ja sitten ei oltukaan enää morsiamia, vaan vaimoja. Kuten kuvasta välittyy. Tunnelmat.

Kuva on otettu loppuvuonna 2011 häämatkaltamme. Tällä reissulla minulta kysyttiin tulivuori Etnalla, olenko raskaana. EN OLLUT. Melko rohkea paikka kysästä.


Vuosi 2013:



Se on 2013 ja tässä välissä sitten ehdin jo ollakin raskaana. Tässä olemme Tukholmassa. Olin aloittanut bloggaamisen muutama kuukausi sitten ja kädestä minua pitelee noin kahdeksankuinen käppänänpentu.


Vuosi 2014:



Hetkinen! Miten tästä on jo näin monta vuotta! Tämä kuva on mulla vieläkin Instagramin profiilissa! Olin juuri ostanut hatun ja lähdössä Roomaan! 


Vuosi 2015:



Vuonna 2015 olen ilmeisesti syönyt mämmiä. Siinäpä ne kaikki muistikuvat. Liittynee kuopuksen vauvavuoteen.


Vuosi 2016:



No tämä on tämä täältäkin tuttu kuva! Ruissalosta treffeiltä.


Vuosi 2017:



Ja juuri sunnuntaina päivittämäni uusi profiilikuva!

Aika paljon kehittyneempää teknologiaa ja hieman laadukkaampaa kuvaa näyttäsi olevan viimevuosien kuvissa. Muijasta en sano mitään.

Mutta arvatkaa mitä! Tämä on haaste! VAADIN jokaista esittelemään vanhat profiilikuvansa! Nyt on 2017 ja aika moni on ehtinyt olla just sen 10 vuotta jo Facebookissa!

Anna palaa! #profiilikuvahaaste 

Voit myös tägää mut somessa, niin löydän kaikkien luo!

32 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki