Tietoa mainostajalle ›

Pahinta on herkkyys

12.9.2017

Tiedättekö, mikä on herkälle ihmiselle yhtä helvettiä? Kun se ei voi tajuta, miksi joku toinen toimii erilailla kuin hän. Minä olen herkkä...

Tiedättekö, mikä on herkälle ihmiselle yhtä helvettiä? Kun se ei voi tajuta, miksi joku toinen toimii erilailla kuin hän.

Minä olen herkkä. Olen herkkä kaikessa. Olen herkkä aistimaan tunnelmia, löytämään ihmisten äänensävyistä ja tahattomistakin ilmeistä merkityksiä. Lukemaan sen tyypin fiiliksiä, ennen kuin se itsekään niitä tietää. Aika usein myös erotan oikeasti aidon ja avoimen ihmisen ja vastaavasti vähemmän aidon heti ensisilmäyksellä.

Jos huomaan, että joku ei ole avoimmimmillaan, osaan arvioida myös syyn siihen. Tarkoitan, että johtuuko ihmisen epäavoimuus siitä, että se ei jostain syytä koe oloaan turvalliseksi olla avoin, mikä on täysin ymmärrettävää ja ok, vai johtuuko se vilpillisyydestä. En siis ole toki ole mikään jumala ja alitajunnanlukija ja tiedä varsinaista syytä jonkun käyttäytymiseen.  Mutta arvaan aika pian, onko ihmisellä puhtaat jauhot pussissa vai ei.

Se on ihan hyvä taito ihmisten kanssa toimimisessa. Aika usein jälkikäteen olen itse huomannut tai minulle on tultu sanomaan, että vaistoni ja aavistukseni piti paikkaansa.

Olen tarkkasilmäinen ja -sydäminen, kuten minua kuvailtiin juuri. Se oli aika kivasti ja osuvasti sanottu.

Sitten tulee vastaan ihmisiä, jotka hämmentävät pakkaani. Ne vaikuttavat ihan avoimilta ja hyviltä, mutta ne eivät silti toimi, kuten minä toimin. Sen asian hyväksymisen ja ymmärtämisen kanssa painin usein tarpeettoman paljon.

Minä ajattelen tosi paljon – siis to-del-la paljon –, miten oma toimintani heijastuu muihin. Oletan, että muutkin haluavat toimia eniten toisia huomioivalla mahdollisimmalla tavalla – koska totta kai jokainen ajattelee, miltä noin... sanotaanko kaikki toisesta tuntuu.

Paitsi, että ei ajattele. Ei siten, niin hiton syvällisesti ja analyyttisesti, kuin me herkkikset oletamme kaikkien tekevän – myös meidän kohdallamme.

Pakko myös tässä välissä sanoa, että olen minäkin ihmisten mieliä pahoittanut. En siis todellakaan onnistu itsekään välttämään kaikkia tilanteita.


Noh, vaikka olen ihan itse, omin pikku kätösin tännekin kirjoittanut, että vika ei aina ole minussa, jos joku ei osoita odottamaani huomaavaisuutta minua kohtaan, tuppaan unohtamaan sen aika ajoin.

Katsokaas, kun minä otan toisen ihmisen käytöksen itseeni. Tiedättekö. Että tuo ei tervehtinyt minua iloisesti, joten MINÄ olen varmasti mokannut jotain, vaikka oikeasti se ilottomuus saattoi johtua vaikka sen toisen väsymyksestä tai mummon kuolemasta. Tai tuo ei vastaa viestiini, koska hän ei varmaankaan enää pidä minusta, eikä esimerkiksi siitä, että se vaan jumankauta unohti vastata.

Syytän ensin aina itseäni. Omia vikojani, nolouttani ja typeryyttäni, ennen kuin osaan ajatella, että ehkä se ei tosiaan johdukaan mistään mitä minä olen tai en ole tehnyt.

Kun joku ihminen, josta minä lähtökohtaisesti pidän tai haluaisin pitää, ei huomioi minua kuten haluisin tulla huomioiduksi, päässäni alkaa loppumaton limbo. Käännän jokaisen sekunnin ympäri ja etsin syytä, miksi joku toimii niin kuin toimii.

Pahimmillaan menen ulkopuolisen silmin ihan naurettavan syviin vesiin tunnelmissani. Kaivan menneisyyden, tämän hetken ja varmaan saatana tulevaisuudenkin, miksei toinen ole halukas ajattelemaan minun tuntemuksiani tästä kohtaamisesta, asiasta tai mistä tahansa ja toimimaan sen mukaan, ettei Minulla tule paha mieli. Se menee – aivan kuin muiden ihmisten tulkitseminen ja lukeminenkin – hieman yli minulla joskus .

Ja se, ystäväni, on vitunmoista helvettiä.

Olen käyttänyt tuhottomasti aikaani siihen, että murehdin, miksei joku tuttavuus pidä minusta. Että mikähän minussa on vikana ja sanoinko jotain väärin. Ja nyt puhutaan kuitenkin ihan vaan vaikka kaverituttavuuksista, ei edes mistään ihastuksesta. Huh, kelatkaa, minkälainen mylläkkä sisälläni olisi ja on ollut jonkun ihastuksien kohdalla.

Jos sitten sen limbon jälkeen uskaltaudun kysymään toisen rehellisiä mielipiteitä kokemastani asiasta, ihaninta on, että joku ottaa asian hyvin vastaan, vastaa minulle, eikä missään nimessä pidä minua hulluna ja pyörittele silmiään. Sellaisten kanssa tunnen oloni hyväksytyksi ja turvalliseksi.

Pahinta on, jos joku ei halua tai pysty ymmärtämään yhtään tunnettani, eikä ole halukas vastaamaan minua arvelluttaneisiin asioihin.

Tällaisessa herkkyydessä niin sisäiset kuin ulkoisetkin tunneärsykkeet koetaan muita ihmisiä voimakkaammin. Siksi herkkä havainnoi myös syvällisemmin omaa sisäistä maailmansa, mutta myös ympäröivää maailmaa.

Se on minusta tosi, tosi hyvä asia, noin lähtökohtaisesti. Se ottaa huomioon ihmisiä ja pystyy olemaan empaattinen ihan eri leveleillä.

Mutta jumalauta mitä paskaa se on joskus sille herkälle. Minulle.


Lue myös:
Päätätkö olla mulkku vai kiva?
En koskaan riitä sellaisena kuin en ole
Sanat satuttavat
Pidä se yksinkertaisena, urpo

You Might Also Like

43 kommenttia

  1. Kuulostaa aika tutulta, ainakin osittain! Mutta siis ihastumiset on aina olleet niin tuskaa, kun kaikkeen herkkyyteen vielä liittyy epävarmuus. Yks väärä äänensävy tai internet-viesti, josta tekee omia päätelmiä ni soppa on ihan valmis. Voi luoja. Ei saisi ikinä ajatella liikaa.

    VastaaPoista
  2. Huh! Olemme vähemmistö, mutta luojan kiitos emme kuitenkaan ole yksin! Vähän aikaa sitten mietin, että kuinkahan kummassa ajauduin ensin seuraamaan sua instassa ja sitten lukemaan sun blogia. Mutta tässähän se vastaus nyt sitten tuli: haistoin kaltaiseni! Itsekin omaa herkkyyttäni vasta opettelen rakastamaan, se kun on vienyt mut keskivaikeaan masennukseen useastikin. Toki se myös toi mun luo aviomieheni, josta kaikki vähän varoitteli, mutta minä vaan tiesin, että kyllä hän on Se.

    Helppoa ei ole herkkiksenä tässä maailmassa, mutta olen valmis sietämään sen paskan siitä, että maailma on vaan niin täynnä kaikkea Kaunista. Siis sitä kaunista, mitä ei huomaa muut kuin me.

    Rauhaa ja rakkautta Laura, tuot iloa mun päiviin!

    VastaaPoista
  3. Mieheni joskus muistutti, "Saana, kaikki ei halua sulle aina pahaa." Koitan pitää sen mielessäni, kun limbo alkaa pyöriä.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Olet ihana <3

    PS. Selvännäitkö heti, että meistä tulee ystäviä? :D

    VastaaPoista
  6. Ihan niinkuin minusta olisit kertonut...

    VastaaPoista
  7. Niin tuttua, niin tuttua. Ja mielettömän rankkaa, mutten silti vaihtaisi sitä mihinkään. No okei, ehkä hetkeksi :).

    VastaaPoista
  8. Miten hieno kirjoitus. Kiitos.
    Olen tilanteessa, jossa toivon, että osaisin kytkeä vaistoamiseni pois päältä. On hetkiä jolloin se on vahvuuteni, mutta pohjattoman surun lähellä herkkyyteni kääntyykin lujasti minua vastaan. Toisen olotilan tunteminen oman surun lisäksi tuntuu lähes ylivoimaiselta.
    Kupliva blogisi on ihana piristys, kiva kun kirjoitat.

    VastaaPoista
  9. Ihan kuin teksti olisi kertonut minusta. Olen niin yliherkkä sanomisille ja sanattomalle viestinnälle. Se todellakin kuormittaa elämääni. Ensisijaisesti ajattelen aina, että vika on minussa. Ylireagoin ja muistan pienimmätkin jutut varmaan aina. Mietin etukäteen mitä meinaan sanoa, jos joku alkaa sanomaan minulle inhottaavasti. Puuh. I feel you <3

    VastaaPoista
  10. Jes, tää on ihan kuin myös minä! Mä tunnen omien tunteiden lisäksi myös muiden tunteet jopa paremmin kuin he itse :). Välillä aika raskasta, mutta yleensä aika hienoa elämää, kun ihan arkisetkin asiat on suuria seikkailuja :D!

    VastaaPoista
  11. Ihan kuin mun suusta tuo! Ja tähän lisätään vielä se, että sitten "keskustelen" pääni sisällä mahdollisia skenaarioita. Reflektoin menneitä että miten mun oiskaan pitänyt sille vastata jotta sitä ja tätä tai ja sit jos näkisin sen ja se sanois noin mä tekisin näin. Voe luaja... Onneksi on aviomies, joka pistää jalat maahan ja jarruttaa.

    VastaaPoista
  12. Voi että, niin tuttua - ja lohdullista! Kiitos.

    VastaaPoista
  13. Tutulta kuulostaa. Onneksi iän myötä on pystynyt järkeistämään asiaa. Vaikka tuntuu ihan hurjalle, järjellä voi vähän helpottaa oloa. Ei todellakaan aina ja kokonaan, mutta vähän kuitenkin. Herkkyys on voimavara, mutta hiton rankka semmoinen!

    VastaaPoista
  14. Ihanaa kun en ole ainut yliajattelija ❤

    VastaaPoista
  15. Tuttuja fiiliksiä! Voi miten mieltä välillä painaakin yöllä joku päivällä sattunut tilanne jotta sitten yön pimeinä tunteina kääntelee, vääntelee ja mittailee mielessään yhä vain uudelleen ja uudelleen

    VastaaPoista
  16. Useimmiten syyllistän itseäni, jos homma ei toimi jonkun kanssa, vaikka tosiaan syy on aika varmasti jossain muualla kuin minussa. Mutta se on jännä, miten roolitus toimii läheisissä ihmissuhteissa. Olen huomannut, että herkkyyttäni ja avuliaisuuttani käytetään hyväksi ja minä olen se, jolle voi avautua ja joka kannattelee yli synkän veen.. Koska me herkät ihmiset olemme syvällsiä, empaattisia ja huikean hyviä keskustelijoita :) Perheen myötä omien rajojen miettiminen ja vetäminen on tullut entistä tärkeämmäksi. Mitä sietää ja mitä ei? Se on itselle kovin raskasta olla koko ajan tuntosarvet pystyssä ja aistia nimenomaan niitä negatiivisia viboja.. Mistä se muuten johtuu? Aistitteko te muut herkät myös niitä positiivisia tuntemuksia ja tulevia sattumia? Kun itsestä tuntuu, että enemmänkin tulee aistittua "ei niin mukavia" tuntemuksia.. Olen nyt ryhmäytynyt uuteen ryhmään (pointsit mulle rohkeudesta) niin yritän koko ajan puhua itselleni, että kyllä tästä hyvä tulee, sä löydät oman paikkasi tässä ryhmässä, vaikka ryhmä alkuun tuntuukin sisäänpäinkääntyneeltä. Sitähän monessa oppaassa sanotaan, että sinä et ole vastuussa toisten tunteista! :)Eli kun toimii hyvän asialla eikä halua tahallaan aiheuttaa kenellekään pahaa mieltä, on muillakin ihmisillä oma vastuu näissä asioissa. Peace and Love.

    VastaaPoista
  17. Hyvä kirjoitus. Tunnistan itsessäni samaa ominaisuutta. Mietityttää vain, että onko "yli menevä" tunnepuntarointi ja analysointi ihmisen luonteen ominaisuus vaiko kuitenkin "haava sielussa". Onko menneisyydessä jotain, mikä on aiheuttanut sen? Onko jokin lapsuuden kokemus "ylivirittänyt" tunnetuntosarvia tai jättänyt päälle lapsille ominaisen tarkkailemisen? Ympäristö ei kenties ole ollut luottamuksen arvoinen, eikä ole vahvistanut omanarvontuntoa, vaan se on hajottanut jotain syvällä sisimmässä niin, että se sisäinen lapsi luulee olevansa vastuussa tilanteesta, jossa ei saa hyväksyntää ja välittämisen kokemusta. Hylkäämisen trauma, ei ole kohdattu tunnetasolla, itsetuntoa ei ole vahvistettu, rakkaudeton lapsuus..?

    Yksilöllisinä olentoina, persoonina, olemme tietysti erilaisia mutta nämä ajatukset kumpuavat omakohtaisesta kokemuksesta. Olen edistynyt kun opin, että voin päästä eroon taakastani, kun "nuolen haavojani" kohtaamalla asioita turvallisessa ympäristössä. ❤

    Herkkyys on mielestäni upea ominaisuus, mutta sen ei pitäisi toimia itseä vastaan. Eheä sielu ei kipuile niin ankarasti arkielämän tilanteissa. Kun niin on aina ollut, ei vain ehkä hahmota, että kyseessä on "terapiantarve" ja haava sielussa, eikä sen sielun ominaisuus. Eheydytään ja katkaistaan kierre. ❤

    VastaaPoista
  18. Mä en tiennytkään että oon kertonu mun fiiliksistä jollekin mutta siltä kirjoittamasi tuntui, kuin kertomukselta suoraan omasta elämästäni. Ihanaa että meitä on muitakin.
    Viimeinen kommentti kuitenkin sai ajattelemaan, voisiko yliherkkyyteni johtua oikeasti äidistäni, tuosta narsistisen persoonallisuushäiriön määritelmän esikuvasta jonka seurassa on pitänyt olla pakostakin koko elämän tuntosarvet esillä ja tunnostella että millainen päivä tänään on ja mitähän tällä kertaa uskaltaa sanoa ja tehdä. Äitiin olen saanut etäisyyttä mutta yliherkkyyteen en. Herkkyys on samaan aikaan sekä lahja että taakka.

    VastaaPoista
  19. Osu. Tuntuu ja kuulostaa niin tutulta.

    VastaaPoista
  20. Minä olen diagnosoinut itseni jo kauan sitten erityisherkäksi. Olen eroamassa avioliitosta, jossa mies oli todella sulkeutunut (niissä tärkeissä asioissa) ja minä erityisherkkänä ylianalysoin häntä vuosia. Ja vähän liian usein väärään. Minusta tässä herkkyydessä on paljon paljon hyvää, mutta nyt kun näen oman lapseni joka on perinyt sekä isänsä, että äitinsä geenit niin kyllä siinä melkoinen kameleonttikasvattaja saa ola.

    Mies löysi uuden muijan joka ilmeisesti on kovin hänen kaltaisensa. Ehkä he sopivat paremmin yhteen, mutta minkälainen puoliso sopii erityisherkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Iiris, mä olen löytänyt hyvän puolison, ja olen erityisherkkä. Mun puoliso on ehkä minun vastakohtani luonteeltaan ja tempperamentiltaan, ja ei ehkä alkujaan ollut niin ymmärtäväinen ja halukas puhumaan "kaikesta" kuin minä, mutta hän oli kuitenkin lopulta avoin uudelle. Se on ehkä tärkeintä. Otin (ja otan edelleen) aina ja uudestaan asiat esiin ja perustelin. Nyt me olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja olemme onnellisempia kuin koskaan. Ihanaa viikonloppua sulle ja kaikille muille! ♡

      Poista
  21. Itse tunnistan kirjoituksen asiat itsessäni ja silti epäilen erityisen "erityisherkkyyden" olevan synnynnäinen luonteenpiirre. Enemmänkin uskon sen olevan vaikeiden lapsuuskokemuksien aikaansaamaa epävarmuutta, joka muuttuu tällaiseksi yliempatisoinniksi, kun ne yhdistyvät tiettyihin temperamentti- ja luonteenpiirteisiin. Tuo lapsuuden tuntosarvien ylösjääminen on osuva kuvaus. Itse tiedän tämän omalla kohdallani johtuvan lapsuuden kokemuksista ja olen jo vuosia tehnyt töitä itseni kanssa. Puhun itselleni siitä, kuinka muut eivät ajattele minua ja sanomisiani jälkeenpäin, niin kuin minä omia sanomisiani ja toisten ilmeitä. Yritän lopettaa jälkivatvomisen ja toisten tuntemusten päättelyn. Vähitellen se alkaa tuottaa tulosta. Yritän myös joka päivä ajatella itsestäni positiivisia, onnistuneita asioita. Tähän erityisherkkä -teemaan liittyen kohtaan joskus ihmisiä, jotka kuvaavat itseään erityisherkiksi, mutta vaikuttavat minun silmiini vain uhriutuvilta ja epätasapainoisilta. Jos tällainen ihminen alkaa analysoida minua (väärin) on vaikea jatkaa omaa asiallista vuorovaikutusta. Silti pyrin niin tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanoisin, että on tosiaan kahdenlaista herkkyyttä. Mulla on kumpaakin. On sitä synnynnäistä jonka avulla tosiaan vaikka intuitio ja vaistot toimivat oikein, ja sitten on lapsuudessa tapahtuneiden asioiden vuoksi syntynyttä herkkyyttä, joka sitten vähän mutkistaa juttuja. Kun vaikeita juttuja alkaa työstää vaikka terapiassa, se vahingollinen herkkyys alkaa sulamaan pois. Se vaatii kovaa työtä eikä monikaan lähde siihen, koska olo voi olla niin epämukava.

      Poista
  22. Ja kuinka vaikeaa on joskus olla ymmärtävä ystävä yliherkälle. Välillä tuntuu, että yliherkkä tekee asioista tahallaan vaikeita itselleen, vaikka todellisuudessa on kyse luonteesta tai ominaisuudesta.

    VastaaPoista
  23. Olen miettinyt samoja asioita omalta kohdaltani. Lähinnä siksi, että ne söivät liikaa energiaa ja aiheuttivat kohtuuttoman paljon tunnemylläkkää. Omasta mielestäni tarpeetonta sellaista. Se aika oli poissa läheisiltäni. Mietin onko tämmöinen tapa kohdata ihmisiä kuitenkaan vain herkkyyttä vai onko pohjalla esim. huono itsetunto. Kun on epävarma ja itsetunto raknetunut jotenkin joissakin osaa vinksalleen, silloin ylitulkitsee toisia ihmisiä. Olenkin siis yrittänyt kääntää katseeni itseeni ja miettiä miksi tuo toisen sanominen/sanomatta jättäminen/ilme/ele minua oikein hämmentää ja häiritsee. Tarviiko sen vai voinko nyt vaan antaa olla ja keskittyä oleellisempiin asioihin. Edelleen olen keskellä tätä prosessia, mutta olen huomaavinani, etten enää yhtä herkästi ajattelisi asioiden olevan aina minusta johtuvia. Hoen itselleni, että en kerta kaikkiaan voi tietää mitä toisten päässä oikein lopulta liikkuuja mitkä epävarmuudet ja motivaatiot siellä jyllää. Oman toiminnan ja ajatusmalline tiedostaminen on jo hyvä lähtökohta, kun ei tyydy selittämään asiaa vain herkkyydellä. Tsemppiä kaikille, herkkyys on haastavaa :)

    VastaaPoista
  24. Tämä teksti oli kuin olisin itsestäni lukenut. Kärsin samasta asiasta ja joskus tuntuu, että on ihan sairasta jäädä pohtimaan 2 viikoksi sitä,miksi joku sanoi jotain esim. työpaikalla minulle jollain tietyllä tavalla.Analysoin keskustelua joka suunnalta ja mietin miksi toinen oli niin etäinen, äänenpaino oli sellainen kuin oli tai miksi hän ei katsonut minua kun puhuin hänellä jne.
    Se on ajoittain rankkaa olla tunteva ja herkkä aistinen ihminen.

    VastaaPoista
  25. Tunnistan itseni täysin kirjoituksestasi. Joskus sanoinkin, että jos joku tulee vielä sanomaan mulle että EH on siunaus, niin vedän päin lättyä��
    Minua ihmetyttää ja kummastuttaa myös toisten 'latteat' reaktiot, kun itse kerron jotakin asiaa silmät riemusta kiiluen. Miksi toinen ei riemastu? Olenko hullu kun näin riemusta hyppelen? Miten jonkun toisen reaktio voikaan syödä minun omani ja laittaa minut epäilemään tunteitani.
    Miten toisen ihmisen energia syö omaani ja sekoittuu omaani. Miksi ihmiset ei vaan voi ymmärtää että reagoin ja koen asiat erilailla. En väärin tai lapsellisesti, vaan eri tasolla, moniulottuvaisemmin. Tämän tästä hakkaan paatani seinään, kun minua ei ymmärretä tai kun asiani ei saavuta toista kuuntelijaa. Yhteys katkeaa, ei mene perille saakka. Turha edes yrittää, kun usein vaan itse loukkaantuu tai saa itsensä epäilemään itseään. paljon olisi asiasta kirjoitettavaa-jaettavaa.
    ❤❤❤

    VastaaPoista
  26. Ilman ilkeyttä ja nälvimistä tiedustelisin, oletko tai onko joku muu päässyt selvyyteen siitä, missä kulkee herkkyyden ja itsekeskeisyyden raja.

    VastaaPoista
  27. Kuulostaa hyvin tutulle. Itse olen saanut paljon apua ja oppinut ymmärtämään itseäni sekä samalla muita lähtiessäni opiskelemaan tunnevyöhyketerapiaa. Suosittelen ainakin kokeilemaan kyseisiä hoitoja.

    VastaaPoista
  28. Samoilla linjoilla aikaisemman kommentin kanssa että "missä kulkee herkkyyden ja itsekeskeisyyden raja..". Aikaisemmin tapailin miestä joka kuvaili itseään alun alkaen todella herkäksi. Suurinosa keskusteluista pyöri toisten ihmisten käytöksen jatkuvassa analysoimisessa ja jossittelussa ja tämä sama tarkkailu ja ylitulkinta kohdistui myös minuun. Oli yhtä helvettiä olla tekemisissä ihmisen kanssa joka tiesi minunkin mielialat paremmin kuin minä itse ja usein kertoi tekstiä vastaavia tarinoita siitä miten jonkun jumalan tavoin pystyy aistimaan toisten ihmisten mielentilat, havaitsee asioita joita muut eivät huomaa jne. Jatkuva mielialojen vaihtelu, tuhat kertaa päivässä esitetty kysymys "mikä fiilis?",jatkuvat ylitulkinnat minun sanoista ja käyttöytymisestä (jotka kaikenlisäksi eivät ees pitäneet paikkaansa vaan oli ajoittain tosi kaukaa haettuja monimutkaisia teorioita) sekä oman hirveän käyttäytymisen puolustelu tällä ainaisella "herkkyydellä" saivat minut lopulta katkaisemaan koko ihmissuhteen, ei sitä helvettiä olisi kauempaa kestänyt. Nyt vinkki teille herkkiksille: älkää jatkuvasti analysoiko toisia. Antakaa toisille tilaa olla ja tuntea niikun kukin haluaa, tilaa esimerkiksi olla joskus huono päivä.Kaikki EI liity teihin eikä pyöri teidän napanne ympärillä. Jos joku asia kaihertaa, kysykää suoraan älkääkö näillä maagisilla yliluonnollisilla voimillanne uskoko aistivanne mistä mikäkin milloinkin johtuu. Älkää vaatiko erikoiskohtelua sen takia että koette olevanne herkenpiä kuin muut, on raskasta esimerkiksi puhua vaikeista asioista avoimesti kun pitää jatkuvasti varoa ettei toinen nyt vaan ota itseensä.Jos ette herkkyytenne kanssa tässä maailmassa pärjää, hankkikaa jotakin keskusteluapua.

    VastaaPoista
  29. Siis miten voikaan samaistua niin paljon! Loistava kirjoitus ❤

    VastaaPoista
  30. Kuten moni muukin kommentoija on todennut, totean minäkin - erittäin tutun kuuloinen kuvaus, joka voisi olla kuin suoraan omasta elämästäni.

    Itselleni herkkä persoonallisuuteni on valjennut kunnolla vasta viimeisten vuosien aikana ihan rehellisen itsetutkiskelun kautta. Sitä ennen en ole asiaa miettinyt vaikkakin olen ollut herkkyydestäni "tietoinen" (olen tiedostanut kykyni analysoida tunnelmaa, ilmeitä ja ihmisiä ylipäätään, minulla on todella matala liikuttumiskynnys ja monet tilanteet ovat tuntuneet uuvuttavilta koska vastakaiku ei ole ollut sellaista kuin oletan, listaa voisi jatkaa...). Ennen kun asia valkeni kunnolla itselleni, loin useinkin huomaamattani ympärilleni niin vahvan suojamuurin, ettei kukaan päässyt minua herkistämään (tai edes lähelle).

    Miehelle eritoten tämän luokan herkkyys on todella haastavaa, mutta kun asian oivaltaa ja olet sinut itsesi kanssa, on tämä piirre erittäin iso vahvuus. Suosittelen jokaiselle pienimuotoista itsetutkiskelua ja itsensä hyväksymistä, muuten voi päätyä synkillekin poluille.

    VastaaPoista
  31. Kiitos Ansku! Kiva kuulla sun kokemuksia herkkyydestä. Pidän sitä suurena vahvuutena mutta hyvin raskaalta kantaa. Välillä toden teolla ihmetyttää empatian puute Suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuitenkin tunneäly on sellaista mitä ei voi monistaa ja joka erottaa meidät koneista. Mielestäni jokaiselle esimiehelle tulisi tehdä empatiatesti :D mietin pitkäänkin miksi joku sanoi jollain tavalla tai jätti moikkaamatta. Keksin ja spekuloin syitä millä voisin "korjata virheitä" käytöksessäni. On erittäin uuvuttavaa uudelleenmiettiä koko ajan omaa tapaa olla ja tehdä. En tiedä onko ainut lääke vaan pohtia tarkkaan millainen haluan olla ja mitkä ovat elämäarvoni ja katsoa ketkä ystävät jäävät jäljelle vaikka en kaikkia miellyttäisikään :D vaikeammin tehty kuin sanottu.

    VastaaPoista
  32. Yltääkö muidenkin herkkien ihmisten herkkyys ja sinun herkkyytesi, eläinmaailmaa kohtaan? Koska itse havahdun kummastukseen, kun moni empaattiseksi tunnustautuva pystyy täysin omantunnon tuskitta käymään esim. eläintarhoissa ja syömään lihaa, puhumatta monesta muusta epäkohdasta miten me käytämme toisia eläimiä? Tästä tahtoisin kuulla ajatuksia.

    VastaaPoista
  33. Kiitos tästä! Harvemmin tulee mitään kommentoitua, mut tällä kertaa kyllä pakko sanoa et nyt osu ja uppos. Varsinkin "Tai tuo ei vastaa viestiini, koska hän ei varmaankaan enää pidä minusta, eikä esimerkiksi siitä, että se vaan jumankauta unohti vastata." kuulostaa hyvinkin tutulta. Läheskään aina en lähde etsimään syitä itsestäni, mut kelailemaan, miettimään, ylianalysoimaan ja vetämään omia johtopäätöksiä itselle merkityksellisistä "signaaleista", muitten mielestä ehkä pikkujutuista, aivan liian usein.

    VastaaPoista
  34. Luojan kiitos meitä on muitakin, kamppailen itsekin tämän kysyisen herkkyyden kanssa päivittäin ja pystyn niin samaistumaan tunteisiisi ja kertomaasi tekstiin. Ajattelin pitkään, että herkkyys on paheeni ja siltä se tuntuikin kun huomasin heti jos jollain on jokin huonosti tai jokin ei vain ole kohdallaan mutta kukaan ei huomannut jos minulla ei mennyt hyvin ja siitäkin syytin vain itseäni, että minun syynihän se on. Olen pikkuhiljaa oppinut elämään tämän kanssa ja oppinut arvostamaan sitä että huomaa ympärillä tapahtuvat asiat herkemmin ja jokainen tunne (myös ikävät) ovat voimakkaampia. Ihanaa lukea teidän muidenkin "herkkisten" kommentteja ja ajatuksia. <3

    VastaaPoista
  35. Sanasta sanaan kuin omista ajatuksista ja kokemuksista... Kiitos.

    VastaaPoista
  36. Et oo muuten ensimmäinen kuka miettii noita asioita. Luin myös äskön tuon päätätkö olla mulkku vai kiva tekstin josta aistin samoja seurauseettisiä aihealueita. Jätän oman kantani ja mielipiteeni aiheesta tällä kertaa kertomatta, halusin vain suositella tutustumista altruismin käsitteeseen (vaikket ihan tarkalleen siitä puhukkaan, aihe on vain hyvin samantapainen), ja ennenkaikkea tutustumaan siihen itselle vieraampaan filosofiseen näkökulmaan. Tässätapauksessa esim. nihilistien vastalause altruismiin mielestäni kertoo jo paljon ketä varten elämme. Suosittelen myös tutustumaan Locken, Russeaun ja Hegelin näkemyseroihin aiheesta, ja yrittää itse päätellä kenen näkemys on lähinnä sitä "objektiivista totuutta parhassta mahdollisesta", jos kenenkään.

    VastaaPoista
  37. Et ole yksin! Meitä on muitakin, jotka seilaavat herkkyyden kanssa. Itsekin tutustun herkkyyteeni joka päivä lisää ja yritän vakuuttaa itselleni, että kaikki ei johdu minusta. Esim. vaikka työkaveri nyt ei moikannutkaan minua palaverissa niin se ei automaattisesti tarkoita, että olisin tehnyt jotain väärin. Mutta työtä se on vaatinut, huh. Monta vuotta ja vasta ollaan tässä vaiheessa menossa. Pikkuhiljaa eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Voimia herkkyyden kanssa! <3

    VastaaPoista
  38. Jos mä joskus hankin sijoitusasunnon, niin haluan sut mukaan haastattelemaan potentiaalisia vuokralaisia :-)

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki