Kaupallinen yhteistyö: BookBeat ja Suomen Blogimedia.

Se on muuten ihan kiva harrastus, paitsi että vihaan sitä. Aina silloin tällöin luulen, etten vihaa, mutta vihaan minä. 

Ei liene yllätys, että mitä suurempi tauko takana on ollut, sitä työläämmin se jalka ns. nousee. Vaikka tietysti ensimmäisellä kerralla tauon jälkeen aina optimisti minussa luulee, että se ei ole työlästä, koska joku uuden aloittamisen huuma sekoittaa pääni, mutta jo heti lenkin loputtua, tai viimeistään seuraavalla lenkillä huomaan, että kamalaahan tämä on.

Siten kuitenkin sinnikäs paskiainen olen, että aina sinne lenkille silti itseni pusken. Jo kahdeksan vuoden ajan olen puskenut.

Inhoan lenkillä eniten sitä, että ajattelen koko ajan suoritustani. Jokainen askel ja jokainen metri kirjautuu päähäni. Mietin jäljellä olevaa matkaa ja lasken edelläolevaa koitosta. Vielä pitää jaksaa ainakin puoli tuntia ja kiertää vielä tuo reitti, että saa kahdeksan tai 10 kilsaa täyteen.

Kuuntelen musiikkia aina lenkillä, mutta se ei vie ajatuksia pois juoksusta. Musiikki siirtyy niin helposti taka-alalle päässäni, koska kuuntelen sitä aina. Nytkin kirjoittaessani tätä taustalla pauhaa biisit. Se ei siis toimi keskittymisen häiritsijänä, vaikka juuri sitä juoksussa kaipaisin.

Arvanette, että pääsemme nyt siihen, että olen alkanut kuunnella äänikirjoja lenkillä.

Kun joku kertoo mukaansatempaavaa tarinaa korviini, pystyn unohtamaan suoritukseni. Se on vähän kuin olisi kaverin kanssa lenkillä, mutta ei tarvitse puhua itse. Lenkki sujuu kuin itsestään (no vähän puuskututtaa tietty), eikä ajatukset pyöri enää vain kilsoissa ja ajassa.

Tämä ei ole myöskään toiminut vain niin päin, että kun menen lenkille saan viihdykettä korviini ja saan täten vietyä ajatukset pois suorittamisesta, vaan olen myös mennyt lenkille jotta saan kuunnella taas kirjaa! Tavallaan näkisin tämän jonakin Vuoden Liikuntateko -palkinnon arvoisena sovelluksena!


Ennen luin kirjoja paljon enemmän. Nykyään tuntuu, että olen niin loppu aina, etten muka ehdi lukea, mikä on tietysti ihan hölynpölyä, mutta en vaan jotenkin saa irti itsestäni. Iltaisin olen niin väsynyt, että laitan jonkun sarjan pyörimään ja nukahdan siihen.

Ruuhkavuosien tehokkain ratkaisu liikunta- ja lukemistarpeisiin onkin täten asioiden yhdistäminen. Toimii myös siivoukseen, pihahommiin ja työmatkoihin yhdistettynä. Kaikkeen sellaiseen suorittamiseen, jossa yksi aisti jää kivasti vapaaseen käyttöön, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Lukea kun ei pysty muuta tehdessä, kuuntelemaan pystyy!

Joskus kun käyn liian ylikierroksilla ja ajatukset kiertävät kehää, laitan luurit korville rauhoittamaan pään sisäisen sekamelskani. Uskon että siinä on vähän sama kuin lapsille lukemisessa. Lapsille lukeminen on niin monella tapaa hyväksi, mutta yksi selvä vaikutus siinä on lapsiinkin: He rauhoittuvat kuuntelemaan tarinaa ja saavat täpinän aisoihin. Sama tuntuu toimivan myös minuun.



Juoksuharrastuksesta vielä, että olen huomannut, että kuunnellessani musiikkia ja varsinkin jos se on kovin menevää musiikkia, alan tempomaan ihan liian kovaa. Joskus musiikki vie niin mukanaan, että alan jopa tanssia kesken lenkin, mutta ei mennä nyt siihen.

Äänikirjaa kuunnellessa musiikki ei stimuloi juoksemaan kovempaa kuin tarvis (tai kuin kannattaa) ja pystyn enemmän olemaan läsnä sille oman kehon kuuntelulle, vaikken kuuntele sitä niin maanisesti kuin yleensä lenkillä. Jännä, eikö?

Tämä äänikirjahommahan toimii kaikkeen muuhunkin epämiellyttävän, mutta pakollisen asian suorittamiseen. Mitä ne nyt kellekin sitten on. Kuulokkeet korville ja ajatukset muihin maailmoihin. Asia hoituu siinä sivussa kun itsekseen.


Yksi juttu vielä! Olen ennen BookBeatia kokeillut ladata jos jonkinmoisia äänikirjasovelluksia, mutta heikon palvelumuotoilun lisäksi skipannut ja jättänyt aina prosessin kesken. BookBeatin sovelluksella jaksoin loppuun asti ja myös kirjojen kuuntelu on vaivatonta.

Haluttaisko suakin kokeilla BookBeatin äänikirjasovellusta? Se käy ilmaiseksi kuukauden ajan koodilla mammarimpuilee tai suoraan tästä linkistä! Lämmin suositus.

Ja mitä tuohon juoksun vihaamiseen tulee, niin en ole kyllä koskaan yhtäkään lenkkiä vielä katunut. Että jotain siinä vaan on.

Lue myös:
Pessimistijumppa
Tahditon lilluja – reportaasi vesijumpasta
Tanssi se!