Tietoa mainostajalle ›

Pieni suuri ele

8.5.2014

Väsynyt päivä. Ärsytti ja harmitti. Vesisateessa neuvolasta kotiin rämpiminen ei paljon auttanut. Litimärät hanskat, läpikastuneet kengä...

Väsynyt päivä. Ärsytti ja harmitti.


Vesisateessa neuvolasta kotiin rämpiminen ei paljon auttanut. Litimärät hanskat, läpikastuneet kengät ja takki. Aamulla – kiireessä, tottakai – muistin sentään ottaa rattaiden sadesuojan mukaan, joten lapsi säästyi sateelta. Minä en niinkään.

Neuvolaan piti muuten viedä mukanaan sellainen 1,5-vuotiaan lapsen terveystarkastuskysely. Yhdessä kohdassa kysytään näin: Mitä sääntöjä ja sopimuksia perheessänne pidetään tärkeinä? Mitä teette, kun perheenjäsenet eivät noudata niitä? Sarkastista minää nauratti kysymys. Ettäkö mitä teemme? Noooh, jos isi myöhästyy illalliselta, niin isi joutuu puhutteluun. Tai jos äiti ei muista lajitella roskia, niin soo soo äiti, meillähän oli tämä sääntö, saat sopimusrikkomuksesta 4x2 jäähyä.

No joo, asiaan.

Se, mitä minusta olisi ollut kivempi kertoa neuvolalappuun, olisi ollut, mitä teemme, kun toisella on vaikkapa ollut paska päivä. Sellaiset asiat kun meillä tuntuu olevan sääntöjä kantavampi voima.


Laitoin tänään miehelle tekstarin, missä kerroin – ehkä vähän dramaattiseen sävyyn, että "gualen kohta". Että oon ihan loppu. Lisäksi liitin hymiöistä kuvasarjan, mikä ilmensi angstiani.

Töistä kotiin saapui mies, jolla oli mukanaan kaksi nippua ruusuja. "Kato, täs on sul tulppaanei!", hän sanoi. Minä makasin sillä hetkellä peiton alla, luut ja ytimet edelleen jäässä vesisateesta, ja kiitin kauniista tulppaaneista. Kahmaisin ruusut syliini ja tungin naamani puskaan. Haistelin silmät kiinni kukkia ja kuvittelin itseni suureen ruusutarhaan. Otin suuret henkoset, toiset ja vielä kolmannet. Se oli siinä. Helpotti. 

Vähän väsyneen oloinen mies aikoi tapansa mukaan, heti töistä tultuaan, viedä koirat lenkille. Minä olin jo ruusuista lämmennyt ja edellisestä sateesta toennut, joten kysyin haluisiko mies minun mielummin vievän koirat lenkille. Silminnähden huojentunut mies ojensi mielellään hihnat minulle, ja minä hoidin sadelenkin. Se oli siinä. Kumpikin hymyili.

Se on joskus pienestä kiinni.

Tämä ei muuten todellakaan ole mikään mainos, mutta mua ilahdutti myös Pirkan reilun kaupan ruusut, joiden mukana tuli käsintehty koru!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Ihanaa arjen kauneutta!!!

    VastaaPoista
  2. Miehet, ei hemmetti! Mihin tää maailma ilman niitä joutuis:D Ainakaan odottavan/pienten lapsen äidin maailma kärsisi ja pahasti! Ihana, pieni teksti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet on ihania! :) Jokin kiva huomaavainen ele, ja maailma on taas vähän parempi!

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki