Tässä kuvassa me leikimme minun isäni kanssa kauppaa. Minä olen myyjä ja isi asiakas.

Isäni ei kauhean usein leikkinyt meidän kanssa, mutta se ei olekaan se, mistä minä hänet muistan.

Meidän isin kanssa aina juteltiin. Muistan tuhannet kerrat istuneeni siinä vinosti häntä vastapäätä ja jutelleeni asioista. Isi nojasi kyynärpäihinsä ja minä omiini.

Hän kertoi uutisista, arvoista, politiikasta, taiteesta ja kulttuurista. Olin aika utelias lapsi. Halusin ymmärtää maailmaa ja historiaa, vaikka olin aika pieni. Lempielokuviani olivat vanhat mustavalkoelokuvat. Kulkurin valssi ja Tauno Palo. Jo pienenä katsoin mummin ja ukin kanssa Akselia ja Elinaa ja ihmeellisesti romantisoin itseni sinne. En sinne kamaluuksiin, vaan sinne missä tanssittiin ja oli kesä. Tavallaan vanha sielu tietyiltä osin.

Aina jos en tiennyt jotain tai jokin arvelutti mieltäni, menin istumaan ruokapöydän ääreen, missä isi luki aina lehteä. Kysyin ja hän vastasi. Hän ei ollut aina täydellinen isä, mutta hän oli fiksu, tiesi paljon ja puolusti aina heikompia. Ja hän jutteli.

Kun meidän isä kuoli, joku sanoi, että vaikka isäni ei elä täällä meidän kanssa, hän elää aina meissä. Minussa ja sisaruksissani, ja ihan jokaisessa, joka hänet oli tuntenut. Arvoissa ja ihan kaikessa, mitä hän oli meille lapsilleen opettanut.

Sanoi, että ikävääni voisin helpottaa käymällä mielessäni kuvitteellisia keskusteluja isäni kanssa. Jos tulisi kysyttävää vaikka. Koska se kaikki, mitä isäni on kertonut ja opettanut, asuu jo minussa.

Siksi jo tiedän, mitä hän vastaisi minulle.

Hyvää isänpäivää. Omalle ja muiden isille sinne jonnekin ja kaikille vielä täällä.


Lue myös:
Myöhästelevän miehen tytär
Isoisän kaipuu