Tietoa mainostajalle ›

Voihan kiristys ja supistus

5.10.2014

Kiristää. Kiristää niin hitosti. Supistaa ja tuntuu, ettei vatsanahka enää riitä. En tiedä mitä tuolla tapahtuu, mutta minusta tuntuu, ettei...

Kiristää. Kiristää niin hitosti. Supistaa ja tuntuu, ettei vatsanahka enää riitä. En tiedä mitä tuolla tapahtuu, mutta minusta tuntuu, ettei tarvisi tapahtua vielä mitään vähään aikaan. 

Ja vaikka tässä toisella kierroksella mennäänkin, olen taas samojen kysymysten äärellä. Että mikä nyt sitten on normaalia ja mikä ei? Millaiset harjoitussupistukset on ok? Millaisista pitää osata huolestua? Voisi kuvitella, että nyt olisi jo joku käsitys asiasta, mutta ei. 

Olen googlettanut vähän väliä "harjoitussupistukset", "jatkuva supistus", "braxton hicks -supistukset", "supistukset" ja "oikeat supistukset". Kyllähän minä tiedän, koska ne supistukset ovat niitä synnytyssupistuksia – niitä kun ei voi unohtaa –, mutta niin vain esikoistakin odottaessa tällaiset kivuttomat, harmittomat, supistukset olivat tehneet työtään, ja viikoilla 34 jouduin makoilemaan seurannassa pari yötä sairaalassa. Sain lääkettä supistusten estämiseksi ja kortisonia vauvan keuhkojen kehittymisen avuksi.

Tuolloin hakeuduin alun perin sairaalaan, koska tekemäni liikelaskenta ei tuottanut toivottua tulosta. Kun minut laitettiin sairaalassa käyrille, liikkeet kyllä olivat ihan normaalit, mutta supistukset olivat niin jatkuvia, että päätettiin tutkia lisää. Todettiin, että kohdunkaula oli lyhentynyt ja sitten jotain-jotain, mitä en nyt muista, mutta mikä viittasi siihen, että vauva saattaa jo tulla. Enkä minä edes ollut tajunnut, että minua supistaa, koska eivät ne sattuneet.

Noh, eihän sieltä vauvaa vielä silloin tullut. Ihan täysille viikoille meni. Kun synnytys sitten täysillä viikoilla alkoi, kaikki tapahtui hyvin nopeaan. Minä pääsin suoraan kotoa synnytyssaliin, ja vauva oli reilussa parissa tunnissa maailmassa. Kiitos hyvän pohjatyön, jota keho oli pitkään ja hartaasti tehnyt.

Ensi viikolla minulla on neuvolalääkäri. Pitänee muistaa mainita näistä supistuksista, jotta asia tutkittaisiin. Ihan varmuuden vuoksi. Eikai se sieltä nyt oikeasti vielä tule, mutta saisinpahan mielenrauhan, kun joku ammattilainen minulle sen päin pläsiä sanoisi.

Pikkukoira se siellä vain nukkuu. So far so good.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Tuo on kyllä niin ahdistavaa kun ei tiedä! Ja tosiaan jos ensimmäilläkin kerralla on etenemistä tapahtunut huomaamatta, niin kyllähän tuo mietityttää. Ja esikoisen kanssa on varmaan tosi helppo ottaa rennosti ja lepäillä paljon.. Toivottavasti olo helpottaa! :)

    Ja kuva on ihan mahottoman söpö, koirat on huippuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän koirat jaksaisi levätä äidin kanssa koska vain ja kuinka kauan vain, mutta kuten sanoit, tuo taaperon tahdissa pysyminen ei paljon lepoa suo! Tällä viikolla tosiaan lekuri, joten saas nähdä, mikä meininki. :)

      Poista
  2. Tsemppiä lekuriin, toivottavasti kaikki on mallillaan! Toisen odotuksessa on tosiaan niin eri kun sitä lepoa ei ole niin helppoa enää järjestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ole ei! Onneksi meillä on tuo puistotoimintajuttu ja sitten parin tunnin päikkärit päälle, joten silloin kun ei ole ihan pakko tehdä kirjoitushommia, äiti-ihminenkin ehtii chillata tovin! :)

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki