Tietoa mainostajalle ›

Tulin juuri lasten kanssa brunssilta. Se oli perseestä

27.1.2018

Mulla on luonnoksissa tuossa teksti, jossa kehun, kuinka ihanaa ja helppoa on matkustella ja tehdä mitä vaan hauskoja juttuja viisivuotiaan ...

Mulla on luonnoksissa tuossa teksti, jossa kehun, kuinka ihanaa ja helppoa on matkustella ja tehdä mitä vaan hauskoja juttuja viisivuotiaan kanssa. Ollaan matkustettu junalla, käyty taidemuseossa, leffassa, teatterissa ja ulkona syömässä. Tehty kaikenlaista sellaista, mikä ei just ole varsinaisesti lasten aktiviteettia – jotain HopLoppia tai tivolia. Ja voin ihan rehellisesti sanoa, että mukavaa on ollut.

Myös kolmevuotiaan kanssa voi tehdä jo joitain vastaavia juttuja ja se on kivaa. Suurilta osin ainakin.

Taika vaan on siinä, että ne asiat pitää tehdä kahdestaan. Siis aikuinen ja yksi lapsi kerrallaan, mikäli mielii nauttia siitä ajasta. Välittömästi nimittäin kun kuvaan astuu sisarus, homma menee niin sanotusti reisilleen.

Olin juuri lasten kanssa brunssilla. Se oli perseestä.

Tiesin sen toki jo lähtiessäni – aivan kuten joka jumalan kerta –, mutta niin vaan sitä ihminen lähtee. Aina yhtä optimistisena, "jos vaikka tällä kerralla ei menisi niin villiksi". Kerta toisensa jälkeen uskoo mahdollisuuksiinsa, vaikka vituiksi se aina menee.

Homman nimihän on se, että ei ne lapset varsinaisesti mitään tuhmia ole. Ei ne riko paikkoja tai työnnä toisiaan portaita alas. Ei räi seinille tai potki mummoja.

Vaikka se tuhmalta käytökseltä niiden kaikkien muiden silmään saattaakin näyttäytyä, ei ne ole tuhmia. Ne vaan on vilkkaita, uteliaita, äänekkäitä, innostuvia, malttamattomia ja... no vittu lapsia.

Se, miksi niiden kanssa menee hyvin ilman toista sisarusta on, että silloin ne tyytyvät aikuisen seuraan. Malttavat istua aloillaan, kun ei parempaakaan ohjelmaa ole. Juttelevat niin kuin mitkäkin sivistyneet ja siemailevat pillimehujaan.

Mutta kun yhtälöön laitetaan sisarus, alkaa välitön ärsykkeiden tulva. Koko ympäristöstä tulee suuri leikkiareena. Kaikki mitä toinen tekee, yllyttää toista seuraavaan sekoiluun.

Koska se vaan on niin paljon hauskempaa, kuin jonkun hillityn aikuisen leikkiminen.

Kuva ei liity tapaukseen.

Päiväkodista kerrottiin, että olivat laittaneet lapsemme nukkumaan samaan nukkariin. Ennen kuin varovasti kertomustaan aloittanut ope oli edes ehtinyt kertoa jutun varsinaista pihviä, arvasin sen jo: reisille vissiin meni.

Sisaruksilla on aivan sietämätön kyky liittoutua koko muuta maailmaa vastaan. Tavallaan se on jollain tasolla ihailtavaakin, se sellainen sisaruus, mutta näin kasvattajana – vanhempana tai ammattikasvattajana – se on yhtä helvettiä.

Minun ei liene tarpeellista selittää mitä se pööpöily on, mitä sisarukset toisissaan saavat aikaan, mutta toistan: se ei varsinaisesti ole mitään ilkeilyä tai tuhmailua. Se on vain... pööpöilyä. Vaikka siis osaa ne toki triggeröityä toisen jutuista ja alkaa toistensa kurkkuihin, mutta se on taas tarina erikseen.

Sekoiluhetkellä ei mene mikään sana perille. Ei saatana selitykset, eikä edes uhkailut. Rakentavuudesta on turha haaveilla, kun kaksi käyttäytyy kuin humalaiset teinit nuokkarin vessajonossa. Mikään ei ole pyhää, kunnioitus on tiessään, eikä ne edes tarkoita sitä niin. Niillä vaan on pikkuisen liian hauskaa. Ei ehdi ajatella muuta.

Ja joka kerta ajattelen siellä kahvilassa, ravintolassa tai brunssilla, että miksi helvetissä vain minun lapseni ovat näin sekopäitä. Että olenko tosiaan tehnyt kaikki nämä vuodet kaiken aivan päin helvettiä, vai miksi nämä minun ei toimi kunnolla.

Eräs mielipiteitä vahvasti jakanut naistentautien lääkäri sanoi joskus, että lapsilla tulee olla minimissään kolme vuotta ikäeroa. Ajattelin tuolloin, että tyyppi puhuu omiaan, mutta alan sittenkin kääntyä ajatukseen. Tosin itse sanoisin vähintään viisi vuotta olisi hyvä olla.

Koska kun nuorempi on vilkaskulkuinen kolmevuotias, olisi vanhemman lapsen oltava jotain muuta kuin neljä tai viisi, koska senkin ikäinen on vielä sellainen kolmevuotiaan kanssa samaan sekoiluun ryhtyvä tapaus.

Mutta jos taas vanhempi lapsi olisikin kahdeksan tai päälle, se ehkä jollain tasolla jo osaisi hillitä impulssejaan ja kuunnella järkipuhetta. Kai.

Saatte ihan vapaasti tuomita minut huonoksi kasvattajaksi ja täysin auktoriteettia omaamattomaksi, mutta minä en jumalauta saa noita aina ruotuun. Hyvin luovasti eri tyylejä kokeillen olen yrittänyt.

Joskus lapsettomana omien sukulaislasteni samanlaista sekoilua seuratessani, ajattelin että määrätietoinen rajojen asettaminen, asioiden järkiselittely, johdonmukaisuus ja kaikilla Nanny-tekniikoilla uhittelu tai vaikka pikkuisen enemmän suuttuminen ja vähän painokkaammin äänensä korottaminen osoittaisi auktoriteettia ja lapset alkaisivat toimia mieleni mukaan, mutta voin sanoa että ei auta.

HAHAHHAHA, ei saatana auta.

You Might Also Like

51 kommenttia

  1. Ai että, kyllä kolahti! Viimeksi neidit 2&4v vetivät painiottelut impivaaran uimahallin eteisessä. Eikä niitä tosiaan saa ruotuun sitten millään. Terkuin. Kasvattaja JA ammattikasvattaja :D Ja me hullut tehtailtiin vielä kolmas...onneksi menee muutama vuosi että pahnan pohjimmainen keksii tuon sisarusperseilyn. Ehkä toivoa että edes vanhin on silloin jo viisas..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, anteeksi että naurattaa, mut mä niiiin tiedän ton painihomman! Ja IHANAA että ammattikasvattajankin lapset sekoilee. Koska siis nekin on niinku... lapsia, niinku muutkin! <3

      Poista
  2. I so feel you! Mulla niitä on kolme ja edelleen 7-9-vuotiainakin ne saattaa välillä mennä tuohon sisaruspööpöily-moodiin, eikä siihen vaan tepsi mikään keino. Kerran lähdin niiden kanssa lähi-Prismaan sillä ajatuksella, että saadaan kivaa toimintaa päiväohjelmaan. No, nehän keksi samantien aloittaa taistelun siitä, kuka saa vetää ostoskoria, mutta en siinäkään kohtaa vielä ajatellut, että nyt on paras suoriutua kotiin mahdollisimman rivakasti, vaan keksin alkaa sovituttamaan niille tarjouksessa olevia talvikenkiä. Joo, kuningasidea. Tilanne eskaloitui megahäröilyksi kenkäkäytävällä ja kun sitten siirsin yhtä kullannuppuani jämäkästi käsivarresta kiinni pitäen, tilanteen kruunasi kovaan ääneen kajautettu ”au äiti, sä satutat mua, sä SATUTAT mua!”
    When will I ever learn...

    Terkuin,
    Kohtalotoveri Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ai kauhee! Joo sitä on jostain syystä aina pikkuisen vielä kokeilta, jos vielä onnistuis yks pikku juttu lisää! :D

      Poista
  3. Voin lohduttaa, et ei se ikäerokaan välttii auta. Meidän kahdella lapsella on ikäeroo kuusi vuotta ja ne ärsyttää koko ajan toinen toisiaan. Ja mieheni pojalla on 10 vuotta ikäeroa meidän yhteiseen poikaan. - Pari päivää lomalla samassa paikassa, ni johan alkaa se semmonen puoliksi leikkimielinen ärsyttäminen ja koko oleminen on lopulta pelkkää huutoa ja kitinää. Me ei kyl syödä usein ulkona, mut niin paljon kuin usein vihaankin kaikkia teknisiä härpäkkeitä, ni kyllä meidän 4 vee saa rauhassa ravintolassa katsella (hiljaisella violaolalla) sitä youtuben ärsyttävän jankkaavaa babyfingeriä tms. Ton ikäisen syömiset eli about kaksi haukkua on tehty siinä kohtaa, kun itse on just saanut ruoan nenän alle. 😜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pitäs aina olla noitten kaa kaksi puhelinta mukana, koska jos annan toiselle laitteen, toinen haluu oman. Kun samasta EI VOI katsoa! Helvetti. :D

      Poista
  4. Tiedän tunteen, meillä samanikäiset lapset ja tuntuu välillä, että sekoan kun ollaan porukalla jossain. Kahdestaan jomman kumman kanssa menee aika kivasti, ja silloin aina muistaa kuinka ihana se oma lapsi on ihan omana itsenään. Mun mielestä tää tappelu on paljon raskaampaa kuin vauvan ja kaksivuotiaan kanssa oli. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Samaistun täysin. Tuollaisella hetkellä 6-vuotias yllyttää 3-vuotiasta ihan kaikenlaiseen hoopoiluun ja 3-vuotiashan tekee nauraen ihan kaiken. Siinä tilanteessa voin komentaa tai puhua ihan mitä vaan ilman, että kukaan kuuntelee. Voin luvata vaikka mitä kivaa ilman, että tarvitsisi niitä oikeasti toteuttaa, koska kukaan ei kuuntele. Yksi kerrallaan näiden kanssa kyllä voi tehdä kaikenlaista, yhdessä vaan harvoin. Että ottaa päähän. Tollasessa tilanteessa on kyllä to-del-la vaikeaa pysyä rauhallisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis apua toi just! Meilläkin esikoinen oikein yllyttää toista tekemään kaikkea! En kestä!

      Poista
  6. Sä kirjotit nyt just sen mitä mä pelkään niin etten uskalla perkele tehdä toista lasta. En ole nähnyt ketään perhettä joilla on enemmän kuin yksi lapsi (pienellä ikäerolla) hallitsevan tilannetta. Mulla ei ole siis näitä perheitä ja heidän sekoilevia lapsiaan kohtaan mitään negatiivisia tunteita, vaan ymmärtäviä ja rohkaisevia. Mutta itse en tuohon pysty! Olen miettinyt että koska sisarus olisi silti hyvä olla niin ehkä jos ikäeroa odottaa siihen väliin joku 6-vuotta. Jos sitte en itse saisi hermoromahdusta. Musta tuntuu kun katselen kyseisten perheiden toimintaa että miten he jaksavat tuon ja vielä monta vuotta. Arvostan todella ihmisiä jotka jaksavat koska noilla sisaruksilla on vanhempana mitä luultavimmin sielunkumppani joka tuntee ja tietää toisesta kaiken ja joka osaa samaistua koska on samoista lähtökohdista. Omat lapseni tulevat olemaan huonosti toisensa tuntevia pelkuriäidin lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiätkö, en yhtään ihmettele että pelottaa. Koska sitä se on sisarusten kanssa. Ne ottaa joka tapauksessa yhteen ja muutenkin sekoilevat keskenään.

      Mun siskolla ja mulla on muuten kuusi vuotta ikäeroa ja vaikka muistan että mekin ollaan tapeltu ym. lapsena, mutta silti se on enemmän ollut kuitenkin sellainen musta oikeesti huolta pitävä isosisko. Että ehkä tuollaisella reilummalla ikäerolla vois toimia – ainakin paremmin – jos pelkää jaksamispuolta! <3

      Poista
  7. Mun on nyt pakko kommentoida tätä siitä näkökulmasta, että me ollaan mun veljien kanssa jo aikuisia (okei, nuorin 17v, mutta kuitenkin), ja tajusin tätä lukiessa meidän vieläkin joskus käyttäytyvän jossain määrin noin :D

    Lapsena me ei edes kotona sekoiltu porukassa (paitsi kaksi nuorinta parina, meitä on siis viis), mutta melkeen aina kodin ulkopuolella just tollasta pööpöilyä. Oli vanhemmilla varmaan ihanaa...

    Nykyään sit taas nimenomaan kotona, ja vähän verbaalisemmin painottuen, mut uskon tän heijastavan sitä samaa läheistä sisarussuhdetta. Sekoilu on parasta sisarusten kesken <3

    Että sillon kun oikeen ottaa päähän se pööpöily, niin aattele vaan sitä läheisyyttä ja kaikkea mihin se kantaa! Tsemppiä!

    T. Lapseton vakkarilukija 27v

    VastaaPoista
  8. Ah miten nautinnollista luettavaa. Siis noinhan se just menee. Juuri viikko sitten olin lounaalla ustävän kanssa uudessa trendiravintolassa ja katselin kateellisena viereiseen pöytään, kun siellä vanhemmat söivät rauhassa kahden alle kouluikäisen kanssa. Ne ipanat oli niin hyvätapaisia. Ei meidän kolme kauhukakaraa, mietin. En ikinä edes uskaltaisi niiden kanssa minnekään astetta hienompaan paikkaan, no sellaiseen jossa ihmiset ruukaa käydä. Säästän itseni mieliharmilta. Ja niin vaan minäkin olen joskus ennen lapsia tai vain yhden lapsen kanssa katsellut toisten "huonosti" käyttäytyviä lapsia ja miettinyt, että ei oo rajoja osattu asettaa. Että mikä on, pelkääkö ne omia lapsiaan vai mikä on??? Karma is a bitch!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehelläni on vastaavanainen kokemus laivalta. Meidän lapset väsysekoilivat, viereisen pöydän ruotsalaisperheen ipanat sivistyneesti vieressä. Vaikea se on siinä olla vertailematta! :D

      Joo ja tosiaan vierestä on helppo kasvattaa muiden lapsia. Mä olin ihan helvetin hyvä kasvattaja ennen omia lapsiani!

      Poista
  9. Samaistun täysin!!!

    Mulla on neljä poikaa. Ja voin sanoa että vielä pahempaa kun pienten pööpöily on, on eskarilaisen ja tokaluokkalaisen pööpöily! Yleensä yleisillä paikoilla riittää etenkin vanhemmalle yks vihanen mulkaisu, mutta silloin kunnei riitä, niin häpeän silmät päästäni. Siis kyllähän tuon ikästen PITÄIS jo osata käyttäytyä. Mutta kun ei. Huooh.

    VastaaPoista
  10. Spot on! Ihanaa että sä ja sun blogi olette olemassa. Meidän kiltti 2-v on muuttunut ihan holtittomaksi kuten isoveljensä ja yhdessä heidän meno on kreisiä :D Lohdullista kuulla että emme ole yksin tämän haasteen kanssa.

    VastaaPoista
  11. Tänään oli kanssa oikein kuningasideoiden päivä:

    Kun noi kolme (7,5 ja 3) oli ensin aamupäivän syöneet sokerimuroja ja tunkeneet legoja toistensa ruumiinaukkoihin totesin, että nyt on aika lähtee a.) silmälasikauppaan, b.) ravintolaan syömään ja c.) parturiin, että kaks nuorinta saa uudet tukat. Ai että miten rentouttavaa oli ostaa piilolinssejä kun samalla pennut "sovittelee" laseja ja itkee, että "ei täällä voi ees leikkiä". NO EI VOI! Sitten se ravintola, missä ruoka tuli espanjalaisella tahdilla ja joku oli mennyt laittaa karamellisoitua sipulia hampurilaisen väliin. Se siitä sitten. En ees puhu parturista.

    Mutta se ei loppunut siihen! Ihminen on loputon masokisti!

    SITTEN se keksi että ny lähretään kattoo linnaa. Ja koko perhe, jonka lapsista 3/3 ovat matkapahoinvoivaa sorttia, ajoi kiemurtelevaa vuoristotietä linnalle, joka on jyrkänteen reunalla puolen kilsan korkeudella. Vanhenin ehkä 16 vuotta sen vartin aikana, mikä juostiin lasten perässä kunnes lähdettiin kotiin. En edes mainitse pysähdystä ostamaan vettä matkatavaramyymälästä. Jos tämän jälkeen ei vielä vituttanut niin ruuhka-aikaan viikon ruokaostokset samalla ku kaikki lapsista yrittää tehdä katoamistemppuja tai tunkea toisiaan pakastealtaaseen niin oijjettä.

    Nyt ne nukkuu ja ai kun ne on suloisia ja ehkä vielä neljäs? Tai sittenkin neljäs LASI VIINIÄ!

    VastaaPoista
  12. Joo ja miten pienestä ne osaa jo kaikki mindgamesit ja salaliittoilun!! 2- ja 3-vuotiaat vastaheränneet, pehmoset ja lämpimät kullannuput tulee aamulla antamaan pusuja ja kirkkain silmin sanoo ettei äitin ja isin tarvii nousta sängystä, isoveli laittaa telkkarin päälle ja ottaa pikkusiskon kainaloon kattomaan aamun lastenohjelmia. Ja sit ku nouset vihdoin aamu-uniltasi "mun lapset on niin fiksuja" -hymy naamallasi ja meet olkkariin! Ei saatana siellä on revitty kokonainen rulla vessanpaperia glitterin kokoiseksi silpuksi, on syöty omin päin aamiaista eli kaikki ruoka-aines mihin pikku kullannuput on ylettänyt (myös kukkamulta) on pitkin keittiötä, masuun asti on päässyt ehkä banaanista kuori, koska itse banaani on hierottu sohvaan ja tottakai äitin käsilaukusta on otettu käsirasva ja sitä on kanssa sivelty, niin mihin sitä ei olisi sivelty. Aijjaih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha, just toi! Meillä samanmoista settiä!

      Poista
  13. Hah haa. Meillä on juuri tuo 5 vuoden ikäero, mutta pööpöily-konsepti on hyvin hallussa. Siis lapsilla, aikuisilla tilanne ei niinkään ole hallussa. Suosikkiravintolamme ovat Home delivery ja Take away.

    VastaaPoista
  14. Hahhah!Tiedän tunteen ja paskat ikäerosta. Meidän tytöt täyttää keväällä 2&5 ja nyt 1veen lempparilaus eita on minäkin haluan, aiii, hyhmä sisko, ja vuk juu. On 1. :P

    VastaaPoista
  15. Mahan kasvaessa olen miettinyt miten sitä piakkoin kahden kanssa pärjäillään. Vaan elävästipä muistui tämän lukemisen myötä mieleen kaikki omat ja veljeni pööpöilyt. Ei varmaan oltu niitä parhaiten käyttäytyjiä vaan lähes 100% sekoilijoita. Noh, tälle tilanteelle ei ole enää tehtävissä mitään. Muuta kuin yrittää selviytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auta kuin selviytyä! Mutta kyllä siitä selviytyy! Vähän voi joskus vituttaa, mutta selviytyy!

      Poista
  16. Hah haa, toivottavasti Hanna Sumari ei osunut tällä(kin) kertaa samaan ravintolaan :-D :-D :-D Me oltiin eilen 2,5 v kummipojan kanssa syömässä ja se oli yksinäänkin aika perseestä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollu tällä kertaa! Sinänsä harmillista, että silloin kuin oli, meidän lapset oli tosi jees! :D

      Poista
  17. Nokun minun mielestä lapset saakin näkyä ja kuulua. Itselläni on kaksi kahden vuoden ikäerolla eivätkä todellakaan tiedä mitä hiljaisuus, rauhallisuus, paikoillaan istuminen jne tarkoittaa. Käymme paljon ravintoloissa, ostoksilla jne ja annan niiden ”riehua”. Eli käytännössä kaupassa leikkivät piilosta hyllyjen välissä, vähän juoksentelua siellä täällä tai jätän pienimmissä kaupoissa ulkopuolelle keskenään painimaan ja kaikki kiitettävällä volumella. Ja miksi näin? Joko lukittaudun kotiin tai vaan aletaan hyväksyä ettei lapset ole hiljaa. :D Suomen ulkopuolella ollaan tosi paljon suvaitsevaisempia tämmöistä kohtaan, miksei täälläkin voitaisi ajatella tämän olevan osa elämää?

    Huom. En siis tarkoita tätä arvosteluna kenellekään missään nimessä vaan kaikkien villikoiden vanhenmille pelin avauksena. Pitäähän meidänkin voida liikkua ihmisten ilmoilla ilman tuomitsemista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että lasten pitää saada riehua ja leikkiä ja että kotiin lukittautuminen ei ole vaihtoehto. Mulla ei ole lapsia (eikä tule), mutta en haluaisi elää sellaisessa ympäristössä, jossa lasten läsnäolo olisi kiellettyä. Eikä ne aina ole kiltisti hiljaa ja paikoillaan! Se, mitä mä kyllä haluaisin, olis että vanhemmat voisivat sen verran katsoa lastensa perään, etteivät pienet tee mitään luvatonta, vaarallista tai muita ihmisiä kohtuuttomasti häiritsevää. Paini ostarin käytävällä on ok, kunhan se painimytty ei kieri vahingossa vaikka liukuportaisiin tai kaada kahvilan pöytää. Kirjoitin tästä just hiljattain omaan blogiini, käykää lukemassa ja kommentoimassa: https://enhalualapsia.com/2018/01/20/lapsilta-kielletty-tarkoittaa-lapsilta-kielletty/

      Poista
    2. Niin minustakin ne saa olla lapsia! Mutta sitten taas tulee ympäröivän maailman paineet niskaan, sekä tietty ihan sellaiset käytännön jutut ja just vaikka tämä Lapsettoman kasvattajan turvallisuuspointti. Ravintolassa ei voi juosta, koska kuumat kantamukset jne. Siinä on tasapainoilua kasvatuksen kanssa! :D

      Poista
    3. Allekirjoitan koko postauksen ja just tuon ulkoapäin tulevan paineen myös. Meillä kolme lasta 7-, 4- ja 1,5-vuotiaat ja ei riitä kolmen vuoden ikäero hillitsemään sisarussekoilua :D mutta yritän itse ottaa vähän rennommin, enkä todellakaan lataa mitään odotuksia. Käytiin tänään koko perhe lääkärissä, koska RS-virus, ja vartin odottelun ajan kuopus paahtoi sata lasissa edes takaisin käytäviä, lauloi ja jumppasi. Mietin vaan, että tuon saa loppumaan ainoastaan sillä, että vien sen koko rakennuksesta ulos ja se ei ole nyt vaihtoehto, joten ihan sama. Kunhan pysyy poissa tieltä. En tiedä, kuinka paljon se ravaaminen häiritsi muita, mutta mua ei ahdistanut joten all good everything. Sekin on muuten jännä, että monesti tietyt reissut sujuu paremmin silloinkin kun on vain yksi aikuinen, jos tavallisesti on molemmat.

      Poista
  18. Ei se viiden vuoden ikäero auta mitään, helvetti, ne osaa sen silti!!

    VastaaPoista
  19. Just näin! Terv. teoriassa kahden tavallisen pikkutytön äiti, käytännössä apinalauman manageri.

    VastaaPoista
  20. Mum pojat on 11, 15 ja 16 ja vieläkin elämä ravintolassa on tollasta perseilyä ��
    Ei vaan osaa olla ihmisiks keskenään.
    Ja oon muka kasvattanut ne.

    VastaaPoista
  21. "no vittu lapsia". Ehkä aikuisen ihmisen kannattaisi miettiä muita tehostesanoja tekstiinsä. V-sanat on tietysti nuorekkaita. Voi kuvitella olevansa esim. teini-ikäinen. Muuten kiva juttu, mutta oksettavaa luettavaa tuon kiroilun takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, ja minä taas rakastan voimasanoja, ainakin joskus käytettynä! Tiesitkö muuten, että on tutkittu, että kiroilevat ihmiset eivät vain ole usein älykkäämpiä (http://tieku.fi/ihminen/aivot/alykkyys/alykkyys-kiroilu-on-merkki-alykkyydesta), mutta on huomattu heidän olevan myös muita rehellisempiä (/https://tekniikanmaailma.fi/muu-tekniikka/jummi-uuden-tutkimuksen-kiroilijat-rehellisempia/). Se on suodattamatonta tunteiden ilmaisua ja minusta siksi uppoo ihanasti tekstiini!

      Teinit kenties käyttävät vittu-sanaa pilkkuna, mutta se on eri asia, kuin sen käyttö tällä tavalla.

      Poista
  22. Ikävä kyllä ne osaa sen apinasirkuksen vielä isompinakin. Just 10 ja 12 v. hepuloivat yhtenä iltana auton takapenkillä niin että meinasin jättää ne motarin laitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! No mutta ei kauaa, kuin ne jo muuttaa pois kotoa! :D

      Poista
    2. Niin no, omat tyttöni ovat 16 ja 18v, vanhempi asuu jo omassa asunnossaan. MUTTA esikoisen ollessa pikkusiskonsa seurassa, saavat he aikaan ajoittain edelleen sellaisen pööpöilyn ja perseilyn, että piuhat katkee mun päästä. Ja ammatiltani oon lastentarhanope...että miten meni kasvatus noin niinku omasta mielestä, aaahhhahhaa...

      Poista
  23. Ahh, yksi syy siihen miksi en uskalla hankkia lapsia. Pelkään että hermostun niille niin, että myyn pois huutokaupassa...
    Lapsettomana kun näkee ja voi kuvitella ne kaikki huonot puolet omissa lapsissa, hyviä puolia ei voi kuvitella yhtä voimakkaasti, kun ei ole kokemusta.

    VastaaPoista
  24. Ei mulla muuta, ku että seitsemän vuotta vanhempana ja viisaampana oon vetässy ekaluokkalaisen pikkusisaruksen korvaan verinaarmun eräänäkin iloisena iltapäivänä koulun jälkeen vanhempien ollessa vielä töissänsä (luullen varmasti kotona olevan ihanan rauhaisa ilmapiiri). Että ehkä kantsii vaan jättää ne lapset yhteen kappaleeseen.

    Itsellä kaks ja puol vuotias ja ja vauva, ja silti huomaan tuumailevani, että entä jos vielä yks.
    Ei. Mitään. Järkeä.

    VastaaPoista
  25. Hmm. Uskallanko nyt näiden kommenttien jälkeen sanoaa että meillä muksut on julkisilla paikoilla asiallisesti, paria rajojen kokeilucasea lukuunottamatta. Kotona kyllä harrastavat tuota sisarustötöilyä, mutta esim. ravintoloissa jopa kontrolloivat toisiaan että jos toiselta meinaa mopo karata niin toinen ojentaa. Oikein kävin miettimään että miten näin onkin, ehkä se on mun tiukka linja (katkaisen huonon käytöksen alkuunsa enkä anna periksi, olen mm. seissyt ravintolan vessassa puoli tuntia raivoavan kolmeveen kanssa kunnes osasi taas käyttäytyä), ehkä ennakointi (kerron aina etukäteen mitä odotan ja kysyn ovatko halukkaita mukaan) - tai ehkä mulla on käynyt tässä suhteessa vain hyvä tuuri (ei ole näyttöä että olisin mikään superkasvattaja noin muuten). Toisten tötöilevät ipanat ei sinänsä silti ärsytä niin kauan kun vanhempansa edes yrittävät jotain, mut jos vaan istuvat keskenään ja lapset juoksee pitkin ravintolaa niin sitten oon kyllä se ikävä täti joka muidenkin muksuja ojentaa (sori siitä).

    VastaaPoista
  26. Ei hätää Laura, ei se ikäero auta! Haha, meillä reuhoo/painii/taistelee/läpsii/repii toisiaan 4,5v ja vauva (krhm melkein 1v). Tämä alkoi vauvan ollessa jotain päälle puolen vuoden, konttasi vaan ja alkoi hyökätä isoveljen kimppuun repimään/halaamaan/hiukan nuolaisemaan ja taas raapimaan. Molemmat nauraa ja painii ja isompi antaa pienen repiä, siihen ei auta mikään mitä sanon tai teen. Molemmat suuttuu jos koittaa erottaa, karkaavat toistensa kimppuun heti kun mahdollista. Huoh. Mutta toisaalta ihanaa ja liikuttavaa, ne vaan niin tykkää toisistaan. Ikäeroa 3v 8kk. /Maria

    VastaaPoista
  27. Täällä kohta 8v, 4,5v ja 2v. Ja ei paljon liikuta kolmen kanssa yhtäaikaa paitsi sinne hoploppiin��. Ja kyllä 8v saa ihan saman härdellin aikaan 2 vuotiaan kanssa, ei paljon ikä vaikuta. Yhdyn täysin tuohon että mikään ohje, anelu tai pyyntö ei mene kuuluville korville asti. Ovat ihan omassa kuplassaan keskenään ��

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki