Jaiks! Kohta juhlitaan vauvan muuttumista taaperoksi, eli yksivuotissynttäreitä. Apua, mihin tämä vuosi on mennyt? Vastahan minä heräsin puoliltapäivin ja aloin keittelemään aamukahvia, kun yhtäkkiä lapsivesi meni. Vastahan minä olin synnytyssalissa ja join aherruksen päätteeksi kätilön tuomaa kaakaota ja söin juustoleipää. Vastahan minä kannoin pienokaiseni kotiin ja asetin hänet päiväunille keittiössä olleeseen kehtoon. Muistan tuon kaiken selvästi kuin eilisen. En kestä, mihin tämä vauvavuosi oikein meni?

Se meni valvomiseen, syöttämiseen, kakkavaippojen vaihtoon. Se meni pitkiin kävelylenkkeihin, kotona oleskeluun ja satunnaisiin lounaisiin ystävien kanssa. Se meni myös aika paljon miehen ollessa töissä kantaakseen leivän pöytään, mutta myös onneksi hänen ollessa isyyslomalla, kesälomalla ja isäkuukaudella. Se meni äidin ja isän ihmetellessä pientä vauvaansa.

Vanhemmat opettelivat vanhemmuuteen ja kaikki oli uutta. Jännitettiin ensimmäistä kyläilyreissua, ensimmäistä ostoskeskusreissua, vaunulenkkiä ja kantoreppuretkeä. Ensimmäistä bussimatkaa, laivareissua ja Tukholman reissua. Ensimmäisiä maistiaisia porkkanasta, perunasta ja avokadosta. 

Vauvavuosi oli niin täynnä uutta ja ihmeellistä. Se oli joskus väsyttävää ja rankkaa. Usein se oli ihan tavallista arkea, usein myös ihanaa ja uutta vauvahurmosta. Se oli aikaa, joka meni nopeammin kuin olisin odottanut, vähän liian nopeasti.