Tietoa mainostajalle ›

Koirankakkaa kantapäässä

5.6.2013

Eilen kirjoittelin tuoreelle äidille vietävistä rotinoista . Se miten rimpuiltiin koirien ja vauvajäbän kanssa siihen pisteeseen, että olimm...

Eilen kirjoittelin tuoreelle äidille vietävistä rotinoista. Se miten rimpuiltiin koirien ja vauvajäbän kanssa siihen pisteeseen, että olimme kaikkine kantamuksinemme valmiita automatkalle maalle, ei ollutkaan mikään maailman iisipiisein juttu. Toisaalta, aika perussettiä meille. 

Aamulla, kun vauvajäbä oli seitsemän jälkeen potkaissut äitinsä naamaa herätykseksi, alettiin ihan perus aamutoimet. Kohta juoksunsa aloittava narttukoira, oli hormonisekoilujensa vuoksi pissinyt keittiöön, vaikka mies oli juuri käynyt ennen töihin lähtöään koirien kanssa aamulenkin. Pestiin se ensitöiksemme pois, jotta pikkumiehen saa hetkeksi laskettua ryömimishommiin lattialle. Puurot keitettiin ja mamma söi viidettä (5!) viikkoa joka-aamuisen aamupalansa: munanvalkuaisia paistettuna. Yöh.

Kun pikku-ukko oli saatu ruokittua, oli hetki aikaa taas leikkiä ennen kuin jäbän silmät alkavat lurpsua aamupäiväpäikkyjen merkiksi. Minä aloin siinä jo valmistelemaan lihapullia kaverin luo viemiseksi. Kädet jauhelihamössöissä, olisikohan ollut noin kolmisen kertaa, kun pesin kädet välissä ja menin jelppimään vauvajäbää jossain probleemissa. Lihapullataikina saatiin valmiiksi ja sitten alkoikin pullien pyörittely, mitä seurasi tietysti niiden paistaminen. Siinä pyöritellessä ja paistaessa, yritin pari kertaa jo käydä nukuttamassa vauvankäppänää, mutta silmien hieromisesta ja väsymyskiukusta huolimatta, unen aika ei ollut vielä. Tai ei ainakaan siten, että äiti olisi saanut poistua makkarista. 

Lihapullien paiston puolivälissä, vauvajäbän unentarve oli kypsynyt siihen pisteeseen, että uni vihdoin tuli. Huh.
Masentunut hormonisekoilija
Kun vauva meni nukkumaan, oli äidin ainoa tsäänssi päästä suihkuun. Pikapikaa suihkuhommiin, hiustenkuivatus, vähän jotain meikintynkää naamariin, ja VOITTO: Ehdin suorittaa pakolliset yritänäyttääihmiseltä -aamutoimet, ennen kuin käppänä parkaisee ilmaisunsa hereilläolosta. Woop!

Ehdin vielä aloittaa salaatinkin teon ennen jäbän heräämistä. Kylpytakki päällä, avokadot pisin keittiötä, ja tadaa, koira pöydällä yrittämässä varastaa lihapullia parempiin suihin: "Alas!"

- Noniin, nysse heräs. Ei se mitään, suurin osa hommista tehty. Ai mut hei, kello on jo puoli yksi, meidän piti olla yhdeltä 30 kilsan päässä hakemassa ystävää mukaan meidän kanssa tuoreen äidin luo. No, okei ei ihan keretä siihen. 

Vauva syliin, äkkiä vaihtamaan vaippa ja pukemaan. Äiti hilluu vielä puolipukeisena ja salaattisoosikin on tekemättä. Hitto, sehän väänsi kakan vaippaan, äkkiä pesulle. Plörts. Siinä meidän metri kertaa metri -vessassa, koira (ei se juoksuaan tekevä, vaan se toinen) olikin saanut äkillisen ripulipaniikin ja oli ystävällisesti touhunnut ripulin siihen minun jalkojeni juureen. Jes! Kaksi paskaa yhden hinnalla! Vauvajäbähän ehti siinä koirankakkaa ihmetellessä tunkea kätensä omaan kakkaansa ja minä sitä estämään - koiran ripsat kantapäässä. 

Noniin, kaikki pesulle. Vaatteet päälle. Kaikki kimpsutkampsut mukaan. Salaatinkastike! Noin. 

Hypätään veljeltäni lainattuun autoon, koska mieheni oli meidän autolla työmatkalla. Rimpuilen turvakaukalon kiinni autoon, asettelen lyhytjalkaisen naisen ajoasennon ja näppäilen puhelimen Googlemapsiin päämäärän osoitteen. Aha, bensa lopussa. Niin, kyllähän se mies siitä sanoi eilen. Kysyi vielä et haluanko että se käy illalla tullessaan tankkaamassa laina-auton. "Ei tarvii, kyl mä hoidan!"

Ei me oltu vasta kuin vartti myöhässä, joten äkkiäkös tässä tämä tankataan. Pari kertaa väärästä liittymästä, ja heti löytyi oikea reitti bensa-asemalle. Auto mittareiden viereen parkkiin ja bensaluukunavausnappia (on se sana?) etsimään. Ei löydy. Eikä muuten ole mitää käryä, mitä löpöä tämä auto imaisee. Yritän soittaa miehelleni, sen jälkeen veljelleni. Koska niin naiset (tai minä) tekee, kun ei osaa jotain autohommaa. Ei ne vastanneet. Taustapeilistä huomaan jonkun nuoren miehen seisovan auton takana kuikuillen minua.

"-Saako laittaa tankin täyteen?". Oooh, täällä on tankkauspalvelu! Tai palvelutankkaus, mikä onkaan. Päiväni pelastus! Tuo ihana oranssipunaisiin pukeutunut enkeli! Se tiesi mitä bensiiniä laitetaan, miten tankin luukun saa auki ja kaikkea! Kiitos Shell. Siinä kohtaa teki mieli parkaista pikkuiset onnenitkut. Taisin sekoilla jotain fiilistelyä tankkauspalvelusta siinä kassalla ja enkelipoika sai jonkun tusinan kiitoksia.

Matka jatkui, päästiin vain tunnin myöhässä perille ja nautiskeltiin lounas ihanaa tuhinaattoria ihmetellessä. 

Ripsarauno
Perussettiä muillakin?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Oi niitä aikoja :D
    Vaikka toisaalta: Myöhässä ollaan aina mekin, ja syy esikoisessa.
    Ja mä kun luulin, että se myöhästely loppuisi niihin vauva/taaperovuosiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen kanssa, ettei tää ehkä tulekaan loppumaan vauvavuosiin! :)
      Minä taas luulin, ettei vauva vaikuttaisi omaan täsmällisyyteeni. Hölmö minä! :D Dr. Phil (joo, oon katsonut sitä :D) sanoi, että ihminen joka antaa odotuttaa itseään, pitää omaa aikaansa muiden aikaa tärkeämpänä. Sitä oon sitten k-otassa paasannut myöhästeleville kavereilleni. Ja näin! Itse olen myöhästelijä! :D Pitänee alkaa antamaan tapaamisiin noin-aikoja, jotta pelivaraa jäisi vähän rimpuilullekin! ;)

      Poista
  2. Ah, vauvavartti myöhässä AINA. Mä sentään paransin tapani muutaa vuoi sitten, kun sit ennen olin aina just tasan sillon kun piti (öö tai viisminsaa myöhäss), en vahingossakaan aikaisssa. Nyt pikkuheppu pitää huolen siitä että jos meinaa olla ajoissa jossain, lähteä täytyy noin puoli tuntia aiemmin kuin yksin. Koska siinä lähtemisessä nyt vaan menee aikaa. Onneksi ainakin vielä ihmiset tuntuu ymmärtävän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin yritän varata lähtemiseen sen ylimääräisen säätämiseen menevän ajan, mutta joskus tämä lähtöshow vaan on aikamoista! :D

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki