Tietoa mainostajalle ›

Sukupuolisensitiivisyys ja lapsen tasa-arvoinen kasvatus

27.5.2014

Pyrin kasvattamaan lastani sukupuolisensitiivisesti. Perusasiat olen sisäistänyt, mutta usein täytyy itsekin pysähtyä miettimään asiaa tarke...

Pyrin kasvattamaan lastani sukupuolisensitiivisesti. Perusasiat olen sisäistänyt, mutta usein täytyy itsekin pysähtyä miettimään asiaa tarkemmin. Erityisesti sellaiset pienet, harmittoman tuntuiset selkärankaan iskostuneet asiat vaativat tutkiskelua. Niin sukupuoliroolittuneet perinteet on meihin istutettu.


En ohjaa lasta tekemään perinteisesti ajateltuja poikien juttuja, vaan tarjoan kaikki vaihtoehdot, annan valita itse. Meillä on niin nuket kuin autotkin. Jos ostan lapselle vaatteita, en osta vain poikien väreiksi leimattuja värejä, vaan kaikkia värejä. Vielä lapsi ei osaa itse valita mielivärejään, joten vanhempien mieltymykset ohjaavat valintoja. Mutta kun osaa, saa itse valita – ilman "tyttöjen värit" ja "poikien värit" -ohjeistusta.


No, värit ja lelut ovat vielä aika helppoja, aika konkreettisia esimerkkejä. Sitten on muut käyttäytymismallit. Monella aikuisella on tarve selvittää ensimmäisenä kumpaa sukupuolta lapsi edustaa ja alkaa toimia sen mukaan. Lokeroidaan lapsi heti kättelyssä, eikä oteta huomioon lasta yksilönä. Tytöt mielletään rauhallisiksi, tunnollisiksi hoivaajiksi ja pojat rohkeiksi, vilkkaiksi huimapäiksi. 

Pyrin ottamaan lapsen huomioon ja ymmärtämään häntä yhtäläisellä herkkyydellä, olipa lapsi sitten tyttö tai poika. Liian usein kuulee pojille sanottavan, ettei pojat itke tai "iso poika, ryhdistäydy nyt". Tytöt saavat osoittaa helpommin herkkyyttä ja surua. Tytöt asetetaan heikomman rooliin, kun taas poikien pitäisi olla koviksia ja rautakuoria. Ajatelkaapa satujakin: prinsessa on pulassa ja Prinssi Uljas tulee ja pelastaa. Ei koskaan toisinpäin.

Oletteko muuten huomanneet, kuinka usein keskenään leikkivät tytöt ja pojat leimataan pieniksi rakastavaisiksi ja vitsaillaan tyttö- ja poikaystävillä? Onko se tarpeellista? Voisiko siitä päästä eroon, vaikka se söpöltä kiusoittelulta vanhemmista saattaakin tuntua? Kuinka paljon se jatkossa vaikuttaa vastakkaisten sukupuolien kaverisuhteiden syntymiseen? Lasten pitäisi saada valita leikkikaverit sukupuolesta riippumatta, eikä kaverivalintoja tulisi ohjata tai kyseenalaistaa. 


Mitä se sukupuolisensitiivisyys sitten on? Se on tasa-arvoista suhtautumista lapsiin, sukupuolesta riippumatta. Sitä, että ollaan ohjaamatta tiettyihin rooleihin ja tuetaan lapsen yksilöllistä persoonaa. Valinnanvapautta. Ei määritellä lapsen persoonaa etukäteen sukupuolen mukaan, vaan annetaan lapselle mahdollisuus kasvaa juuri sellaiseksi, kuin on. Ei pidetä toista asiaa normaalina jollekin sukupuolelle ja toista taas epänormaalina. 

Jotkut ovat ymmärtäneet sukupuolisensitiivisyyden käsitteen väärin ja sekoittaneet sen sukupuolineutraaliuteen. Siitä tässä ei ole kyse. Sukupuolia ei häivytetä, mutta niiden näkeminen toisilleen vastakkaisina asioina on turhaa. Sukupuolen ilmaisun tulee lähteä lapsesta itsestään, ei ympäröivän maailman määrittelemänä. 


Tasa-arvoisen ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen ajatus menee pieleen myös silloin, jos lapselta kielletään perinteisiin sukupuolirooleihin mielletyt asiat. Ei edes oteta selvää, olisiko jokin sellainen lapselle mieleinen. Silloin valinnanvapaus ei toteudu, vaan sukupuolisensitiivisyys menee toista kautta väärin. 

Olen törmännyt ajatukseen, ettei tyttölapselle olla suostuttu tarjoamaan ollenkaan nukkea leluksi perinteisten sukupuoliroolien pelossa. Totta kai nukkea voi tarjota leluksi, mutta ajatus on, ettei sitä tarjota ainoaksi oikeaksi leluksi tytölle. Sitä tarjotaan siinä missä mitä tahansa lelua, autoista palikoihin ja keittiöleikeistä junaratoihin. Esimerkiksi meidän lapsemme on juuri nyt kiinnostunut vain rekoista, kuorma-autoista ja kaivureista, vaikka nukkekin lelukorissa köllii. Se on ollut hänen oma valintansa, eikä vanhemmat ole vaikuttaneet siihen.


Olin katsomassa kummitytön päiväkodin kevätjuhlaa, jossa koko joukko esitti intiaaneja. Kaikki lauloivat yhtäläisesti intiaanilaulua, mutta tytöt oltiin istutettu alas nukkeja hoivaamaan ja pojat metsästivät jousipyssyt käsissään. Olikohan päiväkodin henkilökunnalla edes tullut mieleen kysyä, ketkä oikeastaan halusivat tehdä mitäkin? Tytöt oltiin automaattisesti asetettu hoivaajiksi ja pojat taisteleviksi, sotahuutoja huutaviksi metsästäjiksi. Eikä Intiaaniesitys ollut ainoa sukupuoliroolittunut esitys. Lähes jokainen esitys oli perinteisten sukupuolimallien mukaan toteutettu. 

Mietinpä siinä, että jos kevätjuhlaakaan ei saada tehtyä yhtään sukupuolisensitiivisemmin, miten tasa-arvoinen kasvatus toteutuu päiväkodin arjessa? Laitetaanko tytöt auttamaan arkiaskareissa poikia useammin, kun taas poikien ei odoteta siivoavan edes omia jälkiään, kuten päiväkotien toimintapoja seuraamalla on todettu?


Toinen minua ihmetyttänyt asia on kaupat. Kun menet ostamaan lastenvaatteita tai -kenkiä, leluja tai lahjaa, ensimmäinen kysymys myyjiltä on: tyttö vai poika? Jos vastaus on tyttö, sinut ohjataan vaaleanpunaisten hersyleiden luo ja jos poika, löydät itsesi sinisten ja paljon rouheampien asioiden luota. Ei kysytä, mistä lapsi tykkää, vaan kummat vehkeet sillä on. Edes lahjapaperi ei ole sukupuoleton. Senkin valintaan vaikuttaa sukupuoli. Eikö olisi helpompaa – vaikka sitä lahjapaperia kysyttäessä – kertoa vaihtoehdot, joista saa valita: meillä on vihreää, oranssia ja punaista paperia, mitä laitetaan? 

Pakko muuten kertoa esimerkki, kuinka joillakin on puoliksi hanskassa tämä asia. Olin ostamassa nukkea taaperollemme. Myyjä ei kummeksunut ollenkaan nukkehankintaani pojalle, mikä oli kiva. Mutta kun mietin, mikä nukke olisi lapselle mieluisin, myyjä yritti väkisin myydä minulle vaaleansinisiin puetun poikavauvanuken, "koska se kerta menee pojalle". Ääh, niin lähellä, mutta niin kaukana. 

Vaikka kuinka kotona kiinnitettäisiin näihin asioihin huomiota, on koko ympäröivä maailma vahvasti sukupuoliroolittunut ja leimaava. Päiväkodit, koulut, urheiluseurat, vaatekaupat, mainokset, kaikki. Olisi tärkeää, että muuallakin kuin kotona arvostettaisiin lapsen tasa-arvoista kohtaamista. Muutamat päiväkodit ovatkin olleet jo mukana sukupuolisensitiivisen kasvatuksen pilottihankkeessa, ja yhä enenevissä määrin asiaan kiinnitetään huomiota.


Miksi haluan kirjoittaa tästä, miksi tästä pitää jauhaa? Siksi, että haluan että jokainen lapsi saa kasvaa omaksi itsekseen. Siten, että heidän omaa persoonaansa tuetaan ja kunnioitetaan. Haluan, että kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus tulla miksi haluavat. En halua, että kukaan lapsi joutuisi taipumaan oman persoonansa kustannuksella, vain, koska aikuisella on ennakkoluuloja ja pinttyneitä joustamattomia näkemyksiä. Miten paljon suljemmekaan tulevaisuuden ovia lapselta, jos emme tue lapsen persoonallista kehitystä? 

Voi olla, ettei suurelle osalle lapsista koidu merkittävää haittaa perinteisten sukupuoliroolien tuputtamisesta, mutta ne joille koituu, voi koitua kalliilla hinnalla. Jokainen lapsi haluaa olla hyväksytty ja rakastettu juuri sellaisena kuin on. 


Aika monelle nämä asiat ovat jo itseestäänselvyyksiä, mutta monelle ne ovat myös asioita, joita ei edes tule ajatelleeksi. Toiset tiedostavat asian, mutta taipuvat silti – ehkä huomaamattaan – vahvistamaan perinteisiä sukupuolirooleja, koska se tuntuu helpommalta.

Miettikääpä, kuinka paljon asenteista naisia ja miehiä kohtaan opitaan kotona, päivähoidoissa ja kouluissa? Kuinka paljon me voisimme vaikuttaa tasa-arvoon tulevaisuudessa, jos kohtelisimme lapsia ennakko-olettamuksia ruokkimatta? 

You Might Also Like

21 kommenttia

  1. Hyviä juttuja.

    Tartun tuohon tyttöystävä/poikaystävä -kiusoitteluun, joka on itsestänikin ihan kauheaa - kauheaa se on minusta siksi, että aikuiset tuovat sillä tilanteeseen ikävää jännitettä, joka ei lasten leikkeihin kuulu (ennen kuin lapset sen itse löytävät ja haluavat mukaan ottaa.) Muiden asia ei sitä jännitettä ole esitellä - ja joskus, kuten usein tällaisissa tilanteissa, huolimattomat sanat riittävät rikkomaan siihen asti mutkattoman kanssakäymisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Se on ihan turhaa, ja todellakin kuten sanoi, se luo turhia jännitteitä tilanteeseen. Aivan pienet lapset ei vielä edes ajattele, että tytön ja pojan väliset leikit olisivat mitenkään erityisiä ja isommat taas saattavat muutenkin jännittää tilannetta, jolloin aikuisten kiusoittelu vain pahentaa asiaa.

      Poista
    2. Tosi on, ja hyvän jutun nostitkin esille.

      Itse luin kuukausi sitten tutkimuksen, jossa oli havaittu että jos yläkoulussa vastakkaisen sukupuolen edustaja kiusaa toista sukupuolta olevaa, siihen kiusaamiseen ei puututa kovin hyvin, koska se nähdään herkemmin flirttinä/"kosintamenoina".

      Itselleni on sen sijaan vieläkin (ehkä olen jossain blogissa tätä ihmetellytkin) vähän päinvastaisesti muodostunut käsitys siitä, saako tytöt vs. pojat olla herkkiä. Mulla on ollut aina se käsitys, että tytöiltä odotetaan reippautta, ja poika, joka ei halua sukkaa viedä pyykkikoriin, saa olla laiska koska "poika ei kestä komentamista / se on sellainen reppana". Mitä mieltä olet tästä - tunnistatko tällaista asiaa? Tarkoitan esimerkiksi, että peräkammarin poikiahan on kai enemmän kuin peräkammarin tyttöjä, kun "pojat on niin hentoja / ei pärjää".


      -Nupsu

      Poista
    3. Se on muuten hullua, tuo kosintamenoiksi niputus! Noista peräkammarin pojista mulla tulee ekana mieleen juuri tuo esimerkkini päiväkodissa. Linkin jutussa kerrotaan kolme neljästä päiväkodin apurista olleen tyttö, kun taas poikia ei laiteta siivoamaan edes omia jälkiään. Eikö noin juuri kasvateta niitä aikaansaamattomia peräkammarin poikia? Että äidin helmoissa voi olla lopun ikänsä, kun ei koskaan ole muuta tarvinnut osata? ;) Siitä herkkttdestä taas, että tytöillä se suodaan enempi henkisellä puolella. Että tytöt saavat olla ja pojat olevinaan ei. Ja voihan olla, että poikien tunteet lyttäämällä saadaan myös peräkammarin poikia! Haha! Siksi kumpaakin tulee kohdella yhtäläisellä herkkyydellä ja taas siten rohkaisten, että kummatkin pystyy samaan, kuin toinenkin!

      Poista
  2. Miksi kaikesta pitää tehdä niin hemmetin hankalaa? Mut kasvatettiin ihan normaalisti, perinteisellä mallilla. Silti tein Iskän kanssa puumajoja ja käpylehmäkyliä ja kiipeilin poikapuolisten kavereideni kanssa puissa. Vaikka olenkin tyttö. Ja tiedostin olevani tyttö. Ja ihan rehellisesti en usko, että musta olis tullut yhtään erilainen vaikka Äiti ja Isä olisikin polttaneet älyttömän määrän turhaa energiaa tehdäkseen miettien onko nyt ok, kun tällä nukella on vaaleenpunaiset vaatteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sullahan on mennyt just kivasti! Olet saanu valita puissa kiipeilyn, vaikka oletkin tyttö! Eikö hankalaa olisi juuri se, että vanhemmat käyttävät turhaa energiaa miettimällä minkä väriset vaatteet tytöllä "pitää" olla, jos voivat antaa lapsen itse valita. Ja jos koet aiheen olevan turha, voin kertoa, että kaikilla ei ole noin kultainen lapsuus. Toisille, esim. niistä "tyttöjen jutuista" tykkääville pojille voi olla tosi raskasta ja ahdistavaa, kun ympäröivä maailma ei ota hyväksyäkseen erilaisuutta. Ymmärräthän pointtini. "Miksi kaikesta pitää tehdä niin hemmetin hankalaa" – ei pidäkään. Musta tässä ei ole mitään hankalaa, vain vähän ymmärrystä ja tietämystä.

      Poista
    2. Nojoo :) Siis en varmaan osaa ajatella tätä oikein, kun en varmaan ole koskaan edes törmännyt ihmisiin jotka tunkee lapsiaan niin ahtaisiin muotteihin, että tyttö ei saa tehdä kuin näin ja poika näin. Siis toki tiedän ihmisiä jotka kutsuu tyttöjään prinsessoiksi ja joiden prinsessat kulkee kaupassakin keijusiivet selässä, mutta kyllä ne kyseiset lapset on itse halunneet ne siivet selkäänsä. Niin en osaa oikein suhteuttaa tätä nyt mihinkään. Elän varmaan jossain kuplassa :D

      Poista
    3. Valinnanvapaus lienee tärkein sana tässä. Se, että jokainen saa olla prinsessa keijusiivet päällä jos haluaa. – Oli se sitten tyttö tai poika! ;)

      Poista
  3. Joo, näin just. Meidän 3,5-vuotiaan pojan paras kaveri on tyttö. Olisi ihan älytöntä alkaa kehittää siihen ympärille jotain naimakauppatouhuja. Muistan että mulle sellaista heitettiin poikakavereistani ala-asteikäisenä ja se oli hivenen ahdistavaa. Ja tyttöni rakastaa työkoneita. Jos prinsessavaihe tulee, se tulee. Mulla itsellä ei koskaan ollut, en kyllä tiedä miten se nyt liittyi mihinkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä piti vielä sanomani, että mulla on vähän sellainen vaikutelma, että tyttöjen rajuja ja sotkuisia (ns. poikamaisia) leikkejä ymmärretään ja siedetään hyvin verrattuna poikien hoivaleikkeihin. Am I wrong? Tältä musta vaikuttaa kun ympärilleni olen katsellut. En osaa sanoa, olenko itse tiedostamattani ohjannut poikani autojen pariin, mutta siellä hän joka tapauksessa on aina ollut ;)

      Poista
    2. Joo, se on kyllä aika yleistä, mutta tosi-tosi turhaa vihjailua. Mulla ei (ehkä) myöskään ollut prinsessavaihetta, mutta mulla oli nuket tosi tärkeitä. Leikin 24/7 nukkeleikkiä. Ja kotia. Mulla oli niinku oma huone semmonen yh-äidin yksiö ;)

      Tuo on must ihan totta, että ns. poikatyttöjä (yöh, mikä sana) siedetään paremmin, jopa ihannoidaan. Mikä must taas kertoo jotenkin sovinistisesta asenteesta, verrattuna poikiin, jotka tykkäävät perinteisesti mielletyistä tyttöjen jutuista. Itse asiassa niitähän poikia just usein pilkataan ja nimitellään. Jopa naisten toimesta, mikä must on aika nurinkurista. Että tytöt on "hyviä jätkiä" ja niillä on "munaa", jos ne on jotenkin kovia ja menestyy, mutta päin vastoin on ihan nou nou. Asennemuutosta kaivataan. (Vähän sekava vastaus täs yhdellä kädellä nopeesti, mut tajustit ehkä! :D)

      Poista
  4. Löysin ehkä parhaimmat mammablogin ikinä. Ah, tässä se mitä olen kaivannut. Viisaita sanoja ja kauniita kuvia, I like the way you think!

    Kirjoitin itse vähän samaa aihetta sivuten vanhassa blogissa, mutta ei mulla ollut hajuakaan noin hienosta sanasta kuin sukupuolisensitiivisyys. Olemme vanhempina toteuttaneet sitä, karsastan ajatusta sukupuolineutraaliudesta ja ilman tuota kertomaasi termiä on ollut hieman vaikea ottaa tätä puheeksi.

    Itse olen aina ollut aika poikatyttö, ja näin aikuisena haluaisin joskus ilmentää enemmän naisellisuutta (niinkuin sen itse näen), mutta en oikein osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos, aikamoinen kunnia!

      Sukupuolisensitiivisyys maailmankartalle! :D Monet sekoittavat sen juuriki tuohon sukupuolineutraliuteen, eikä se ole minusta ollenkaan sama asia. Sitten kun alkaa puhumaan tästä sensitiivisyydestä, jengillä nousee karvat pystyyn, kun kuvittelevat minun kasvattavan "sukupuoletonta" lasta (niinku jossain vauvalehdessä kasvatettiin kuulemma jotain Ruska-nimistä jonka sukupuolea ei haluttu kertoa kellekään). Ja sitten mua harmittaa, että monet kieltäytyvät edes pohtimasta tätä asiaa, koska leimaavat joksikin kukkahattuhommaksi koko jutun. Vaikka musta tässä on paljonkin järkeä, eikä tämä minusta ole edes hankala asia, kun vaan vähän suo sille ajatusta.

      Kiva jos tykästyit, tervetuloa jatkossakin! Ja toivottavasti löydät oman tyylisi ilmentää naisellisuuttasi. Sehän voi olla ihan mitä vaan, eikä sen tarvitse olla stereotyyppinen tyyli! :)

      Poista
  5. Mulla on käynyt niin, että olin kovasti sukupuolisensitiivinen esikoisen (tytön) saadessani, mutta sitten kun syntyi kaksoset (tyttö ja poika), niin mä olen huomannut ajautuvani tosi perinteisiin asetelmiin. Meillä siis esikoisen esimerkki tekee sen, että kaikenlaiset tyttöjutut on pienempienkin mielestä kivoja, mutta mä olen silti leikannut pojan tukan lyhyeksi (vaikka sekin välillä haluaisi nutturan) enkä osta sille vaaleanpunaisia vaatteita. No, osin tähän vaikuttaa se, että miehellä on näistä kysymyksistä eteläranskalaisena miehenä vähän luutuneemmat käsitykset, enkä mä jaksa vääntää sen kanssa pikkuasioista.

    Noita ulkoisia seikkoja olennaisempaa mun mielestä onkin se käytöksen ohjaaminen, ja siinä mä toivon pystyväni siihen, että kannustan tyttöjä myös reippauteen ja poikaa myös herkkyyteen. Leikkien osalta kotona on aika kiva tilanne, kun lapsia on molempia sukupuolia, lelujakin siis on sekä autoja että nukkeja. Tosin nämä nuorimmaiset on kyllä välillä ihan älyttömän stereotyyppisiä, toinen hoitaa vauvojaan korkokengät jalassa ja toinen käyttää nukenvaunuja vain vauhtikilpailuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhi, toinen haluis nutturan, suloinen! :D Mut joo, onhan nuo käytösasiat ja se henkinen puoli ulkoisia seikkoja tärkeämpiä. Mulle, varsinkin näin pojan äitinä, on just kans tosi tärkeetä, että pojatkin saisivat olla herkkiä ja heitä lohdutettaisiin ja otettaisiin huomioon yhtälailla. Ja taas tämmösenä naisena mulle on tosi tärkeää, ettei tyttöjä lannisteta ja että tytöillekin suodaan samanlaiset mahikset tulla miksi haluavat. Ja ei niin, että naisten pitäisi muuttua miehiksi, voidakseen olla vaikkapa bisnespomoja tai ihan mitä vaan.

      Poista
  6. fb:n tasa-arvoinen kasvatusryhmän kautta llöysin ja liityin lukijaksi. :) Meilläkin pyritään sukupuolisensitiivisyyteen. Aina olisi toki paljon petrattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiva kun löysit! :) Aina on petrattavaa, mullakin. Siksi kirjoitankin aiheesta ;)

      Poista
  7. Mahtava blogaus! Kaveri oli linkannut Facebookiin ja sitä kautta tänne löysin lukemaan. Tämän tekstin kun voisi näyttää kaikille niille, jotka paasaavat, että "onhan pojat poikia ja tytöt tyttöjä".

    VastaaPoista
  8. Hyvä kirjoitus ja lastentarhanopettajana on tullut mietittyä aika paljon näitä juttuja. Kyllä se niin (valitettavasti) on, että päiväkotimaailmassa on vielä aika tiukassa ne vanhanaikaiset perinteiset roolit tyttöjen ja poikien välillä (varsinkin vanhaa koulukuntaa edustavien hoitajien/opettajien keskuudessa).. onneks nyt on alettu enemmän puhumaan sukupuolisensitiivisyydestä ja siihen on alettu kiinnittämään enemmän huomiota. Ehkä omalla esimerkillään voi sitten ohjata niin vanhoja kuin uusiakin työntekijöitä opiskelijoista puhumattakaan miettimään näitä asioita. Pikkuhiljaa hyvää tulee.. Itselläkin parannettavaa toki on, mutta kyllä oon koittanu omassa työssäni kohdella lapsia LAPSINA ja yksilöinä, en tyttöinä tai poikina. Esim. viime jouluna meillä oli lumihiutaletanssi ja lapset sai ihan ihan itse valita haluavatko lumihiutalemekon päälle vai vaan pelkän valkoisen harson mitä heiluttaa. Moni poika halusi mekon ja osa tytöistä pelkän harson. Olis ollu kauheeta kieltää pojilta ne mekot, ja minkä takia?! Ja meidän ryhmässä vaaditaan kyllä niin poikia kuin tyttöjäkin siivoamaan omat jälkensä, ja jokainen saa vuorollaan olla aikuisen "apulainen". Toi sun mainitsema inkkarijuttu on niin perusmeininkiä!! Mutta tosiaan, parannettavaa on, varmasti meillä jokaisella :)

    Kiitos muuten mahtavasta blogista! Kaveri vinkkasi tästä muutama päivä sitten ja olen kahlannut sun koko blogin läpi muutamassa päivässä (enimmäkseen hihitellen sun loistavaa kirjotustyyliä, mutta myös nyökytellen täällä päätä, kun oon monesta asiasta niin samaa mieltä!). Mahtavaa myös löytää Turkulainen ja vielä PORTSALAINEN blogi ja bloggaaja (jeee!!), itsekin asustelen täällä Portsassa ja esikoisen (poitsun) pitäis kuukauden päästä syntyä :) Musta sait niin vakkariseuraajan! Ehkä törmäillään puistoissa :)

    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos kommentistasi! Ensinnäkin mahtava kuulla että tykkäät ja että jäät seurailemaan! Ja toiseksi, tosi mahtavaa, että sun kaltaisia lastentarhanopettajia on. Mä tuon sit lapsen sun duunipaikkaan joskus! ;)

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki