On se kumma ja muuta aivovuotoa

3.10.2015

On se kuulkaa kumma, että ensin se kaipaa monta kuukautta vähän hömpöttelemään ja sitten vihdoin, aika hyvällä syyllä sinne hömpöttelemään päästyään, se kesken hömpöttelyn vähän ahistuu siitä sen hömpöttelystä. Lähtee siitä nukkumaan ja yrittää olla ihan että ei ois koskaan hömpötellytkään. Tiäkste sen?

Että vaikka kuinka on käynyt mielessään läpi, että hei mutsi tää on ihan ookoo, niin silti se on jotenkin vähän, että ai onko muka?

Ja vaikka sillä oli ihan sikakivaa kaikkien upeiden, siis UPEIDEN kanssamutsien kanssa, niin silti, siis jumankauta silti se on vähän, et saaks näin nyt muka tehdä? Olla skumppalasi (ja seljankukkadrinkki, hah) kourassa ja olla ihan et korkkikset vaan kolisee ja ääni on käheenä nauramisesta. Ei se mitään palkintoakaan voittanut, mutta ei sen ollut väliä! Kaikki muu siinä tapahtuman ympärillä oli niin siistiä!

Emmää tajua. Kaikki oli kaikilla hyvin sillä aikaa kun olin pois, enkä silti meinannut saada nukuttua edes yöllä kunnolla, kun ahisti, että minun ei ois pitänyt mihinkään ehkä kuitenkaan mennä ja voi voi. Vaikka iltaa oli hartaudella odotettu ja valmisteltu.

Aika ankaraa, mutta samanmoista ajatuskulkua on tavattu ennenkin täällänäin, omassa pikku päässäni. Ja kaikki oli kuten joskus tuolloinkin, kun viimeksi täällä näitä fiiliksiä availin, että ei se äitiys vapaaillasta huolimatta ollut minusta eksynyt. Biiiig surprise.

Mutta että tiäkste sen? Fiiliksen?

No, se on semmosta.

Eilisestä vielä, että hienot awardit, ihana ruoka, näyttävät ilotulitukset ja hei Ricky-Tick Big Bandkin siellä! Ja mikä tärkeintä, ne ihmiset. Oli niin mielettömiä henkilöitä nyt kyllä läsnä, että huhhuh.

Monet olen tuntenut vain blogien kautta ja nyt kun näki samat tyypit (toiset vasta ekaa kertaa) livenä, ainakin oma ihastukseni näihin ihmisiin vain syveni. En sitten tiedä, kävikö niille samoin mua kohtaan, vai ihan päinvastoin, mutta anyway, hahah! Mä todella olen kaivannut tuollaista äitiyden vertaistukea ja sitä hurttia huumoria, mitä tossa jengissä oli, ja aivan niin sieluni kyllyydestä nautin seurasta!

Jossain porukoissa kuulemma tuollaiset juhlat voivat olla vähän jäykistelyä, mutta tossa seurueessa jäykisteli vain se joku viskitilkka siellä lasissa, mitä ilmeisesti siinä seljankukkadrinkissä oli. Jos muuten pitäis antaa joku tulevaisuuden drinkkitrendivinkki, niin sanoisin, että perhebloggaajapiireissä se ois toi seljankukka! Terveellistäkin on... kai... tavallaan.

Että joo, tyylilleni ominaisesti lopetan tämän sekavan aivovuodon nyt tähän ja meen halaamaan noita ihania kakkapeppujani! Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Mamma rimpuilee

Seuraa rimpuilua myös Facebookissa ja Instagramissa

9 comments

Emmi Nuorgam3. lokakuuta 2015 klo 16.42
Kiitos itsellesi, mää oon ainakin tosi ihastunut! 😍
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi4. lokakuuta 2015 klo 6.08
Joo tiedän!!! Se tunne hiipii salakavalasti. Pikkuhiljaa alkaa tuntua että pitäis oikeestaan olla kotona jo ja mitä sitä oikeen ajatteli, kyllähän ne kakkapyllyt on maailmassa tärkeintä ja tällälailla kehtaa heidät hylätä ja traumakin saattaa tästä tulla heille, tai oikeastaan varmaan tuli jo, voi ei, oliko nyt tää siideri ja kikattelu sen arvoista NAINEN? ?? Lopputulema : Luultavasti olen nyt pilannut kaiken. Paha mieli tulee siitäkin kun ei nyt osaa nauttia vaikka pitäis.
VastaaPoista
Vastaukset
Rosanna4. lokakuuta 2015 klo 21.46
Nouu, niin toivoin että olisin törmännyt suhun gaalassa että olisin voinut tulla noin niin kuin vähän fanina moikkaamaan, mutta en sitten törmännytkään! Screenilta vaan bongasin tuon hienon rusettikampauksen kun palkintoja jaettiin!
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi6. lokakuuta 2015 klo 18.39
No todellakin tiedän, mistä tunteesta puhut. Äh, sitä kaipaa, vapautta ja kuplintaa ja sitä ettei kukaan (alle metrin mittainen) roiku lahkeessa, tukassa ja hihassa ja rintamuksessa, ja aluksi onkin sellainen hihihi-oonko-mä-oikeeeeesti-täällä!-olo, mutta sitten se hiipii sieltä, syyllisyys ja ikävä ja ei-mun-varmaan-kuuluisi/pitäisi/tarvitsisi-fiilis. Höh. Ei osaa olla ajattelematta lapsia, mitä jos niillä menee just nyt kotona nenä tukkoon tai tulee mustelma, nyt ne menee nukkumaan, entä jos isompi saa raivarin ja pienemmälle tulee ikävä, miehelläkin on varmaan raskasta tehdä iltatoimet yksin, eikä sitä siinä ehdi ja osaakaan nauttia juhlista, ja sitten on tosiaan huono omatunto siitä, kyllähän sitä pitäisi nyt pitää hauskaa sata lasissa kun kerrankin tuli lähdettyä. On kiire kotiin, avaa kotioven ihan hengästyneenä, miten meni, sitten kuulee että kukaan ei itkenyt koko iltana ja kuopus ei rämpyttänyt uuninluukkuakaan, eikä esikoinen temppuillut hampaidenpesussa tai yrittänyt pissata matolle. Häh? Teillähän meni ilman mua paremmin....

Ööh, pitkä avautuminen. Mutta siis, tuttua juttua on :-)

Paitsi että viime viikolla oli ENSIMMÄISTÄ kertaa sellainen poissaolo lasten luota, ettei niitä kakkapyllyjä tullut miettineeksi liikaa. Oli hienoa uppoutua juuri siihen juhlahetkeen; mikäpä siinä oli uppoutuessa, kun lillui privaattiporealtaassa skumppalasi kädessä: http://aikavarkaissa.blogspot.fi/2015/10/10-vuotta-ja-kaksi-paivaa.html

-Mirkku-
VastaaPoista
Vastaukset