No niin, se on taas äitienpäiväjuhlinnan aika.  Kaikki ihanat pikkukämmenet askartelevat jälleen kaikenlaisia ihania ja herttaisia lahjoja, jotta minä ja tuhannet muut äidit saavat taas itkeä liikutuksesta.

Ensimmäisen äitienpäiväpettymyksen pääsin jo tuottamaan, kun tiistain työmatkalle aamuviideltä lähteneenä en päässyt osallistumaan kummankaan lapsen päiväkotikahvitteluille.

Eilen päiväkodin jälkeen lapset toivat intoa puhkuen askartelemansa äitienpäivälahjat kotiin. He eivät sillä lailla ole niin tämän perinteisen äitienpäiväkonseptin päälle, että antoivat jo heti kaikki somat askartelunsa minulle.

Ihalimme niitä yhdessä ja voi liikutus, kuinka ylpeänä he niitä esittelivät.

Yksi lahjoista oli lasten itsensä siemenestä kasvatettu paprikanverso, jonka yhteydessä oli suloinen runo. Sen sanoma oli, kuinka hartaudella tuo verso on kasvatettu ja kuinka se symboloi lapsia itseään, jotka kaipaavat pienestä siemenestä kasvaneen verson tavoin hellyyttä ja huolenpitoa.

Tänään lounasta syödessämme esikoinen vakavoitui. Olimme juuri ihastelleet hänen kasvattamaansa versoa, kun esikoinen laski aterimet alas ja katsoi minua syvälle silmiin: "Äiti, se ei saa kuolla."

Sopersin jotain, että ei tietenkään ja äiti kyllä pitää siitä huolta. Ihan kivasti meni, mutta me jokainen tiedämme entuudestaan, ETTÄ OIKEESTI SE KUOLEE NOIN KOLMEN PÄIVÄN SISÄLLÄ.

Ei ne koskaan kestä! Ei koskaan. Asiaa ei auttanut, että esikoinen oli hetki sitten kastanut sen kokonaan hanan alla niin, että multa vain lillui vedessä.

Voi saatanan saatana. Tässä se hyvä äitiys nyt mitataan. Millä minä nyt tuon pienen ihmisversoni pidän hengissä, kun en saatana yhtä paprikaakaan saa pidettyä?!

Ps. Mites tuo piirrustus? Olenko se vain minä vai...


Lue myös:
Vähän ns. omaa aikaa perhetapahtumassa
8 lahjavinkkiä äitienpäivään + alekoodi!