Kirjoitin eilen henkilökohtaiselle Facebook-seinälleni, kuinka minulla on lähtenyt uusi yrittäjyyteni niin reippaaseen alkuun, "että vähän oksettaa. Niinku kauhusta. Mutta tosi sillee hyvällä tavalla!"

Sillä tarkoitin, että vaikka innostaa ja samalla jännittää, niin että meinaa tulla oksennus, se on kaikki sellaista hyvää, positiivista ongelmaa. Eikä edes ongelmaa, vaan tiäksää niinku hyvää juttua. Koska on paljon mielenkiintoisia ja innostavia hommia. Ja EN OLE RASKAANA, vaikka oksetti, kun kuitenkin taas luulit.

Samassa reippaassa alussa on saanut huomata myös ihan uudenlaista väsymyksen laatua. Sen uskon johtuvan siitä, että olen antanut palan minusta vähän joka paikkaan. Pohjilla viime viikkojen antamiset, jolloin tämän viikon antamiset tuntuvat jotenkin enemmältä. Työmäärä ei varsinaisesti ole ollut ylisuuri, mutta jotenkin siihen käytetty aivonystyröinti (on se sana) on ollut.

Ja se kaikenlainen aivonystyröinti on juuri se tekijä. Tiedättekö, kun jännittää, ei ole varma selviytyykö tehtävistä, ei tiedä mitä tarkalleen odotetaan, tapaa paljon uusia ihmisiä, joihin on kuitenkin sitten tehtävä jonkinmoinen vaikutus ja jotenkin kaikki on niin epänormaalia tavalliseen arkeen verrattuna.

Kun yhtälöön lyö kaikkea muuta extraa, kuten päiväkodin aloitusta ja sieltä sairastumista, sairastumisesta johtuvia hoitokuviosäätöjä, junamatkailua ja seuraavat neljä päivää kestävää autotonta reissuleskeyttä, homma alkaa olla aika... no, säätöä.

Tällä hetkellä silmissä sirisee, aivot surisee, ajatukset kiertää kehää ja väsyttää, muttei pysty sulkemaan silmiään, koska kaikki ajatukset vain juoksevat niin kovaa. Ainoa, millä esimerkiksi eilen sain pysäytettyä koko rattaan hetkeksi, oli katsoa jakso sitcom-sarjaa Netflixistä.
Kunnon yöunien jälkeen tuntui taas ihan fressiltä, mikä palautti minut panikoimasta selviytymistäni.

Tosin tänään katsoin iltapäivällä sanoja "kysykää" ja "kommentoikaa" ja naurahdin, että miten mä olen voinut kirjoittaa noin väärin nuo sanat ja mitä ne edes tarkoittavat?

Sitten huomasin, että ei ne ole väärin kirjoitettu ja ne tarkoittavat just sitä mitä siinä lukee. Huppista saatana.

Olen viimeaikoina tuijottanut ruutua niin paljon ja kirjoittanut niin monta sanaa, että en itsekään enää osaa näemmä lukea niitä. Menee puuroksi aivoissa.

Ja ihan oikeasti käytin aika monta hetkeä ymmärtääkseni, ettei niissä mun sanoissa ollut mitään vikaa.

Ei hele.

Mutta tämmöstä tää nyt on! Ei muuta kuin kohti uusia haasteita! Vanhaa ystävääni, suurta ajattelijaa, James Potkukelkkaa lainatakseni: Happi loppuu, pierettää. Apuva.

Lue myös:
Kovalevy täynnä
Päivä, joka mullisti kaiken